Alain Delon, ranskalaisen ja italialaisen elokuvan suuri tähti, kuoli 88-vuotiaana

Alain Delon. Ajojahdin (1967) popliinitakkinen palkkamurhaaja. Kuva: CICC

1950-luvun lopulta lähtien ranskalaisen ja italialaisen elokuvan suurimpiin tähtiin kuulunut Alain Delon kuoli varhain sunnuntaiaamuna kotonaan Ranskassa 88-vuotiaana. Hän oli syntynyt 8. marraskuuta 1935.

Delonin isä työskenteli elokuvateatterissa ensin koneenkäyttäjänä ja sitten johtajana, äiti puolestaan elokuvateatterin paikannäyttäjänä ja apteekin apulaisena. Pariskunta erosi, kun Delon oli alle kouluikäinen. Molemmat menivät uusiin naimisiin, jolloin yhteinen poika lähetettiin sijaisperheeseen.

Kun sijaisvanhemmat kuolivat, Delonin vanhemmat ottivat hänet taas huolehdittavakseen. Poika lähetettiin sisäoppilaitokseen, mutta erotettiin sieltä huonon käytöksen takia. Seuraavat yritykset koulunkäynnin saralla eivät tuottaneet sen parempaa tulosta, joten 13-vuotiaana Delon sai lopettaa koulunkäynnin ja mennä töihin isäpuolensa konditoriaan.

Armeijavuosinaan Delon joutui osallistumaan Indokiinan sodan ratkaisutaisteluun, joka päättyi Ranskan tappioon. Kotiin palattuaan hän, poikkeuksellisen komea sinisilmäinen ranskalaispoika, pääsi helposti lähikontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Eräs naisystävistä oli näyttelijä Brigitte Auber, jonka kanssa seurustellessaan Delon joutui elokuva-alan ihmisten keskuuteen ja kiinnitti tuottaja David O. Selznickin kykyjenetsijän huomion. Delon pääsi Italiaan Cinecittàn maailmankuuluille elokuvastudioille ”näyttelijäkokelaaksi”, minkä jälkeen Selznick tarjosi nuorelle miehelle seitsemänvuotista sopimusta yhtiönsä kanssa sillä ehdolla, että tämä opettelisi englannin kielen. Näin ei ehtinyt tapahtua, sillä Pariisissa Delonin uusi naisystävä, näyttelijä hänkin, sai poikaystävälleen roolin uudesta elokuvastaan.

Delon näytteli ensimmäisen pääroolinsa jo kolmannessa elokuvassaan, Christine (1958), joka oli samalla hänen ensimmäinen yhteistyönsä Romy Schneiderin kanssa. Kaksikosta tuli rakastavaisia, ja he näyttelivät kaikkiaan viidessä yhteisessä elokuvassa.

Alain Delon lunasti paikkansa elokuvahistoriasta jo vuonna 1960 kahdella elokuvallaan. René Clémentin ohjaama Kuuma aurinko pohjautuu yhdysvaltalaisen Patricia Highsmithin romaaniin Lahjakas herra Ripley, josta Anthony Minghella ohjasi Hollywood-version vuonna 1999. Minghellan elokuva on erinomainen, mutta niin on myös Clémentin.

Delon näyttelee Tom Ripleytä, tavallisen tylsän taustan omaavaa nuorukaista, joka on saanut jännittäväksi tehtäväkseen matkustaa Italiaan ja houkutella rikkaan Philippen takaisin kotiin Yhdysvaltoihin ottamaan suvun liiketoimet hoidattavakseen. Tom ihastuu huolettomaan elämään Italian auringon alla, kauniisiin naisiin, huvipursiin ja tietyllä tavalla myös Philippeen. Seuraukset ovat kohtalokkaita.

Delon ja René Clément tekivät yhdessä myös elokuvat Ilo elää (1961), Satimessa (1964) ja Palaako Pariisi? (1966). Elokuvassa Satimessa Delonin vastanäyttelijänä oli Jane Fonda.

Delonin toinen vuoden 1960 merkkiteos oli Luchino Viscontin ohjaama Rocco ja hänen veljensä, kolmituntinen mustavalkoinen draamaelokuva nuorista italialaisista veljeksistä uuden elämän edessä. Vaikka teos kuuluu elokuvahistorian suuriin eurooppalaisiin klassikoihin, jäi se Viscontin ja Delonin toisen yhteistyön, Tiikerikissan (1963), varjoon. Niin ikään kolmituntinen, tällä kertaa väreissä ja scopena kuvattu elokuva sijoittuu 1860-luvun Sisiliaan, jossa vanha aristokraatti (Burt Lancaster) joutuu kohtaamaan muutosten tuulet, joissa hänen veljenpoikansa (Delon) on mukana.

Tiikerikissan (1963) Alain Delon ja Claudia Cardinale. Kuva: RAI

Viscontin elokuvien välissä Delon ehti näytellä Michelangelo Antonionin rakkauselokuvassa Kuumetta (1962), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Monica Vitti.

Kenties Delonin uran tärkein ohjaaja oli Jean-Pierre Melville, joka ohjasi häntä ensimmäisen kerran Ajojahdissa (1967), joka sekin on yksi elokuvahistorian arvostetuimpia teoksia. Delon näyttelee italialaista palkkamurhaajaa, joka yrittää saada selville toimeksiantajansa henkilöllisyyden. François Périer puolestaan esittää poliisimiestä, joka yrittää saada palkkamurhaajan kiinni.

Delonin ja Melvillen yhteistyö jatkui toisella suurella mestariteoksella, Punaisella ympyrällä (1970), joka sekin on kivenkova gangsterielokuva eurooppalaisella tunnelmalla ja jonka visuaalinen toteutus on täydellistä, puhdasta elokuvaa. Rikoksia ja visuaalista loisteliaisuutta oli myös Yön susissa (1973), jossa Delon sai vastanäyttelijäkseen Catherine Deneuven. Elokuva jäi 55-vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen Melvillen viimeiseksi.

Ohjaaja Jacques Derayn kanssa Alain Delon teki kaikkiaan yhdeksän elokuvaa, joista rikoselokuva Borsalino (1970) oli Ranskassa suurin yleisömenestys, mutta Vaarallinen loma (1969) on saanut suurimman jälkimaineen. Vaarallinen loma on samalla Delonin ja Romy Schneiderin yhteisistä elokuvista tunnetuin. Siinä he, kaksi poikkeuksellisen hyvännäköistä ihmistä, näyttelevät helppoa ja auringontäyteistä elämää viettävää pariskuntaa, jonka loma Rivieralla saa käänteen, kun paikalle saapuu rouvan miespuolinen ystävä teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

Samana vuonna Vaarallisen roman kanssa Delon näytteli Jean Gabinin kanssa Herne Verneuilin rikoselokuvaklassikossa Sisilialaisklaani.

Eurooppalaistuneen yhdysvaltalaisen Joseph Loseyn kanssa Delon teki kaksi elokuvaa. Trotsin salamurha (1972) epäonnistui, mutta natsien miehittämään Pariisiin sijoittuva jännityselokuva Varjojen vanki (1976) oli täysosuma.

Lukemattomien eurooppalaisten elokuvien lisäksi Alain Delon näytteli myös useissa yhdysvaltalaisissa elokuvissa, mutta kaiketi ongelmat englannin kielen kanssa estivät varsinaisen Hollywood-tähteyden. Kenties Delonin tärkein Hollywood-rooli oli Michael Winnerin ohjaamassa rikosjännärissä Skorpioni (1973), jossa eläkkeelle siirtyvä CIA-agentti kouluttaa nuoresta palkkamurhaajasta seuraajaansa. Rooleja näyttelivät Burt Lancaster ja Delon, joille yhteistyö oli toinen Tiikerikissan jälkeen.

Terence Youngin ohjaama lännenelokuva Verenpunainen aurinko (1971) oli Skorpionia reilusti suurempi yleisömenestys, mutta se ei ollut Hollywood-elokuva eikä edes yhdysvaltalaista vaan täysin eurooppalaista tuotantoa. Näyttelijäkaarti oli nimekäs ja monikansallinen, mukana olivat Delonin lisäksi Charles Bronson, Ursula Andress, Toshiro Mifune ja Capucine.

Alain Delonin viimeiseksi varsinaiseksi elokuvarooliksi jäi Julius Caesarin osa elokuvassa Asterix olympialaisissa (2008). Sen jälkeen hän näytteli valkokankaalla muutamaan otteeseen vain itseään ja teki pari televisioelokuvaa.

Näyttelemisen ohella Delon ohjasi kolme elokuvaa, joissa kaikissa hänellä oli itsellään päärooli.