Clint Eastwoodin viimeinen elokuva ei tule Suomessa teattereihin
Clint Eastwood Gran Torinon (2008) kuvauksissa. Kuva: Warner Bros.
94-vuotiaan Clint Eastwoodin mahdollisesti viimeiseksi elokuvaksi jäävä Juror No. 2 ei tule Suomessa valkokangaslevitykseen. Lopullinen vahvistus asialle saatiin tällä viikolla, kun elokuva tuli Suomessa katseltavaksi Warner Bros.:n omistamaan Max-suoratoistopalveluun.
Juror No. 2:n saamista hyvistä arvosteluista huolimatta Warner Bros. päätti jostakin syystä haistattaa pitkät elokuvalle ja sen neljällä Oscarilla palkitulle ohjaajalle. Yhdysvalloissa Juror No. 2 pyöri vain muutamissakymmenissä teattereissa, ja Warner Bros. ilmoitti jo etukäteen, ettei se poikkeuksellisesti aio paljastaa elokuvan keräämien lipputulojen määrää. Myös levitys Kanadan puolella jäi pienimuotoiseksi.
Ratkaisu oli erikoinen, sillä Clint Eastwood on ollut viimeiset runsaat 50 vuotta Warner Bros. -studion varmin ja uskollisin tähtinäyttelijä, ohjaaja ja tuottaja. Suosion huippupäivät ovat jo takanapäin, mutta hänen elokuvansa ovat olleet vielä viime vuosinakin huomattavia menestyksiä nimenomaan Pohjois-Amerikassa ja eritoten Yhdysvalloissa.
Ennen Juror No. 2:sta Eastwoodin kuudesta viimeisestä ohjaustyöstä kolme keräsi Pohjois-Amerikassa yli 100 miljoonan dollarin lipputulot. Suurin menestys näistä oli American Sniper (2014), jonka 350 miljoonan dollarin lipputulot Yhdysvalloista ja Kanadasta tekivät siitä siellä vuoden suurimman yleisömenestyksen.
Eastwood on tunnettu luotettavana ja maltillisissa budjeteissaan pysyvänä ohjaaja-tuottajana, mutta kenties Cry Machon (2021) floppaaminen oli liikaa Warner Bros.:n johtoportaalle, jossa ei selvästikään ole minkäänlaista tuntemusta tai arvostusta elokuvaa kohtaan. Kuitenkin joku jossakin kohtaa näytti vihreää valoa veteraaniohjaajan uudelle elokuvalle, jonka hautaaminen tällä tavoin elokuvan valmistumisen jälkeen näyttää siksi vieläkin oudommalta.
Cry Machon aikaan 91-vuotias Eastwood näytteli Cry Machossa todennäköisesti uransa viimeisen roolin ja vieläpä pääosan, mutta vanhaan romaaniin pohjautuva elokuva oli yksi hänen uransa huonoimmista. Yleisöä se ei kiinnostanut koronaepidemian keskellä: Pohjois-Amerikasta lipputuloja kertyi vain runsaan 10 miljoonan edestä.
Suuri menestys ei ollut myöskään mainio Richard Jewell (2019), jossa Eastwood ei itse näytellyt, mutta joka oli kuitenkin arvostelumenestys ja sellaisena hyvää mainosta myös Warnerille. Mutta selvästikään hyvällä palautteella ja maineella ei ole enää Warnerille merkitystä.
Oikeussalijännäri Juror No. 2:ta ei kuitenkaan vedetty täysin kölin ali, sillä muutamilla Euroopan suurilla markkina-alueilla se pääsi teatterilevitykseen. Ranskassa sen on nähnyt liki 1,6 miljoonaa katsojaa ja se on tällä hetkellä maassa vuoden 20 katsotuimman ensi-illan joukossa. Vertailukohtana mainittakoon, että Cry Machon näki alle 200 000 ranskalaista, Richard Jewellin vajaat 800 000 ja American Sniperin peräti yli 3,1 miljoonaa ranskalaista.
Espanjassa Juror No. 2 keräsi vähän yli 520 000 katsojaa. Siellä Cry Machon katsojamäärä jäi alle 135 000:nnen, mutta American Sniperin näytöksiin myytiin liki 1,4 miljoonaa lippua.
Italiassa Eastwoodin uutukainen on saanut vajaat 510 000 katsojaa. Kymmenen vuotta sitten 2,8 miljoonaa italialaista näki American Sniperin, mutta muutama vuosi sitten Cry Macho sai vain 120 000 katsojaa.
Saksassa Juror No. 2:n menestys on vielä arvoitus, sillä sen sikäläinen ensi-ilta on vasta 9. tammikuuta. Elokuvaa on esitetty myös Isossa-Britanniassa, jossa se ei saavuttanut mainittavaa menestystä.
Pitkälti Ranskan ansiosta Juror No. 2 on kerännyt tähän mennessä maailmanlaajuisesti lipputuloja liki 20 miljoonan euron edestä. Aika hyvin pienimuotoiselta elokuvalta, jonka markkinointiin ja levitykseen studio ei panostanut lainkaan maailman suurimmalla markkina-alueella, joka on myös elokuvan kotikenttää. Juror No. 2:n budjetti oli tiettävästi alle 35 miljoonaa dollaria (noin 33,5 miljoonaa euroa), eli nykypäivän mittapuulla taskurahaa. Pienet sijoitukset ja voitot eivät kuitenkaan selvästi enää kiinnosta Warnerin johtoa.
Clint Eastwoodin elokuvan jääminen Suomessa ilman elokuvateatterilevitystä on harvinainen tapaus. Ensimmäisen kerran niin kävi vuonna 1982, kun viisikymppinen toimintatähti päätti vaihteeksi näytellä toisenlaisen roolin ja esittää keuhkotautiin kuolevaa kantrilaulajaa matkalla Grand Ole Opryyn. Eastwoodin itsensä ohjaama Honkytonk Man ei kelvannut Suomessa levitykseen.
Seuraavan kerran vastaavaa tapahtui vasta vuonna 2014, kun Eastwood ohjasi laulaja Frankie Vallista ja The Four Seasons -yhtyeestä kertovan epookkielokuvan Jersey Boys. Samana vuonna valmistui myös American Sniper, joka keräsi Suomessa yli 70 000 katsojaa.
Lienee kuitenkin todennäköistä, että Juror No. 2 tulee Suomessa sentään Blu-ray-levitykseen – ellei, niin fyysisenä tallenteena sen voi tilata ainakin Isosta-Britanniasta, jossa Blu-ray-tallenne ilmestyy jo tammikuussa.
Clint Eastwoodin ohjaustöiden katsojaluvut Suomessa
Yön painajainen sisältää vain 1.1.1972 lähtien tulleet katsojat.
ELOKUVA | VUOSI | ENSI-ILTA | KATSOJAT |
Yön painajainen | 1971 | 03.12.1971 | 40 366 |
Ruoska | 1973 | 29.07.1973 | 168 921 |
Frank, rakastan sinua | 1973 | 16.08.1974 | 3 795 |
Tehtävä Alpeilla | 1975 | 30.07.1975 | 92 810 |
Lainsuojaton | 1976 | 01.10.1976 | 118 774 |
Luotikuja | 1977 | 10.02.1978 | 67 768 |
Bronco Billy | 1980 | 27.07.1980 | 37 398 |
Firefox | 1982 | 17.09.1982 | 64 275 |
Likaisen Harryn ratkaiseva isku | 1983 | 06.07.1984 | 62 170 |
Kalpea ratsastaja | 1985 | 27.09.1985 | 45 994 |
Heartbreak Ridge | 1986 | 13.03.1987 | 41 507 |
Bird | 1988 | 28.10.1988 | 7 249 |
Valkoinen metsästäjä, musta sydän | 1990 | 25.05.1990 | 6 853 |
The Rookie – tulokas | 1990 | 01.02.1991 | 25 352 |
Armoton | 1992 | 25.09.1992 | 93 304 |
Täydellinen maailma | 1993 | 25.12.1993 | 106 731 |
Hiljaiset sillat | 1995 | 29.09.1995 | 230 308 |
Rajaton valta | 1997 | 08.08.1997 | 36 371 |
Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa | 1997 | 20.03.1998 | 2 938 |
Pahin rikos | 1999 | 07.05.1999 | 13 669 |
Space Cowboys | 2000 | 13.10.2000 | 21 068 |
Verivelka | 2002 | 15.11.2002 | 2 782 |
Menneisyyden ote | 2003 | 31.10.2003 | 28 299 |
Million Dollar Baby | 2004 | 11.03.2005 | 84 392 |
Isiemme liput | 2006 | 01.12.2006 | 3 973 |
Kirjeitä Iwo Jimalta | 2006 | 16.02.2007 | 6 535 |
Gran Torino | 2008 | 03.04.2009 | 53 556 |
Changeling – vaihdokas | 2008 | 09.01.2009 | 25 835 |
Invictus – voittamaton | 2009 | 05.02.2010 | 6 910 |
Hereafter | 2010 | 14.01.2011 | 16 484 |
J. Edgar | 2011 | 06.01.2012 | 19 504 |
American Sniper | 2014 | 06.03.2015 | 70 504 |
Sully – uroteko Hudson-joella | 2016 | 09.09.2016 | 21 944 |
15:17 Pariisiin | 2018 | 16.02.2018 | 3 969 |
The Mule | 2019 | 11.01.2019 | 34 294 |
Richard Jewell | 2019 | 21.02.2020 | 1 982 |
Cry Macho | 2021 | 29.10.2021 | 1 505 |