Kaikki sanovat I Love You (1996)

EVERYONE SAYS I LOVE
Yhdysvallat 1996

Ohjaus: Woody Allen
Käsikirjoitus: Woody Allen
Tuotanto: Robert Greenhut
Pääosissa: Alan Alda, Woody Allen, Drew Barrymore

1 tunti 37 minuuttia

Vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Kaikki sanovat I Love You oli jo selvä merkki siitä, että Woody Allen oli menettänyt parhaimman teränsä, sillä vaikka tätä elokuvaa seurasivatkin vielä Harry pala palalta (1997) ja Sweet and Lowdown (1999), oli vuorossa vuosikausia kestänyt epäonnistuneiden elokuvien sarja.

Kaikki sanovat I Love You on varmaankin Allenin iän ottaen huomioon enemmänkin nostalginen rakkaudenosoitus 1930- kuin 1950-luvun musiikkipainotteisille Hollywood-komedioille, mutta enemmän se kuitenkin tuo mieleen juuri 1950-luvun. Tähän on osasyynä Allenin elokuvien visuaalinen tyyli ja tämän elokuvan tarina, toisaalta myös puvustus. Tarinansa osalta tämä elokuva voisikin aivan hyvin sijoittua vaikkapa juuri 1950-luvulle.

Laulu- ja tanssinumeroiden kera etenevä Kaikki sanovat I Love You on episodimainen kertomus onnellisesti ja vähemmmän onnellisesti rakastuneista ihmisistä. Allen itse näyttelee Joe-nimistä Pariisissa asuvaa epäonnistunutta kirjailijaa, jonka vaimo on hänet jättänyt jo vuosikymmeniä sitten erään erittäin mukavan ja rikkaan lakimiehen, Bobin (Alan Alda), takia. Joe, Bob ja Steffi (Goldie Hawn) ovat kaikki edelleen oikein hyviä ystäviä, osittain tietysti olosuhteiden pakosta, sillä onhan Joella ja Steffillä yhteinen tytär. Bobilla taasen on muutama lapsi aikaisemmasta avioliitostaan, mm. epätoivoisesti erääseen komeaan poikaan ihastunut neljätoistavuotias tytär (Natalie Portman). Toki Steffillä ja Bobillakin on yhteinen lapsi, Drew Barrymoren näyttelemä tytär, joka on menossa naimisiin erään neuroottisen miehen (Edward Norton) kanssa.

Jouduttuaan jälleen jätetyksi, Joe lähtee tyttärensä kanssa lomalle Venetsiaan, jossa hän iskee silmänsä onnettomassa avioliitossa elävään Voniin (Julia Roberts). Von sattuu olemaan Joen tyttären ystävän terapeuttiäidin asiakas, joten Joen tytär on hyvin perillä Vonin asioista – onhan hän ystävineen salakuunnellut tämän terapiaistuntoja. Niinpä Joe saa hyviä neuvoja tyttäreltään sen suhteen, mistä Von pitää, ja niitä neuvoja hyödyntäen hän lähtee naista liehittelemään.

Allenille tyypillisesti Kaikki sanovat I Love You on oikein hyvin etenevä kepeä komedia, josta ei kuitenkaan puutu kannanottoja lukuisia eri asioita, esimerkiksi politiikkaa ja tässä tapauksessa myös rakkautta kohtaan. Tyypillisesti elokuvassa on lukuisia tähtinäyttelijöitä, ja tyypillistä on myös erittäin hauska ja nokkela dialogi, jota Allen on kirjoittanut erityisesti omalle hahmolleen. Edelleen tyypillisiä ovat muutamat roolihahmot ja näyttelijöiden tavat tulkita niitä, sillä Robertsin näyttelemä nuori nainen on yhtä ongelmallinen kuin monet Allenin aikaisemmin näyttelemät hermorauniot, ja toisaalta Edward Norton vetää roolinsa kuvitellen olevansa neurootikkoa näyttelevä Woody Allen.

Valtaosan ajasta elokuva toimii oikein hyvin, mutta loppupuolen Marx-laulu- ja tanssinumero on erittäin tylsä ja katkaisee tarinan aivan turhaan. Allenin Marx-imitaatiota lukuun ottamatta elokuvan loppupuoli on epäonnistunut, joka kieltämättä jättää hieman haikean mielen, sillä tässä olisi ollut aineksia parempaankin – kuten Allenin niin monen muunkin elokuvan kohdalla.


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU


Julkaisija:
Atlantic Film / Smile Ent.

Tekstitys:
Suomi, norja, tanska, ruotsi

Ääni:
Dolby Digital 2.0

Kuva:
16:9 (1.77:1)

Levyjä:
1

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).