John Wick (2014) [Blu-ray]

johnwick

JOHN WICK
Yhdysvallat / Kanada / Kiina 2014

Ohjaus: Chad Stahelski
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Tuotanto: Basil Iwanyk, Eva Longoria, ym.
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Willem Dafoe

1 tunti 41 minuuttia


He ryöstivät hänen autonsa ja tappoivat hänen koiransa, nyt hän tappaa heidät. Kovasti tahtoisi uskoa John Wickin tekijöiden pyrkineen itseironiaan, mutta vaikka se paperilla olisi sitä ollutkin, on elokuva vain tahattoman koominen.

John Wickiä sopii sanoa elokuvaksi, jossa yhdistyvät korkeintaan B-luokan käsikirjoitus ja A-luokan tuotantoarvot, joiden kanssa ohjaajana debytoiva Chad Stahelski on joutunut työskentelemään. Stahelski on yksi niistä monista, mutta silti harvoista, stunt-miehistä, jotka ovat edenneet toisen kuvausryhmän ohjaajasta aina ohjaajaksi saakka. Yleensä Stahelskin kaltaiset miehet ohjaavat toista kuvausryhmää, jonka tehtävänä on kuvata eniten stunt-näyttelijöitä vaativia kohtauksia. Näin ollen ei ole ihme, että John Wickin perusteella Stahelski kyllä ymmärtää, miten toimintakohtauksia tehdään. Sen sijaan 100-minuuttista filmiä hän ei ainakaan vielä osaa tehdä riittävän nopeatempoiseksi. Elokuvan parhaimmat toimintakohtaukset ovat kyllä nopeita, mutta kokonaisuus ei.

Yksi syy siihen, miksi kenties tavoiteltu itseironia ei elokuvasta välity, on Keanu Reeves, jolla on tasan yksi ilme, mihin pilke silmäkulmassa ei mahdu. Reeves näyttelee siis entistä palkkatappajaa, jonka vaimo kuolee syöpään ja pian tämän jälkeen hänen autonsa varastetaan ja vaimolta lahjaksi saatu koira tapetaan. Wick päättää kostaa, vaikka tekijä onkin hänen entisen työnantajansa (Michael Nyqvist).

John Wickiin on saatu mukaan muutama hyvä näyttelijä sivurooleihin, Willem Dafoe toiseksi palkkatappajaksi ja Ian McShane eräänlaiseksi rikosmaailman taustapiruksi. Koirantappajana ja autovarkaana nähdään Sovitus-elokuvan Alfie Allen.

Lainkuuliaisen kansalaisen ja viidennen Die Hardin kuvannut Jonathan Sela on luonut elokuvaan näyttävän värimaailman, joka saa kaverikseen elokuvan grand finalessa vesisateen. Tämä yhdistettynä korkeisiin tuotantoarvoihin antaa kyllä elokuvalle komean ilmeen, mutta tylsistymistä se ei estä.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Ohjaajan kommenttiraita ja erilaisia dokumentteja elokuvasta.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Future Film (Universal)
  Tekstitys: Suomi, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1, DD 5.1
  Kuva: 16:9 (2.35:1)
  Levyjä: 1

16

dvd blu-ray

Osta elokuva Discshopista tai CDONista

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).