Wes Craven on kuollut
Modernin kauhuelokuvan merkittävimpiin ohjaajiin lukeutunut Wes Craven kuoli sunnuntaina aivosyöpään 76 vuoden ikäisenä, The Hollywood Reporter kertoo. Craven oli syntynyt Clevelandissa, Ohiossa 2. elokuuta 1939.
Craven tuli elokuva-alalle äänileikkaajana ja teki omien sanojensa mukaan uransa alkupuolella useita aikuisviihde-elokuvia salanimen turvin. Cravenin nimi nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla Sean S. Cunninghamin ohjaaman Together-draaman (1971) krediiteissä apulaistuottajana. Seuraavana vuonna hän debytoi ohjaajana The Last House on the Left -nimisellä modernin kauhuelokuvan klassikoihin lukeutuvalla teoksella, jonka pohjana toimi Ingmar Bergmanin Neidonlähde (1960). Cravenin versiossa kaksi teinityttöä lähtevät rock-konserttiin, mutta joutuvat matkalla rikollisten uhreiksi. Vain 90 000 dollarilla (515 000 nykydollaria) tuotetun elokuvan tuotannosta vastasi tällä kertaa Cunningham. Elokuvan samanniminen uudelleenfilmatisointi valmistui vuonna 2009 Dennis Illiadisin ohjaamana.
Cravenin läpimurto kauhuelokuvien ohjaajana tapahtui The Hills Have Eyes -genreklassikolla (1977), jossa läpi autiomaan asuntovaunuissaan matkaava perhe joutuu keskellä-ei-mitään asuvien kannibaalien terrorisoimaksi. Cravenin itsensä myös käsikirjoittaman elokuvan kuvauksesta vastasi Eric Saarinen, Eliel Saarisen pojanpoika. Craven ohjasi elokuvalle myös epäonnistuneen jatko-osan The Hills Have Eyes Part II (1984). Vuonna 2006 Alexandre Aja ohjasi elokuvan kehutun uudelleenfilmatisoinnin, jolle Martin Weisz puolestaan ohjasi parjatun jatko-osan (2007).
Pelon kesä -televisioelokuvassa (1978) Craven sai ohjattavakseen Manaajasta (1974) tutun Linda Blairin ja teattereihin levitetyn Tappavan siunauksen (1981) pääosissa nähtiin Oscar-voittaja Ernest Borgnine ja uraansa aloitteleva Sharon Stone. Gigistä (1958) tuttu Louis Jourdan näytteli pääosan Cravenin Swamp Thing – mies suolta -kauhufilmissä (1982), jolle Jim Wynorski ohjasi jatko-osan seitsemän vuotta myöhemmin.
Cravenin ensimmäinen välittömästi suuren yleisön saanut ohjaustyö Painajainen Elm Streetillä (1984) aloitti yhden kauhuelokuvien historian pisimmän franchisen. Kasariklassikko tuotettiin varsin pienellä 1,8 miljoonan dollarin (4,1 nykymiljoonan) budjetilla, mutta se keräsi pelkästään Pohjois-Amerikasta yli 25 miljoonan dollarin lipputulot. Painajainen Elm Streetillä oli myöskin Cravenin ensimmäinen ohjaustyö, joka nähtiin Suomen valkokankailla. Vuosina 1985–2003 elokuva sai peräti seitsemän jatko-osaa, epäonnistunut uudelleenfilmatisointi valmistui vuonna 2010. Jatko-osista Craven itse ohjasi vain osan Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi painajainen (1994).
Muiden, mm. Renny Harlinin, ohjatessa Painajainen Elm Streetillä -elokuvan jatko-osia Craven itse keskittyi muihin saman genren tuotoksiin. Kauhu asuu naapurissa (1986) ei erityisemmin menestynyt, mutta Käärme ja sateenkaari (1988), Shocker (1990) ja Kellariväkeä (1991) olivat kauhuelokuviksi varsin hyviä menestyksiä kotimantereellaan. 1990-luvun puolivälissä Craven siirtyi edellisiin nähden jo huomattavasti suuremman budjetin teoksien pariin. Brooklynin vampyyri -nimisen kauhukomedian (1995) pääosassa nähtiin edelleen erittäin suurta suosiota nauttinut Eddie Murphy, mutta Cravenin ohjaustyöstä tuli jälleen yksi huti Murphyn uralle.
Painajainen Elm Streetillä -elokuvien Freddy Kruegerin, nuoria heidän unissaan metsästävän hirviön lisäksi Craven loi toisenkin kauhuelokuvien ikonin, Huuto-maalausta muistuttavaa maskia pitävän murhaajan, jonka henkilöllisyys ehti elokuvasarjan aikana vaihtua useampaankin otteeseen. Scream (1996) aloitti kauhun uuden tulemisen 1990-luvun puolivälissä ja muistutti Hollywoodia siitä, että kauhuelokuvatkin voivat olla suuria yleisömenestyksiä myös teattereissa. Craven ohjasi elokuvalle kolme jatko-osaa vuosina 1997–2011. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa ylittivät molemmat Pohjois-Amerikassa 100 miljoonan dollarin rajan lipputuloissaan. Cravenin uralla näiden kahden teoksen yleisömenestys oli selvästi muita teoksia parempi; Scream oli Pohjois-Amerikassa vuoden 1996 ensi-illoista 13. katsotuin ja Scream 2 (1997) puolestaan 14. katsotuin.
Scream-sarjan toisen ja kolmannen osan välissä Craven ohjasi uransa Sydämen soinnut -nimisen draaman (1999), uransa ainoan filmin, joka ei ollut kauhu- tai jännitysgenreä. Vaatimattoman yleisömenestyksen saaneen elokuvan pääosassa harlemilaisille nuorille viulua opettavana Roberta Guasparina nähtiin Meryl Streep, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden myös parhaasta alkuperäisestä laulusta; Cravenin muut elokuvat eivät saaneet yhtäkään ehdokkuutta.
2000-luvulla Craven ohjasi vielä viisi omaa elokuvaansa sekä yhden jakson Pariisi, rakkaudella -episodielokuvaan (2006). Kahta edeltäjäänsä laadultaan ja yleisömenestykseltään kehnomman Scream 3:n (2000) jälkeen Craven piti taukoa ohjaamisesta lähes viiden vuoden ajan, kunnes teki paluun vuonna 2005 peräti kahdella elokuvalla, Christina Riccin ja Jesse Eisenbergin tähdittämällä kauhukomedialla Cursed ja hyvin menestyneellä trillerillä Yölento, jonka pääosissa nähtiin Rachel McAdams ja Cillian Murphy. Muun muassa Suomessa ilman teatterilevitystä jäänyt My Soul to Take (2010) ei löytänyt yleisöä edes 3D-versiona aikana, jolloin 3D oli jälleen "uusinta uutta". Uransa viimeiseksi jääneellä elokuvalla, Scream 4:lla (2011) Craven palasi takaisin 2D-elokuvien ja suosituimman franchisensa pariin, mutta aiempaa tuntuvasti heikommalla menestyksellä.
39 aktiivivuotensa aikana Craven ohjasi kaikkiaan 22 pitkää, teatterilevityksen saanutta elokuvaa, kolme TV-elokuvaa, jaksoja kolmeen eri TV-sarjaan sekä yhden jakson episodielokuvaan. Omien ohjaustöidensä lisäksi hän tuotti monia B-luokan kauhuelokuvia. Cravenin parhaimmissa teoksissa yhdistyivät kekseliäs visuaalinen toteutus, jännittävä kerronta, huumori ja kaikessa epätavallisuudessaan aidosti karmiva kauhu.