rashomon1still
Toshiro Mifune ja Machiko Kyô elokuvassa Rashomon – paholaisen temppeli.

Japanilainen 1950- ja 1960-lukujen näyttelijätähti Machiko Kyô kuoli viime sunnuntaina tokiolaisessa sairaalassa 95:n vuoden ikäisenä. Kyô oli syntynyt Osakassa maaliskuun 25. päivänä vuonna 1924.

Kyô näytteli vuosina 1949–1984 yli kahdeksassakymmenessä elokuvassa, joista merkittävimmät valmistuivat 1950-luvulla. Kyô sai kansainvälistä mainetta naispääosallaan Akira Kurosawan Rashomon – paholaisen temppelissä (1950), jonka kerrontatyylillä on ollut huomattava vaikutus myöhempiin elokuviin. Kurosawan elokuvassa samurai tapetaan ja hänen morsiamensa raiskataan. Henkiin jäänyt morsian, teosta epäilty roisto ja samurain haamu kertovat kukin oman näkemyksensä siitä, mitä metsäpolulla oikein tapahtui. Roiston roolissa nähdään Kurosawan luottonäyttelijä ja hänen suurimpien samurai-klassikoittensa ikimuistoinen tähti Toshiro Mifune.

ugetsu1still
Kyô elokuvassa Ugetsu – kalpean kuun tarinoita (1953)

Vuonna 1953 Kyô näytteli Kenji Mizoguchin mestariteoksessa Ugetsu – kalpean kuun tarinoita ja Teinosuke Kinugasan Helvetin portissa, joka voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin. Kyô puolestaan sai Helvetin portista vuoden ulkomaisen näyttelijän Jussi-palkinnon. Mizoguchin kanssa Kyô teki myös Keisarinna Yang Kwei-fein (1955) ja Punaisten lyhtyjen kadun (1956), Yasujirô Ozun kanssa taasen elokuvan Kiertolaiset (1959).

Kyôn ainoa Hollywood-rooli oli naispääosa Marlon Brandon vastanäyttelijänä Elokuun teehuoneessa (1956). Ulkokuvien osalta Japanissa kuvatun elokuvan ohjasi Delbert Mann.

Kyôn kuolemasta uutisoi mm. The Hollywood Reporter.

Ensi-illat

Perjantai 20.9.

adastrajuliste rambolastbloodjul

missaoletbernadettejuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

tottumiskysymysjuliste mestarichengjuliste marianparatiisijuliste divaoffinlandjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Finland 220x150