Hymyilevä mies (2016) [Blu-ray]

Kolme kokkolalaislähtöistä miestä keksi tehdä elokuvan kokkolalaisesta nyrkkeilijästä, jonka uran suurin saavutus on hävitä höyhensarjan maailmanmestaruus toisessa erässä. Tuloksena syntyi ensimmäinen Cannesin Un Certain Regard -esityssarjan pääpalkinnon voittanut suomalainen elokuva, joka – ilman kansainvälisiä palkintojaankin – on monumentaalinen saavutus suomalaisessa elokuvassa.

Juho Kuosmasen ja Mikko Myllylahden yhdessä käsikirjoittama Hymyilevä mies kuvaa paria viimeistä viikkoa ennen Olli Mäen (Jarkko Lahti) ja Davey Mooren (John Bosco Jr.) mestaruusottelua. Olli, tavallinen pohjoispohjanmaalainen nuorimies, saapuu Helsinkiin harjoittelemaan ja pudottamaan painoaan ottelua varten. Apunaan ja pomonaan hänellä on promoottori-manageri Elis Ask (Eero Milonoff), kovien paineiden alla oleva itserakas ja määrätietoinen entinen mestarinyrkkeilijä. Ottelun lähestyessä paineet kasvat myös Ollilla, joka kaiken lisäksi tajuaa juuri nyt rakastuneensa tyttöystäväänsä Raijaan (Oona Airola). Kaiken aikaa ympärillä hyörii lehdistön edustajia ja Suomen Filmiteollisuuden kuvaajat, jotka tekevät dokumenttia vuosisadan ottelusta.

Oona Airola ja Jarkko Lahti. Kuva: Kuokkasen kuvaamo

Kuosmanen ja Myllylahti ovat käsikirjoittaneet tiiviin tarinan, joka välttää kaikki nyrkkeily- ja urheiluelokuvien kliseet. Kaksikko on ymmärtänyt tehdä Hymyilevästä miehestä tarinan ihmisistä, ei lajista. Elokuva on sekä ajankuva 1960-luvun alun Suomesta, kahden nuoren aikuisen romanssi että tarina kahdesta aikalaisekseen poikkeuksellisesta suomalaisesta miehestä. Hiljainen, erittäin kohtelias ja lapsirakas Olli on kaukana tyypillisestä elokuvanyrkkeilijästä; kaikki nuo kolme piirrettä pätevät myös Raijaan. Elis Ask sen sijaan on teräväsanainen, oman arvonsa muitakin paremmin tunteva toiminnan mies, jossa on myös runsaasti inhimillisiä ja miellyttäviäkin puolia.

Kaikki kolme päähenkilöä ovat aidonoloisia ja sellaisia, joista ei voi olla pitämättä. Ollin ja Raijan rooleissa nähtävät Jarkko Lahti ja Oona Airola ovat valkokankaan ensikertalaisia, mutta heille täydellisesti sopivissa rooleissaan luovat uskoa suomalaiseen näyttelijätaiteeseen aikana, jolloin sen tasossa ei totisesti ole hurraamista. Lahti ja Airola ovat vähintään samalla tasolla kuin Milonoff, joka on tuttu ilmestys valkokankaalla – ja nyt elämänsä vedossa.

On tunnustettava, että lukkarinrakkaudella on osuutensa siinä, miksi pidin Hymyilevästä miehestä niin paljon. Se on epookkielokuva, joka sijoittuu nykypäivää huomattavasti viattomampaan, kiinnostavampaan ja varsinkin elokuvallisempaan aikaan. Sen lisäksi Hymyilevä mies on kaikin puolin puhdasta elokuvaa. Ensinnäkin se on kuvattu filmille (16 mm:n levyiselle) ja vieläpä mustavalkoisena. Tekniikka ei kuitenkaan elokuvaa tee, vaan sen ovat tehneet huomattavan lahjakkaat Kuosmanen ja kuvaaja JP Passi. Hymyilevä mies on kuvattu erittäin elävästi ja perinteikkäästi, mutta kuitenkin siitä huokuu nykyajan tapa nähdä asioita. Kuvalliselta ilmaisultaan, äänimaailmaltaan ja käsikirjoitukseltaan se tuo mieleen 1950- ja 1960-lukujen suurten eurooppalaisten elokuvamaiden teokset – juuri ne, joita Suomessakin yritettiin tuohon aikaan kopioida, mutta joiden kanssa ei koskaan päästy samalle aaltopituudelle. Nyt on päästy.

Vuotta 2016 voidaan pitää kotimaisen elokuvan osalta harvinaisen korkeatasoisena. Hymyilevä mies nousee vuoden ensi-illoista kaikkein kirkkaimmalle ykköspaikalle, jättäen jopa Aleksi Salmenperän Jättiläisen taakseen. Kuitenkin juuri nämä kaksi elokuvaa antavat uskoa siihen, että suomalainenkin nykyelokuva voi olla muuta kuin komediaa tai tavalla taikka toisella ankeaa draamaa. Silti on varmasti liian optimistista ajatella, että Hymyilevä mies synnyttäisi tämäntyyppisen elokuvanteon aaltoa Suomeen.

 
LISÄMATERIAALI:

Mäki-Moore – maailmanmestaruus (1963, 53 min), Suomen Filmiteollisuuden tuottama reportaasimainen dokumenttielokuva Mäen ja Mooren mestaruuottelusta sekä muutamia lyhyitä haastatteluja Hymyilevän miehen kuvauksista, kuvagalleria ja  traileri.

BLU-RAY-JULKAISU: