Tasavallan presidentti myönsi Juha "Jussi" Mäkelälle elokuvaneuvoksen arvonimen joulukuun 11. päivänä. Kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Mäkelä toimii The Walt Disney Company Nordicin toimitusjohtajana.

Elokuvauransa Mäkelä aloitti sukunsa omistaman Kinoston palveluksessa. Vuonna 1986 hän oli perustamassa uutta Finnkinoa. Disneyn palveluksessa Mäkelä on ollut 1990-luvun puolivälistä saakka.

Mäkelä on vasta kahdeksas elokuvaneuvoksen arvonimen saaja. Ensimmäisenä elokuvaneuvoksen arvonimen sai tuottaja-ohjaaja T. J. Särkkä vuonna 1967. Edellisen kerran elokuvaneuvoksen arvonimi myönnettiin vuonna 2002 tuottaja-toimitusjohtaja Jukka Mäkelälle, Juha Mäkelän serkulle.

 

Ensi-illat

Perjantai 25.1.

aurorajuliste vicejuliste

nainkoulutatlohikaarmeesi3juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

aurorajuliste olliverhawkjuliste ristorappaajajapullistelijajuliste babyjanejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909