Jäähyväiset (2019)
|
|
THE FAREWELL Ohjaus: Lulu Wang 1 tuntia 36 minuuttia |
Kiinassa syntyneen ja Yhdysvalloissa kasvaneen Lulu Wangin Jäähyväiset saattaa hyvinkin olla herttaisin kuolemasta ja sen pelosta tehty elokuva. Koko idea on lyhykäisyydessään se, että Yhdysvaltoihin muuttaneen kiinalaismiehen perhe lähtee synnyinmaahan hyvästelemään hänen äitinsä. Mummolla on todettu syöpä ja aikaa on enää vähän, mutta kiinalaisten perinteen mukaisesti asiasta ei kerrota potilaalle itselleen. Näin kuolevan mieli pidetään korkealla – ja valehtelemalla ei koskaan tarvitse kohdata koko asiaa.
Lähes kokonaan Kiinassa kuvattu Jäähyväiset on visuaalisesti raikas ja kerronnaltaan samanaikaisesti täsmällisen tehokas ja rauhallinen. Tunnelmaltaan välitön elokuva mainioine näyttelijöineen voittaa heti puolelleen. Pääosassa on perheen tytärtä näyttelevä Awkwafina, jonka roolihahmo on kaikkein selvimmin näiden kahden eri kulttuurin välissä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Wang uskaltaa nähdä huumorin kiinalaisten tavoissa ja samalla myös kritisoida yhä jonkinlaisena mahdollisuuksien ja vapauden tyyssijana pidettyä Yhdysvaltoja.




| Tallennejulkaisu: |
| Levittäjä: Cinema Mondo (jakelusta vastaa Booky.fi) Kuvasuhde: 2,39:1 Ääni: Dolby Digital 5.1 Tekstitys: suomi, ruotsi, ym. Ikäraja: S Lisämateriaali: ei lisämateriaalia ![]() |

