Palmen murhaajaksi uskotusta Skandia-miehestä on tekeillä tv-sarja – pohjana nyt suomeksi ilmestynyt tietokirja

Koko maailman mittapuulla tarkasteltuna Pohjoismaiden tunnetuin murha tapahtui helmikuun viimeisenä päivänä 1986, kun Ruotsin pääministeri Olof Palme ammuttiin kuoliaaksi tukholmalaisen elokuvateatterin edustalla. Ilman henkivartijoita liikkunut, Mozartin veljekset -elokuvan myöhäisnäytöksestä vaimonsa kanssa palannut Palme sai luodin selkäänsä ja kuoli välittömästi.

Hysteerisen naisen ja maassa makaavan miehen henkilöllisyys ei ollut välittömästi paikalle ehtineiden silminnäkijöiden ja avunantajien tiedossa. Ilman sitäkin tietoa tilanne oli niin sekava, että murhaaja ehti livahtaa paikalta kenenkään perään lähtemättä. Tuntomerkit kuitenkin saatiin ja pääpiirteissään ne kaikki täsmäsivät yhteen ja samaan mieheen, joka itse ilmoittautui murhan jälkeen poliisille ja esittäytyi tilanteen silminnäkijänä. Hän oli Stig Engström, läheisessä vakuutusyhtiö Skandiassa työskennellyt graafikko, asepalveluksen suorittanut ja äärioikeistolaisia mielipiteitä omannut kunnallispoliitikko, joka oli kuin kohtalon johdattamana kulkenut revolveri mukanaan nähdessään pääministerin kävelevän kadulla ilman turvamiehiä. Palme pääsi hengestään ja Engström sai huomattavasti julkisuutta – ei hänen murhaajanaan vaan ”sankarina”, joka oli omien sanojensa mukaan auttanut maassa makaavaa Palmea, antanut tekijän tuntomerkit paikalle tulleille poliiseille ja juossut tekijän perään.

Ruotsalaistoimittaja Thomas Pettersson tutki Palmen murhaa ja Engströmiä perusteellisesti – jopa niin hyvin, että Palmen murhaa tutkinnasta vastaava uusi syyttäjä päätyi samaan lopputulokseen. Vuonna 2020 syyttäjä piti suurta ennakkokohua herättäneen tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi tutkimuksien osoittavan, että Stig Engström oli todennäköisin syyllinen – mutta koska hän on kuollut, tutkimukset lopetetaan.

Petterssonin nyt suomennettua – ja viime vuoden käänteiden osalta täydennettyä – teosta lukiessa ei ole epäilystäkään Engströmin syyllisyydestä. Reilun ja oikean journalistin tapaan Pettersson käy kuitenkin läpi muitakin skenaarioita ja Engströmin syyttömyyden puolesta puhuvia seikkoja. Yhtä kaikki, kirjaa lukee kuin dekkaria tai elokuvan yksityiskohtaista juoniselostetta. Todennäköisin murhaaja paistattelee julkisuudessa sankarin roolissa ja haistattaa samalla pitkät tapausta tutkiville poliiseille.

Petterssonin kirjan selkeydestä ja seikkaperäisyydestä kertoo paljon se, että kirjan pohjalta on parhaillaan tekeillä Netflixin tilaama ruotsalainen draamasarja. Engströmin murhaajaa näyttelee Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -elokuvan koomisesta pääosasta tuttu Robert Gustafsson, joka oli Palmen murhailtana samassa elokuvateatterissa samaan aikaan, toisessa salissa katsomassa neuvostoliittolaista sotaelokuvaa Tule ja katso.-

Suomennoksessa on mukana anglismeja, joita Pettersonkin lienee viljellyt; kun ihminen ei usko jotain, hän ei ”osta” sitä. Lukukokemusta haittaa se, että kaksoispistettä on käytetty todella paljon ja liki joka kerta sen jälkeen aloitetaan isolla alkukirjaimella, vaikka kaksoispistettä ei seuraisikaan kuin muutama sana.

 

petterssonpalmekirj289ISBN: 978-951-1-39150-0

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).