Keskiyön pikajunan ohjaaja Alan Parker kuoli – ohjasi myös elokuvat Noiduttu sydän ja Mississippi palaa
Brad Davis ja Alan Parker Keskiyön pikajunan kuvauksissa. Kuva: Columbia Pictures
Muun muassa Keskiyön pikajunan (1978) ohjaajana tunnettu Alan Parker kuoli perjantaina pitkän sairauden jälkeen, The Hollywood Reporter uutisoi. Parker oli syntynyt Englannissa 14. helmikuuta 1944 ja oli kuollessaan 76-vuotias.
Parkerin elokuvaura alkoi 1960-luvun lopulla mainoselokuvien parissa. 1970-luvun alusta lähtien hän alkoi ohjata myös lyhyt- ja tv-elokuvia sekä käsikirjoitti Waris Husseinin ohjaaman brittiläisen elokuvaklassikon Melody – suloinen ensirakkaus (1971). Parker teki oman debyyttinsä pitkän näytelmäelokuvan ohjaajana Bugsy Malonella (1976), 13-vuotiaan Jodie Fosterin tähdittämällä nuorisoelokuvalla, joka parodioi äänielokuvan alkuaikojen gangsterielokuvaklassikoita. Fosterin lisäksi muutkin elokuvan näyttelijät olivat lapsia, vaikka heidän roolihahmonsa olivatkin aikuisia.
Pienen budjetin brittielokuvaksi Bugsy Malone sai laajan levityksen ja pääsi Suomenkin valkokankaille lokakuussa 1978, noin kuukausi Keskiyön pikajunan jälkeen. Oliver Stonen käsikirjoittama ja tositapahtumien innoittama Keskiyön pikajuna oli yksi 1970-luvun suurimmista yleisömenestyksistä. Elokuvassa Brad Davisin näyttelemän yhdysvaltalaisen opiskelijan Turkin-matka päättyy lentokentällä, kun tämä jää kiinni huumeiden salakuljetuksesta. Opiskelijanuorukainen lähetetään turkkilaiseen vankilaan, alimpaan helvettiin.
Huomattavan arvostelumenestyksen lisäksi Keskiyön pikajuna voitti välittömästi suuren yleisön puolelleen. Brittiläis-yhdysvaltalainen yhteistuotanto oli Isossa-Britanniassa vuoden 13. ja Yhdysvalloissa 14. katsotuin ensi-ilta. Ranskassa se oli peräti vuoden 1978 katsotuin elokuva ja Suomessakin kolmanneksi katsotuin 360 000 katsojallaan. Täällä se hävisi vain John Travoltasta supertähden tehneille elokuville Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa ja Grease.
Keskiyön pikajuna voitti parhaan käsikirjoituksen ja musiikin Oscarit. Parker oli ehdokkaana parhaasta ohjauksesta, mutta palkinto meni Michael Ciminolle Kauriinmetsästäjästä.
Robert De Niro ja Mickey Rourke poseeraavat roolihahmoinaan Noidutun sydämen kuvauksissa. Kuva: UA
Läpimurtoelokuvansa jälkeen Parker ohjasi muutaman heikommin menestyneen teoksen. Fame (1980) oli Saturday Night Feverin vanavedessä tehty moderni musikaali, kertomus esittävien taiteiden kouluun pyrkivistä nuorista ihmisistä 1970-luvun lopun New Yorkissa. Elokuvassa myös näyttelemän Irene Caran esittämästä tunnuslaulusta tuli itse elokuvaa suositumpi ja tunnetumpi.
Albert Finneyn, Diane Keatonin ja Karen Allenin tähdittämä avioerodraama Myrskyävä sydän (1982) toi Parkerin takaisin vakavamman draaman pariin. Samana vuonna Parker teki Pink Floyd the Wall -nimisen musiikkielokuvan englantilaisen rock-bändin viimeisimmän pitkäsoiton pohjalta. Musiikintäyteinen vertauskuvallinen fantasiaelokuva on lajityyppinsä suurimpia merkkiteoksia ja se oli menestys heti tuoreeltaankin; Suomessa se sai noin 112 000 katsojaa.
Elokuvauriensa alussa olleitten Matthew Modinen ja Nicolas Cagen tähdittämä Birdy (1984) käsitteli Vietnamin sodan aiheuttamia traumoja. Keskiyön pikajunan tapaan Birdy sai Suomessa Jussi-kunniakirjan yhtenä vuoden parhaimmista ulkomaisista elokuvista.
Kahdessa seuraavassa elokuvassaan Parker lähti syvälle Yhdysvaltojen eteläosiin. Noiduttu sydän (1987) on 1950-luvulle sijoittuva neo-noir-elokuva kadonnutta laulajaa etsivästä yksityisetsivästä (Mickey Rourke), joka löytää enemmän kuin osaa etsiäkään ja törmää myös pitkäkyntiseen murhamieheen (Robert De Niro). Mississippi palaa (1988) on tositapahtumiin pohjautuva kertomus 1960-luvulla tapahtuneista rasistista murhista, joita selvittämään saapuvat kaksi hyvin erityyppistä poliisimiestä (Gene Hackman ja Willem Dafoe) joutuvat tekemisiin Ku Klux Klanin kanssa. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien uran toisen ja viimeisen ehdokkuuden Parkerille, mutta voitti vain parhaan kuvauksen palkinnon.
Mississippi palaa -elokuvan Willem Dafoe ja Gene Hackman. Kuva: MGM
Noiduttu sydän ja Mississippi palaa ovat oman taiteenlajinsa suvereenisti hallitsevan ohjaajan käsialaa. Seuraava elokuva Tervetuloa paratiisiin (1990) oli kuin Oscareita varten tehty tarina Yhdysvalloissa asuneiden japanilaisten kohtelusta toisen maailmansodan aikana. Dennis Quaidin näyttelemä mies rakastuu Yhdysvalloissa syntyneeseen, mutta japanilaisessa kulttuurikuplassa kasvaneeseen naiseen (Tamlyn Tomita). Miehen ollessa sotimassa vaimo ja tämän perhe lähetetään lukuisten muiden japanilaisten tapaan vankileirille, koska näillä on sukujuurissaan yhteys Yhdysvaltain nykyiseen vihollisvaltioon.
Parkerin itsensä kirjoittama Tervetuloa paratiisiin ei saanut yhtäkään Oscar-ehdokkuutta eikä sitä myöten juuri muutakaan huomiota. Toisin kävi, kun Parker palasi "juurilleen" ja ohjasi Dubliinin sijoittuvan musiikkielokuvan The Commitments (1991). Parker voitti ohjauksestaan BAFTA-palkinnon ja elokuvasta tuli nopeasti klassikko.
The Commitmentsin jälkeen Parker ohjasi vielä neljä elokuvaa. Epookkikomedia Matka onnelaan (1994) jäi hyvin vähäiselle huomiolle, kun taas Tim Ricen musikaaliin pohjautuvasta Evitasta (1996) tuli ohjaajansa viimeinen yleisömenestys. Madonnan tähdittämä suurelokuva toi Parkerin toisen ja viimeisen kerran yhteen Oliver Stonen kanssa.
1930- ja 1940-lukujen Irlantiin sijoittuva aikalaiskuvaus Seitsemännen portaan enkeli (1999) pohjautui Frank McCourtin Pulitzer-palkittuun muistelmateokseen. Parkerin viimeiseksi elokuvaksi jäi David Galen elämä (2003), korkealentoinen draamaelokuva kuolemantuomiota vastustavasta professorista (Kevin Spacey), joka istuu itse vankilassa odottamassa oman kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Sitä ennen hän haluaa kertoa tarinansa yhdelle toimittajalle (Kate Winslet).