Anssi Mänttärin Romanssi elokuvateattereihin huhtikuussa

Veteraaniohjaaja Anssi Mänttärin uusin elokuva, viime kesänä Sodankylän elokuvafestivaaleilla ensiesityksensä saanut Romanssi tulee elokuvateatterilevitykseen 11. huhtikuuta VLMedian levittämänä. Ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea tuotetun elokuvan käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto ja leikkaus on Mänttärin käsialaa, ja päärooleissa nähdään Juha Lagström, Elina Reinikka, Kristiina Elstelä, Pertti Sveholm ja Tarja Markus.

Mänttäri, 72, debytoi pitkän elokuvan ohjaajana Pyhällä perheellä vuonna 1976. Hänen viimeisin elokuvansa, Saunavieras, oli pienimuotoisessa teatterilevityksessä vuonna 2012.


romanssiiso

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).