Peter O'Toolen "viimeinen elokuva" nähdään Suomessa vain VOD-palveluissa
Peter O'Toole elokuvassa Decline of an Empire.
Viidenkymmenen vuoden aikana ehtii sattua ja tapahtua yhtä sun toista. Peter O'Toole teki suuren läpimurtonsa David Leanin Arabian Lawrencen nimiroolissa vuonna 1962. Yli kolme- ja puolituntinen seikkailuelokuva oli valtava hitti ympäri maailman, voitti seitsemän Oscaria, neljä BAFTA-pystiä ja neljä Golden Globea sekä ennen kaikkea ansaitsi paikkansa yhtenä suurimmista elokuvaklassikoista. O'Toolen ura jatkui menestyksekkäänä, mutta epätasaisena. Historiallisten Becket-, Lordi Jim- ja Leijona talvella -draamojen vastapainoksi O'Toole näytteli komedioissa, Raamattu-spektaakkeleissa ja välillä melkeinpä missä vaan, jopa Supergirlissä (1984).
Vuonna 2012 O'Toole ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Hän oli siihen mennessä ehtinyt filmata ainakin kaksi elokuvaa, jotka eivät vielä olleet valmistuneet saati päässeet levitykseen. Brittilehti The Guardian ehti marraskuun lopulla 2013 uutisoida O'Toolen palaavan eläkkeeltä filmatakseen roolinsa Katherine of Alexandria -elokuvaan, joka oli todellisuudessa kuvattu jo vuonna 2010. O'Toole kuoli kolmisen viikkoa The Guardianin uutisen jälkeen.
Julkaisujärjestyksessään O'Toolen viimeiseksi elokuvaksi jää kazakstanilainen The Whole World at Our Feet, 1990-luvulla muutamissa menestyselokuvissa näytelleen Armand Assanten tähdittämä ja osittain tuottama toimintaseikkailu, jossa nähdään muutamia muitakin edellisvuosien B-luokan elokuvien tähtiä, mm. Olivier Gruner. O'Toolella on elokuvassa sivurooli, jota ei ole mainostuksessa jätetty hyödyntämättä. Siitä huolimatta täysin tuntemattomien tekijöiden elokuva, jonka budjetiksi on ilmoitettu 30 miljoonaa dollaria (26 miljoonaa euroa), on vailla levittäjää. Trailerin perusteella rahaa on kyllä filmin teossa palanut.
Katherine of Alexandria sen sijaan on päässyt levitykseen. Debytoivan Michael Redwoodin ohjaaman, käsikirjoittaman ja tuottaman elokuvan budjetiksi tuotantoyhtiö on ilmoittanut 12 miljoonaa puntaa (15,7 miljoonaa euroa), ja elokuvan trailerin perusteella siinä saattaa olla jotain perääkin, vaikka kyseessä onkin selkeästi B-luokan elokuva. Ennen julkaisuaan uuden Decline of an Empire -nimen saanut tarina antiikin Roomasta ja Katariina Aleksandrialaisesta lähti elokuussa 2014 Pohjois-Amerikassa kauppoihin DVD:nä ja Video on Demand -palveluihin. Elokuvan levityksestä vastaa sekä paljon rahaa tehneistä kassakappaleistaan että juuri tämäntyyppisistä B-luokan elokuvistaan tunnettu Lionsgate.
Suomeen Decline of an Empire saadaan nyt alkuvuodesta, tosin vain VOD-levitykseen. Mainostekstissä elokuvaa sanotaan O'Toolen viimeiseksi. Kun O'Toole edellisen kerran nähtiin antiikin Roomasta kertoneessa filmissä, oli kyseessä Tinto Brassin Caligula (1979), joka sai Suomessakin yli 165 000 katsojaa.
Decline of an Empiren yhdysvaltalainen DVD-kansi |
Rooman valtakunnan tuhon DVD-kansi |