Maureen O'Hara on kuollut
1940- ja 1950-lukujen valovoimaisimpiin filmitähtiin lukeutunut Maureen O'Hara on kuollut 95 vuoden ikäisenä, The Hollywood Reporter kertoo. Irlannissa 17. elokuuta 1920 syntynyt O'Hara kuoli lauantaina kotonaan Yhdysvaltain Idahossa. Hänet palkittiin tänä vuonna Oscarilla elämäntyöstään.
173-senttinen punapää suurine silmineen erottui edukseen elokuvasta kuin elokuvasta, eikä hän oikeastaan koskaan jäänyt toisen näyttelijän, varsinkaan miehen, varjoon. Irlannissa 17. elokuuta 1920 syntynyt, Maureen FitzSimons -nimen saanut temperamenttinen O'Hara näytteli jo lapsesta saakka, ja koefilminsä jälkeen hän sai seitsemän vuoden sopimuksen Charles Laughtonin tuotantoyhtiöltä. O'Hara ehti tehdä kaksi pientä valkokangasroolia, ennen kuin hänet jo palkattiinkin Laughtonin kanssanäyttelijäksi Alfred Hitchcockin ohjaamaan Jamaica Inniin (1939). Samana vuonna teattereihin tuli William Dieterlen ohjaama Notre Damen kellonsoittaja, jossa O'Hara sai Laughtonin lisäksi seuraa Sir Cedric Hardwickesta. Hyvät arvostelut saaneen Notre Damen kellonsoittajan myötä O'Hara oli tehnyt Hollywood-debyyttinsä alle kaksikymmenvuotiaana, ja jatkossa hänet nähtiinkin jo päärooleissa erityisesti musikaaleissa. Laughtonin kanssa O'Hara teki vielä Jean Renoirin ohjaaman Tämä maa on minun -sotadraaman vuonna 1943.
O'Hara ja Walter Pidgeon elokuvassa Vihreä oli laaksoni (1941).
John Fordin viidellä Oscarilla palkittu Vihreä oli laaksoni (1941) aloitti Fordin ja O'Haran yhteistyön, joka jatkui elokuvilla Rio Grande, Hurja mieheni, Vaitelias mies ja Suuri paraati. Vihreä oli laaksoni -elokuva sijoittui Irlantiin ja kertoi pienestä kylästä, jonka elämä pyörii niin hyvässä kuin pahassa kyläläisiä elättävän kaivoksen ympärillä. Vasta kahdeksannessa filmiroolissaan O'Hara näytteli Morganien perheen tytärtä, joka hoitaa taloutta yhdessä äitinsä kanssa ja rakastuu kylän uuteen nuoreen pappiin.
O'Haran ja Fordin viidestä yhteisestä filmistä kolmen miespääosassa nähtiin John Wayne; Rio Grande -lännenfilmissä, Hurjassa miehessäni ja vihreään Irlantiin sijoittuvassa romanttisessa komediassa Vaitelias mies, josta Ford palkittiin parhaan ohjauksen Oscarilla. Waynen kanssa O'Hara nähtiin myös Andrew V. McLaglenin länkkärikomediassa McLintock! (1963) ja George Shermanin lännenfilmissä Hurja Jake (1971). O'Hara muodosti pääosakaksikon monen muunkin suuren filmitähden kanssa. Esimerkiksi James Stewartin kanssa hänet nähtiin Henry Kosterin komediassa Mr. Hobbs lähtee lomalle (1962) ja McLaglenin lännenfilmissä Rancho River (1966), Errol Flynnin kanssa hänet nähtiin seikkailuelokuvassa Kaikkia lippuja vastaan, Tyrone Powerin kanssa sekä Mustassa joutsenessa että Suuressa paraatissa, Henry Fondan rinnalla Kuoleman kersantissa, Douglas Fairbanks Jr:n vastanäyttelijänä Sinbad merenkävijässä ja Anthony Quinnin kanssa mm. elokuvissa Kunniavelka ja Äitini on naiseni.
Wayne ja O'Hara elokuvassa Rio Grande (1950).
Yhden suurimmista rooleistaan O'Hara teki nimihenkilön äitinä George Seatonin ohjaamassa jouluelokuvaklassikossa Susanin kääntymys (1947). Koko perheelle soveltui myös David Swiftin ohjaama Disney-hitti Ansa vanhemmille (1961), jossa O'Hara nähtiin jälleen äidin roolissa. Molemmat elokuvat filmattiin uudelleen 1990-luvulla, mutta huomattavasti huonommalla menestyksellä.
Alfred Hitchcockin, John Fordin ja Jean Renoirin kaltaisten legendojen lisäksi O'Hara työskenteli ohjaajista mm. Sam Peckinpahin (Preerian laki), Carol Reedin (Miehemme Havannassa), Henry Hathawayn (10 sankaria), Henry Kingin (Musta joutsen), William A. Wellmanin (Buffalo Bill), Nicholas Rayn (Kiinnitys elämään), Jean Negulescon (Kielletty katu) ja Lewis Milestonen (Kenguru) kanssa. Monet suuret, hvät roolit kehutuissa ja hyvin menestyneissä elokuvissa tunnettujen ohjaajien alaisuudessa eivät silti koskaan tuoneet O'Haralle Oscar-ehdokkuutta.
O'Hara teki viimeisimmän valkokangasroolinsa Chris Columbuksen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa, mutta tuottaja John Hughesin nimellä myydyssä Äitini on naiseni -draamakomediassa vuonna 1991. Kahdenkymmenen vuoden ajan hiljaiseloa pitänyt näyttelijätär palasi valkokankaalle vähintäänkin yhtä hyvissä voimin kuin oli sen jättänyt. Columbuksen elokuvan jälkeen O'Hara teki enää vain kolme televisioelokuvaa, niistä viimeisen vuonna 2000.
Maureen O'Hara elokuvassa Notre-Damen kellonsoittaja (1939).