Keskiyön pikajunan ohjaaja lopettaa uransa

Alan Parker David Galen elämän (2003) kuvauksissa. Universal.

Cineuropan mukaan brittiohjaaja Sir Alan Parker, 71, kertoi Barin elokuvafestivaaleilla lopettavansa uransa elokuvaohjaajana. – Ohjaajat eivät parane vanhetessaan: he alkavat toistaa itseään, ja vaikka on poikkeuksiakin, heidän työnsä ei yleensä muutu paremmaksi, Parker sanoi festivaaleilla järjestetyssä tilaisuudessa.

Parker kertoi viimeisen käsikirjoituksensa olleen parasta, mitä hän oli koskaan tehnyt, mutta hän ei saanut elokuvalle rahoitusta. Parker kertoi myös saaneen tarjouksen ohjata erään Harry Potter -elokuvasarjan osista, mutta kieltäytyi, koska hän ei omien sanojensa mukaan pitänyt siitä, ymmärtänyt sitä eikä ollut kiinnostunut siitä.

Parkerin elokuvaura alkoi käsikirjoittajana hänen omaan ideaansa pohjautuneella komedialla Melody – suloinen ensirakkaus (1971), jonka Warris Hussein ohjasi. Viitisen vuotta myöhemmin Parker debytoi ohjaajana itsensä käsikirjoittamalla Bugsy Malonella (1976), jossa kuuluisan yhdysvaltalaisen gangsterin tarina kerrottiin lapsinäyttelijöiden tulkitsemana. Yhdessä elokuvan pääosista nähtiin Jodie Foster.

Suuren kansainvälisen läpimurtonsa Parker teki 1970-luvun klassikkoelokuviin lukeutuvalla Keskiyön pikajunalla (1978), jossa yhdysvaltalainen huumekuriiri jä kiinni Istanbulissa ja joutuu turkkilaiseen vankilaan. Billy Hayesin omaelämäkertaan, eli tositapahtumiin perustuva elokuva tuotettiin vain 2,5 miljoonalla dollarilla, mutta pelkästään Pohjois-Amerikasta se keräsi yli 35 miljoonan dollarin lipputulot. Suomessa elokuva sai peräti 361 683 katsojaa.

Keskiyön pikajuna sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, myös Parkerin ohjauksesta ja parhaasta elokuvasta, mutta voitti lopulta vain Oliver Stonen käsikirjoituksesta ja Giorgio Moroderin musiikista.

Parkerin seuraava elokuva, opiskelemaan pyrkivistä tanssijoista kertova Fame (1980), oli vaatimaton menestys Pohjois-Amerikan teatterilevityksessä, mutta kasvatti sittemmin suosiotaan ja sai jatkokseen televisiosarjan, jonka lisäksi alkuperäisestä elokuvasta tehtiin uusi versio 2000-luvulla. Kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva voitti pystit parhaasta musiikista ja alkuperäisestä laulusta.

Musiikin parissa Parker jatkoi Pink Floyd the Wall -klassikolla (1982), joka oli yhdistelmä live actionia ja animaatiota. Samana vuonna Parker sai valmiiksi Myrskyävän sydämen (1982), draamaelokuvan eron ottavasta pariskunnasta, jota Albert Finney ja Diane Keaton näyttelivät.

Birdyssä (1984) Parker kertoi kahdesta Vietnamin sodan veteraanista, joista toisen mielenterveys pettää ja tämä alkaa toivoa olevansa lintu. Päärooleissa nähtiin uransa alussa olleet Matthew Modine ja Nicolas Cage, joista molemmat palasivat sota-aiheisten filmien pariin myös tulevaisuudessa. Modinen kohdalla se tapahtui kolmisen vuotta myöhemmin Stanley Kubrickin Vietnam-filmissä Full Metal Jacket (1987).

Charlotte Rampling ja Mickey Rourke elokuvassa Noiduttu sydän. Carolco.

Birdyn lipputulot Pohjois-Amerikasta jäivät vain 1,5 miljoonaan dollariin, ja Parkerin uralle tuli useamman vuoden tauko. Paluun hän teki Noidutulla sydämellä (1987), kauhu- ja dekkarielokuvan yhdistelmällä, jonka tähtinä nähtiin Mickey Rourke ja Robert De Niro. Birdyä huomattavasti paremmin menestynyt elokuva ei ollut hitti kotimaassaan, mutta ajan saatossa siitä on tullut yksi kasariklassikoista.

Myös Parkerin seuraava elokuva, Mississippi palaa (1988), oli jännityselokuvaksi laskettava teos. Gene Hackmanin ja Willem Dafoen näyttelemät FBI-agentit saapuvat Mississippiin selvittämään muutaman ihmisoikeusaktivistin katoamista. Lopulta vain kuvauksestaan Oscarin voittanut elokuva sai peräti seitsemän ehdokkuutta, joista ohjausehdokkuus oli Parkerin uran toinen ja viimeinen.

Tervetuloa paratiisiin (1990) oli tarina Yhdysvalloissa asuneista japanilaisista maahanmuuttajista, jotka 2. maailmansodan aikaan pantiin asumaan vankileirille. Dennis Quaid nähtiin yhdysvaltalaissotilaana, joka rakastuu yhteen japanilaisista maahanmuuttajista. Vaikea tosipohjainen aihe, jonka suuri yleisö on halunnut unohtaa, ei päässyt Pohjois-Amerikassa edes sataan teatteriin, ja niinpä sen lipputulot jäivät alle miljoonan dollarin. Cannesin elokuvafestivaaleilla se oli kuitenkin pääpalkintoehdokkaana.

Tämän jälkeen Parker palasi Eurooppaan, tarkemmin ottaen Irlantiin, jossa hän kuvasi Commitments-nimisen tarinan samannimisestä yhtyeestä, joka ryhtyy soittamaan soulia Dublinissa. Kaunistelematon draamakomedia sai Oscar-ehdokkuuden leikkauksestaan, mutta ennen kaikkea se löysi yleisön myös Irlannin ulkopuolelta; Pohjois-Amerikassa se oli vuoden 1991 aikana pienen teatterilevityksen saaneista elokuvista katsotuin.

Commitmentsin jälkeen Parker suuntasi Yhdysvaltoihin kuvaamaan Matka onnelaan -nimisen draamakomedian T. Coraghessan Boylen romaanin pohjalta. Tohtori John Harvey Kelloggin pyörittämästä parantolasta kertova elokuva valmistui vuonna 1994 ja sai nuivan vastaanoton niin kriitikoilta kuin maksavalta yleisöltäkin.

Kuten monta kertaa aiemminkin, Parker epäonnistui yhdellä elokuvalla ja teki seuraavaksi filmin, joka menestyi. Suosittuun musikaaliin pohjautuva Evita (1996) on Parkerin uran kallein filmi 55 miljoonan (82 nykymiljoonaa) dollarin budjetillaan. Pääosassa Argentiinan presidentin vaimona ja entisenä B-elokuvien näyttelijänä nähtiin Madonna, epätasaisen näyttelijäuran tehnyt laulaja, joka sai vastanäyttelijöikseen Antonio Banderaksen ja Jonathan Prycen. Parker laati käsikirjoituksen yhdessä Oliver Stonen kanssa, joka kirjoitti hänelle jo Keskiyön pikajunan. Viisi Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva voitti pystin parhaasta alkuperäisestä laulusta ja keräsi maailmanlaajuisesta teatterilevityksestä yli 140 miljoonan dollarin lipputulot.

Seuraavassa elokuvassaan, Frank McCourtin omaelämäkertaan pohjautuneessa Seitsemännen portaan enkelissä (1999), Parker kuvasi köyhän irlantilaisperheen elämää ensin Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Irlannissa. Teatterilevityksessä tappiolle jäänyt 145-minuuttinen elokuva sai Oscar-ehdokkuuden John Williamsin säveltämästä musiikista.

Parkerin 14. ja näillä näkymin siis viimeinen elokuva, David Galen elämä (2003), vei hänet takaisin vankilaan, josta hänen uransa lähti nousukiitoon Keskiyön pikajunan myötä tasan 25 vuotta aiemmin. Parkerin ja Nicolas Cagen tuottama, korkealla 50 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva kertoi tarinan kuolemantuomiota vastusta ihmisoikeusaktivistista, jota syytetään aatetoverinsa murhasta ja tuomitaan kuolemaan. Pääosissa kuolemaantuomittuna ja häntä haastattelevana reportterina nähtiin Kevin Spacey ja Kate Winslet. Hyvät arvostelut saanut ja Berliinin elokuvafestivaalien pääpalkinnosta kilpaillut elokuva jäi teatterilevityksessä tappiolle. Tappiolle sen sijaan ei jäänyt elokuvayleisö, kun katsoo Parkerin filmografiaa.

Alan Parkerin elokuvat Suomessa