4K UHD -arvostelussa 48 tuntia (1982) ja Toiset 48 tuntia (1990)
|
48 HRS. |
Eddie Murphy oli vain 21-vuotias, kun hän teki ensimmäisen valkokangasroolinsa Walter Hillin komediallisessa rikoselokuvassa 48 tuntia (1982). Lavakoomikkona tunnettu Murphy näyttelee toista pääosaa, Reggie Hammondia, joka on ovela ja täysin harmiton varas, selvästikin katujen kasvatti, jolla on muutaman vuoden kakusta enää kuukausia jäljellä. Reggien vanha tuttu Ganz (James Remar) on juuri paennut vankilasta pakkotyömaalta ja suunnannut sitten San Franciscoon, jossa tämä on laskenut läpi muutamasta poliisista. Verilöylystä täpärästi ehjin nahoin selvinnyt komisario Jack Cates (Nick Nolte) tarvitsee Reggien apua päästäkseen Ganzin jäljille. Hän saa luvan viedä Reggien mukanaan kahden vuorokauden ajaksi. Edessä on 48 tuntia näsäviisastelua, nokkapokkaa ja muuta mukavaa.
48 tuntia on hyvin erilainen elokuva kuin Murphyn ensimmäinen jättihitti Beverly Hills -kyttä (1984), joka sekin on toimintakomediaksi varsin brutaali. 48 tunnissa huumori on melkeinpä lakonista ja kuivaakin verrattuna Beverly Hills -kytän hassutteluun. Walter Hill on keskittynyt ensisijaisesti rikokseen ja sen selvittämiseen. Väkivaltaa hän kuvaa vähän liioitellen, mutta ei vielä niin, että se häiritsisi. Kuitenkaan elokuva ei toimi niin hyvin kuin se voisi. Ehkä syynä on osittain Nolten ja Murphyn yhteistyö. Heidän on tarkoituskin olla roolihahmojensa eripuraisuuden takia kaukana toisistaan, mutta vaikka nämä elokuvan edetessä lähentyvätkin ja suorastaan ystävystyvät, niin Nolte ja Murphy pysyvät edelleen kaukana toistensa maailmoista.
Huumori on paikallaan, mutta ääneen naurattava elokuva 48 tuntia ei ole. Dekkariksikaan siitä ei ole: poliisityötä kuvataan niin kuin sitä on elokuvissa tapana kuvata, realismi on unohdettu.
|
ANOTHER 48 HRS. |
48 tuntia oli Yhdysvalloissa vuoden seitsemänneksi katsotuin ensi-ilta. Vaihtokaupat (1983), Beverly Hills -kyttä ja muutamat muut elokuvat tekivät Eddie Murphysta yhden 1980-luvun kaikkein suosituimmista näyttelijöistä. Nick Nolte näytteli muutamissa hyvissä elokuvissa vuosikymmenen mittaan, ja Walter Hill jatkoi epätasaista uraansa tasaisen epätasaisesti.
Kahdeksan vuotta 48 tuntia -elokuvan ensi-illan jälkeen se sai jatko-osan. Toiset 48 tuntia (1990) on paljon suuremman budjetin elokuva, mutta käsikirjoitus on entistä heikompi. Ensimmäisen osan elementtejä toistetaan – osaa onnistuneesti, kuten sitä, että Reggie on joutunut syyttömänä telkien taakse. Kohtalo oli varmasti tuttu monelle aiemmin rikoksesta tuomitulle mustaihoiselle ihmiselle.
Ensimmäisessä elokuvassa Nolten näyttelemällä Catesilla oli jopa yksityiselämä, vaikka siitä näytettiinkin vain jatkuva riitely tyttöystävän kanssa. Jatko-osassa moista yksityiselämää ei ole, eikä Reggien taustoista kerrota vieläkään mitään. Roolihahmot jäävät väistämättäkin yksiulotteisiksi.
Toimintakohtaukset ovat näyttäviä, mutta väsyttäviä typeryydessään. Luodista osuman saavat ihmiset lentävät kolme metriä taaksepäin, ja tietysti heidän takanaan on aina ikkuna, jotta hidastettuna esitettävä lento olisi mahdollisimman näyttävä. Elokuvan ”mysteeri” – rikollispomo Icemanin henkilöllisyys – on selvää jokaiselle katsojalle heti elokuvan ensimmäisten kohtausten aikana, mutta Catesilla ja Reggiellä menee koko elokuva asian selvittämiseen. He ovat hölmöjä, ja niin on itse elokuvakin. Toisinaan jopa viehättävällä tavalla.
48 tuntia ja Toiset 48 tuntia julkaistaan 4K UHD -formaatissa Walter Hillin hyväksyminä restaurointeina. Kummassakaan kuvan terävyys ei ole sitä tasoa kuin mihin formaatti antaisi mahdollisuudet, mutta tämä tuntuu tarkoitukselliselta – kenties Hill on itse halunnut elokuviensa kuvan olevan hieman pehmeämpi ja muistuttavan siten filmikopiota. Ensimmäisen elokuvan kuvanlaadussa on lähtömateriaalista johtuen vaihtelua, kun taas jatko-osa näyttää eilen kuvatulta. Molemmat ovat hyvin miellyttävän näköisiä.
(Katsottu ilman tekstitystä.)
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios / Paramount Pictures |