Norman Jewison kuoli 97-vuotiaana – Yön kuumuudessa -elokuvan ohjaaja taisi eri lajityypit

Steve McQueen ja Norman Jewison elokuvan The Thomas Crown Affair kuvauksissa. Kuva: MGM

Poikkeuksellisen monipuolisen uran elokuvaohjaajana tehnyt Norman Jewison kuoli viime lauantaina kotonaan 97-vuotiaana. Torontossa 21. heinäkuuta 1926 syntynyt Jewison oli viimeisiä elossa olevia 1960-luvun suuria elokuvaohjaajia.

Jo koulupoikana teatterista innostunut Jewison palveli toisen maailmansodan lopulla Kanadan kuninkaallisessa laivastossa ja suoritti sen jälkeen taiteen maisterin tutkinnon Toronton yliopistossa. Opiskeluaikoina teatteriharrastus syveni ja laajeni näyttelemisestä myös ohjaamiseen ja kirjoitustyöhön.

Jewisonin ammattilaisura alkoi Kanadan yleisradioyhtiön televisiotuotannossa apulaisohjaajana 1950-luvun alussa, ja vuosikymmenen loppupuolella hän siirtyi New Yorkiin NBC:n ohjaajaksi. 35-vuotias Jewison kuvasi parhaillaan Judy Garlandin tv-spesiaalia, kun Tony Curtis vieraili studiossa ja kiinnitti huomiota ohjaajan kykyihin. Curtisin tähdittämästä komediasta Hurmuri pinteessä (1962) tuli Jewisonin debyytti valkokangaselokuvan ohjaajana.

Seuraavat kaksi elokuvaansa Jewison teki Doris Dayn kanssa. Kaikki alkoi saippuasta (1963) ja Älä lähetä kukkia (1964) olivat molemmat nykyaikaisia, nokkelia romanttisia komedioita, joista edellisessä miespääosaa näytteli James Garner ja jälkimmäisessä Rock Hudson. Jewison ohjasi Garneria myös Älkää tappako taiteilijaa -komediassa (1965), jossa naispääosan näytteli Elke Sommer.

Täyskäsi-Kid (1965) oli Norman Jewisonin ensimmäinen täysosuma. Steve McQueenin, Ann-Margretin, Karl Maldenin ja Edward G. Robinsonin tähdittämä elokuva sijoittuu pörssiromahduksen jälkeiseen lama-aikaan ja kertoo McQueenin näyttelemästä nuoresta ja kunnianhimoisesta korttihaista. Richard Jessupin romaanin filmatisointi alkoi Sam Peckinpahin ohjauksessa, mutta tuottaja antoi ohjaajalle potkut pian kuvausten alun jälkeen. Jewison tuli tilalle ja kuvasi kaiken uudelleen, sillä hän halusi tehdä elokuvan väreissä ja Peckinpah oli käyttänyt mustavalkofilmiä.

McQueen ja Jewison tekivät yhdessä vielä toisenkin elokuvan, asianajaja Alan Trustmanin käsikirjoittaman Thomas Crown Affairin (1968), jossa varakas pankkiiri järjestää pankkiryöstön ja saa peräänsä viekkaan vakuutustarkastajan (Faye Dunaway). Jewison käytti elokuvassaan split screen- eli jaetun kuvan tekniikkaa, joskin paljon vähemmän kuin Richard Fleischer samanvuotisessa Bostonin kuristajassaan. Thomas Crown Affairin kuvasi Haskell Wexler.

Venäläiset tulevat! Venäläiset tulevat! (1967) pohjatui Nathaniel Benchleyn romaaniin, jossa neuvostoliittolaisen sukellusveneen kapteeni ajaa aluksensa vahingossa liian lähelle rantaa ja pienen saaristolaiskylän elämä menee selkkauksesta sekaisin. Suuren budjetin komedian päätehtävissä nähtiin nimekäs näyttelijäkaarti – mm. Carl Reiner, Eva Marie Saint (joka täyttää tänä kesänä 100 vuotta), Alan Arkin ja Jonathan Winters – ja yleisömenestys oli mainio.

Yön kuumuudessa (1967) on John Ballin romaanista ammentava väkevä kertomus Yhdysvaltain eteläosissa syvään juurtuneesta rasismista. Sidney Poitier teki yhden uransa upeimmista ja taatusti mieleenpainuvimmista rooleista Virgil Tibbsinä, suurkaupungin arvostettuna rikospoliisina, joka on erikoistunut murhatutkimuksiin. Tibbs odottelee junaa junttilan asemalla, kun paikallinen poliisi pidättää hänet epäiltynä varakkaan tehtailijan murhasta. Totuus selviää nopeasti, mutta poliisipäällikkö (Rod Steiger) pyytää Tibbsiä viipymään kaupungissa tovin ja auttamaan murhan tutkinnassa.

Haskell Wexlerin kuvaama ja Hal Ashbyn leikkaama Yön kuumuudessa on yksi poliisielokuvien suurista klassikoista. Se oli suurmenestys heti tuoreeltaan, mutta ei pärjännyt Yhdysvalloissa yleisönsuosiossa Poitierin samanvuotisille elokuville Arvaa kuka tulee päivälliselle ja Vastahakoiset, jotka olivat vuoden kymmenen katsotuimman joukossa. Mustaihoisiin kohdistuvat ennakkoluulot olivat keskeinen teema kaikissa kolmessa elokuvassa.

Poitier palasi Tibbsin rooliin kahdessa elokuvassa 1970-luvun alussa, mutta Jewisonilla ei ollut niiden kanssa mitään tekemistä.

1960-luvun alkupuolella kantaesitetty ja Broadwaylla yli 3 000 kertaa näytelty Viulunsoittaja katolla oli musikaaliteatterin sensaatiomainen menestys, jonka koko Euroopan kantaesitys oli Helsingin ylioppilastalolla helmikuussa 1966 kaupunginteatterin produktiona, joka meni vuosia ja sai yli 300 000 katsojaa.

Norman Jewison kertoi myöhemmin saaneensa tarjouksen elokuvan ohjaamisesta siitä syystä, että tuottajat päättelivät nimen perusteella hänen olevan juutalainen. Sopiva mies siis ohjaamaan tsaarin ajan Venäjälle sijoittuvan musikaalikomedian köyhistä, laulelevista juutalaisista. Jewison kertoi totuuden, ja sai elokuvan ohjattavakseen siitä huolimatta.

Kolmituntisesta Viulunsoittajasta katolla tuli satumainen menestys Yhdysvalloissa, jossa se oli ensi-iltavuotensa ylivoimaisesti katsotuin elokuva. Arvostelumenestys ei ollut yhtä erinomainen, mutta elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta – Jewison oli ehdolla ohjauksen ja parhaan elokuvan kategorioissa – ja voitti Oscarit Oswald Morrisin kuvauksesta ja John Williamsin elokuvamusiikista sekä äänityksestä.

Jewisonin seuraava elokuva Jesus Christ Superstar (1973) oli sekin menestyksekkään musikaalin elokuvasovitus, mutta laadullisesti ja menekiltään kaukana Viulunsoittajasta.

Tulevaisuuteen sijoittuvan, hengenvaarallisesta urheilulajista kertovan Rollerballin (1975) vaikutus myöhempiin vastaaviin elokuviin ja romaaneihin on ilmeinen. James Caanin tähdittämä hittielokuva oli Norman Jewisonin ja kuvaaja Douglas Slocomben toinen ja samalla viimeinen yhteistyö Jesus Christ Superstarin jälkeen. Jewisonin seuraavan elokuvan, 1930-luvun ammattiyhdistysliikkeen aikoihin sijoittuvan ja Sylvester Stallonen tähdittämän K.O.V.A:n (1978) kuvasi Lásló Kovács.

Al Pacino teki yhden uransa ikimuistoisimmista rooleista työhönsä, oikeudenmukaisuuteen ja oikeusjärjestelmään intohimoisesti suhtautuvana asianajajana Jewisonin elokuvassa Ja oikeutta kaikille (1979). Vakavaan elokuvaan huumoria toi Jack Wardenin näyttelemä absurdi tuomari, joka on yhtä lailla täynnä elinvoimaa kuin itsemurhahaaveitakin. Pacino sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja elokuva oli mitä onnistunein, mutta Suomessa se keräsi teattereihin vain runsaat tuhat katsojaa.

Norman Jewisonin uran kultakausi päättyi 1970-luvun loppuun. Seuraavien runsaan 20 vuoden aikana hän ohjasi vielä kymmenen valkokangaselokuvaa sekä yhden tv-sarjan ja tv-elokuvan. Merkittävimpiä olivat Charles Fullerin oman näytelmänsä pohjalta käsikirjoittama Sotilaan tarina (1984), joka käsitteli pitkälti samoja teemoja kuin Yön kuumuudessakin. Jane Fonda, Anne Bancroft ja Meg Tilly näyttelivät päärooleja Jumalan Agnesissa (1985), jossa nuori nunna väittää synnyttäneensä neitsyenä.

Kuuhulluista (1987) tuli Jewisonin uran viimeinen suuri, maailmanlaajuinen yleisömenestys. Romanttisessa draamakomediassa nuori leskirouva (Cher) rakastuu miesvainajansa omalaatuiseen veljeen (Nicolas Cage). Amerikanitalialaisia perhearvoista huumoria repivä mainio elokuva voitti kolme Oscaria ja lisäksi Jewison sai uransa viimeiset Oscar-ehdokkuudet parhaan elokuvan ja ohjauksen kategorioissa. Kaiken kaikkiaan hän oli ehdolla seitsemän kertaa. Ainoa kultainen pysti tuli vuonna 1999 Irving G. Thalberg -elämäntyöpalkinnon muodossa.

Jewisonin ura olisi voinut loppua komeasti Hurrikaaniin (1999), jossa Denzel Washington teki Oscar-ehdokkuudella huomioidun rooliin syyttömänä murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittuna nyrkkeilijä Rubin ”The Hurricane” Carterina. Liki 20 vuotta telkien takana viettänyt Carter ei antanut periksi, vaan pyrki viimeiseen asti todistamaan syyttömyytensä. Elokuvassa hän kertoo tarinansa nuorelle kirjeenvaihtotoverilleen.

Hurrikaani oli 73-vuotiaan Norman Jewisonin viimeinen täysosuma, joita hänen uralleen mahtui harvinaisen monta. Yleisömenestyksestä ei voitu puhua Yhdysvaltain ulkopuolella, Suomessakin Hurrikaanin näki vain runsaat 1 500 katsojaa, mutta onneksi elokuvan laatua punnittaessa katsojaluvuilla ja dollareilla ei ole mitään merkitystä.

Hurrikaanin sijasta Jewisonin viimeiseksi elokuvaksi jäi Viimeinen tuomio (2003), joka on tositapahtumien innoittama kertomus ranskalaisesta natsien kätyristä. Vanhoilla päivillään mies saa peräänsä kostoa janoavan tahon lähettämän palkkatappajan. Pääroolin näytteli Michael Caine ja kuvaajana toimi ohjaajan poika Kevin.