Akateemikko Ralf Långbacka on kuollut – ainoa elokuvaohjaustyö oli suurmenestys

herrapuntila1
Ralf Långbacka ja Arja Saijonmaa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -elokuvan kuvauksissa 1979. Kuva: Reppufilmi

Akateemikko, teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja Ralf Långbacka on kuollut pitkäaikaiseen sairauteen 89-vuotiaana, Helsingin Sanomat uutisoi.

Långbacka syntyi Närpiössä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kansakoulunopettaja Runar ja Hulda (o.s. Backlundin) Långbackan perheeseen 20. marraskuuta 1932. Hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1950 ja filosofian kandidaatin tutkinnon kuusi vuotta myöhemmin.

Vuonna 1957 Långbacka aloitti ohjaajan apulaisena Lilla Teaternissa Helsingissä ja teki ensimmäiset omat ohjauksensa jo samana vuonna. Puoli vuosisataa kestäneen uransa aikana hän toimi johtana Turun ja Helsingin ruotsalaisissa teattereissa samoin kuin Turun ja Helsingin kaupunginteattereissa.

Opiskeluaikoinaan Långbacka kirjoitti elokuvakritiikkejä Åbo Underrättelser -lehteen, ihaillen erityisesti italialaisen elokuvan neorealistista linjaa. Hän pääsi itse työskentelemään kameran kanssa 1960-luvulla MTV:n televisioteatterissa ja TV-2:n Teatteritoimituksessa. TV-2:lle Långbacka ja Veli-Matti Saikkonen ohjasivat Pentti Haanpään romaaniin pohjautuvan sarjan Yhdeksän miehen saappaat (1969), josta tuli yksi ensimmäisistä suomalaisen tv-tuotannon klassikoista.

Valkokangaselokuvien osalta Långbackan ura jäi yhteen, joskin hyvin menestyneeseen elokuvaan. Ruotsin filmi-instuuttia johtanut Jörn Donner junaili Anssi Mänttärin Reppufilmi Oy:lle suomalais-ruotsalaisen yhteistuotannon, jonka pohjana oli Bertolt Brechtin Hella Wuolijoen aiheen pohjalta kirjoittama näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Suomi-Filmi Oy oli jo 1930-luvulla ostanut Wuolijoelta filmatisointioikeudet hänen Sahanpuruprinsessa-nimiseen tarinaansa, joka toimi myöhemmin pohjana Brehctin näytelmälle. Suomi-Filmi ei kuitenkaan tuolloin elokuvaa tuottanut, ja kun Reppufilmi ja Donner vuosikymmenten päästä olivat saman aiheen kimpussa, Suomi-Filmi uhkaili oikeustoimilla saadakseen hyvityksen aiheen käytöstä.

– Todettuaan lopulta, ettei voittaisi, Suomi-Filmi luovutti, tuottaja Anssi Mänttäri muisteli myöhemmin.

langbackaholmberg72vkhietanenMV
Turun kaupunginteatterin ohjaaja Ralf Långbacka ja taiteellinen johtaja Kalle Holmberg teatterirakennuksen edessä vuonna 1972. Kuva: V. K. Hietanen / Museovirasto

Långbacka laati elokuvakäsikirjoituksen Brechtin näytelmän pohjalta. Elokuvan kuvaukset aloitettiin kesäkuun alkupuolella 1978 ja saatiin päätökseen pari kuukautta myöhemmin. Pääosin Nastolassa suomalaisella kuvausryhmällä ja suomalaisin näyttelijöin kuvatun elokuvan kieli oli rahoitussyistä ruotsi. Se loi erikoisen asetelman elokuvaan, jonka piti kertoa suomenkielisestä, viinaanmenevästä hämäläisestä tilanomistajasta ja tämän tyttärestä, jonka isä haluaisi naittaa varakkaalle miehelle, mutta joka itse haluaakin isänsä autonkuljettajan.

Puntilan isäntää näytteli Lasse Pöysti, hänen tytärtään Arja Saijonmaa ja autonkuljettajaa Pekka Laiho. Pöysti ja Saijonmaa olivat molemmat suurelle yleisölle tuttuja myös Ruotsissa.

Vaikka ohjaaja olikin teatterin parissa ansioitunut, Långbackalla riitti kuitenkin kiinnostusta elokuvan visuaaliseen ja tekniseen toteutukseen, eikä vain näyttelijöiden ohjaamiseen. Hänen mukaansa mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ei kuitenkaan annettu: Donner ja Mänttäri olivat sopineet pääasioista jo keskenään, eikä kuvaaja Heikki Katajisto ollut yhteistyöhaluinen.

– Yritin ennen harjoituksia saada aikaan yhteistyötä kuvaajan kanssa, mutta se ei häntä kiinnostanut. »Tee sinä asemia, me tehdään sitten kuvat», Långbacka kertoi kuvaajan todenneen.

Teatteritaustaista ohjaajaa ei ollut kuunneltu televisionkaan puolella.

– Ainoa kiinnostunut kuvaaja oli Antero Takala. Häntä muistan suurella kunnioituksella, Ralf Långbacka sanoi vuonna 2015.

Yhdeksän miehen saappaita tehtäessä Långbacka olisi kaivannut kuvauspaikalle käytännön tehtävistä vastuuta ottavaa tuottajaa, mutta sellaista ei ollut saatavilla. Sama ongelma oli hänen mukaansa myös Herra Puntilan ja hänen renkinsä Matin kuvauksissa, jossa Långbackan mukaan hänen tärkein auttajansa homman pyörittämisessä oli lavastaja Ensio Suominen.

– Jörn Donner oli nimellisesti tuottaja, mutta puuttui siihen vasta loppuvaiheessa, kun hän rautaisesti vaati puolen tunnin poistoa materiaalista. Lopullisesta versiosta puuttuu häntiä, kuvat on leikattu kiinni sekuntien voittamisen periaatteella, Långbacka harmitteli myöhemmin.

– Siitä olisi tullut huomattavasti parempi elokuva, jos se olisi saanut olla 10–15 minuuttia pitempi. Minusta siinä on aika paljon hyviä näyttelijäsuorituksia, ennen kaikkea Lasse Pöystin suoritus, mutta myös Pekka Laiho ja Ritva Valkama olivat hyviä; muita myös. Itse olen omaan suoritukseni osalta suhteellisen kriittinen, olisi pitänyt pystyä parempaan. Turha syyttää olosuhteita. Ei pidä syyttää kenkiä, jos jaloissa on vika, sanoo Samuel Beckett. Ehkä näin.

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti keräsi ruotsinkielisyydestäänkin huolimatta Suomen elokuvateattereihin yli 200 000 katsojaa. Ruotsin puolella katsojia kertyi vain kymmenesosa siitä. Lasse Pöysti voitti roolistaan parhaan miesnäyttelijän Jussin, mutta elokuvan saamat kritiikit olivat yleisesti ottaen torjuvia.

Ralf Långbackan ura elokuvaohjaajana olisi saattanut jatkua, jos Jörn Donner ei olisi saanut sovittua riitaansa Jan Troellin kanssa Kotkan lentoa (1982) tehtäessä. Donner ehti jo ottaa yhteyttä Långbackaan ja kysellä tämän kiinnostusta elokuvan ohjaamiseen, arvatenkin tietoisena siitä, että Långbacka oli aikanaan tiedustellut Per Olof Sundmanin romaanin filmatisointioikeuksia suoraan kirjailijalta, joka juuri tuolloin neuvotteli oikeuksista Donnerin kanssa. Kotkan lento sai lopulta parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden.

1980-luvun loppupuolella Långbacka ja Ensio Suominen suunnittelivat kuusiosaista televisiosarjaa K. A. Tavaststjernan Kovina aikoina -romaanista, joka on nälkävuosien aikaan lapsuuttaan viettäneen kirjailijan kuvaus perheelleen elantoa ja ruokaa etsivästä torpparista.

– Meillä oli silloisen TV-1:n johtajan Arne Wessbergin tuki, mutta se ei riittänyt siihen sisällepäin lämpiävään tilanteeseen, mikä televisiossa tilenteita hallitsi. Projekti kuoli pystyyn, Långbacka muisteli.

Sen jälkeen Långbacka kirjoitti vielä elokuvakäsikirjoituksen H. G. Wellsin novellista The Croquet Player ja yritti saada hankkeelle tukea Suomesta, Ruotsista ja Englannista – turhaan.

– Vuoden yrittämisen jälkeen tein siitä näytelmän, jota on esitetty Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa kukaan ei ollut kiinnostunut, Ralf Långbacka kertoi vuonna 2015.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).