jorndonner
Ritva Vepsä ja Jörn Donner jälkimmäisen ohjaamassa Naisenkuvissa (1970). Finnkino

Veteraaniohjaaja Jörn Donnerin, 81, Armi Ratiasta kertovan Armi elää! -elokuvan kuvaukset alkoivat eilen Helsingissä. Karoliina Lindgrenin käsikirjoittamassa elokuvassa Minna Haapkylä näyttelee Ratiaa, jonka vuosiin Marimekon johdossa elokuva keskittyy.

Ratian aviomiehen roolissa nähdään Hannu-Pekka Björkman ja erästä Marimekon suunnittelijaa näyttelee Laura Birn. Mukana ovat myös Rea Mauranen, Outi Mäenpää, Jukka Puotila, Joanna Haartti, Pekka Strang ja Tiina Lymi.

Keväällä 2015 ensi-iltansa saavan elokuvan tuottavat Bufo Oy:n Misha Jaari ja Mark Lwoff. Filmin levityksestä vastaa B-Plan Distribution.

Donnerin ohjaajaura alkoi lyhytelokuvilla 1950-luvulla. 1960-luvun alkupuolella hän ohjasi ensimmäiset pitkät elokuvansa Ruotsissa, ja Täällä alkaa seikkailu (1965) valmistui ruotsalais-suomalaisena yhteistuotantona. Vuosina 1968–1984 Donner ohjasi yhteensä kaksitoista pitkää näytelmä- ja dokumenttielokuvaa. Paluunsa näytelmäelokuvien ohjaajaksi Donner teki Kuulustelulla vuonna 2009. Vuonna 1970 alkaneen kotimaisten elokuvien katsojatilastoinnin aikana Donnerin ohjaustöistä suosituimpia ovat olleet Naisenkuvia (1970) yli 315 000 katsojallaan ja Miestä ei voi raiskata (1978) hieman yli 120 000 katsojallaan. Parhaan ohjauksen Jussi-palkinnon Donner sai Mustaa valkoisella -elokuvastaan vuonna 1969, jolloin ohjaus-Jussin saivat myös Edvin Laine Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta ja Timo Bergholm Punahilkasta.

Armi elää! -elokuvan tuotantoyhtiö ja näyttelijöistä Haapkylä, Björkman ja Mauranen ovat tuttuja jo Kuulustelusta.

Ensi-illat

Perjantai 25.1.

aurorajuliste vicejuliste

nainkoulutatlohikaarmeesi3juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

aurorajuliste olliverhawkjuliste ristorappaajajapullistelijajuliste babyjanejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909