VL-Musiikin nimi muuttui VLMediaksi

Entistä enemmän elokuvien video- ja teatterilevitykseen panostava VL-Musiikki Oy on 25.4. vaihtanut nimekseen VLMedia Oy:n. Nummelassa sijaitseva yhtiö tuo tänä vuonna teattereihin Jari Halosen Kalevala-filmin ja espanjalaisen kauhuelokuvan [REC] 3: Genesis. Lisäksi yhtiö levittää ja jakelee lukuisia eri elokuvia DVD- ja BD-formaateissa sekä julkaisee vanhaan malliin myös CD-levyjä.

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 3,5 miljoonaa euroa, kun vuonna 2011 liikevaihto oli 2,5 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta elokuvien osuus on jo 70 %.

VLMedian viimeisimpiin DVD-jakelutuotteisiin lukeutuvat mm. kohuttu ja kehuttu viimevuotinen dokumenttielokuva The Imposter ja James Stewartin lännenelokuva Koston laakso.

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).