Risto Jarvan Ruusujen aika julkaistaan Yhdysvalloissa 4K-restauroituna Blu-raylla

ruusujenaika3still
Ruusujen aika. Kuva: Filminor

Risto Jarvan viides pitkä elokuva, tulevaisuuteen sijoittuva Ruusujen aika (1969) palaa puolen vuosisadan jälkeen Yhdysvaltain markkinoille, tällä kertaa Blu-ray-tallenteen muodossa. Kulttielokuvia tallenteella levittävä Vinegar Syndrome ja Deaf Crocodile Films julkaisevat yhdessä Ruusujen ajan Blu-raysta rajoitetun 2 000 kappaleen erän. Huhtikuun 25. päivänä ilmestyvä tallenne toimii vain A-alueen soittimissa.

Ensimmäisen kerran Ruusujen aika nähtiin Yhdysvalloissa vuonna 1970, kun yhdysvaltalainen elokuvakriitikko Richard J. Anobile levitti sitä New Yorkissa Cinema Dimensions -yhtiönsä nimissä. Tämän vuoden helmikuussa kuollut Anobile seurusteli suomalaisnaisen kanssa ja järjesti New Yorkissa muun muassa suomalaisen elokuvan kavalkadeja. Hän oli jo ennen Ruusjen aikaa levittänyt New Yorkissa Jarvan Työmiehen päiväkirjaa (1967).

Jarvan, Jaakko Pakkasvirran ja Peter von Baghin käsikirjoittaman Ruusujen ajan tuotantokustannukset olivat nykyrahassa vain 535 000 euron luokkaa, mutta sellaisenaankin se oli Filminor Oy:n siihenastisista elokuvista toiseksi kallein. Vielä tyyriimmäksi oli tullut yhtiön esikoiselokuva Yö vai päivä (1962), joka kuvattiin väreissä.


Ruusujen ajan
Blu-ray-tallenne sisältää elokuvan tuoreen 4K-restauroidun version. Negatiivi skannattiin Suomessa KAVI:ssa ja restaurointityö tehtiin Yhdysvalloissa Deaf Crocodile Filmsissä. Restauroidun version kuvasuhde on 1,75:1 eli sama, jossa se on tarkoitettu esitettäväksi. Ääniraitana on DTS-HD Master Audio 2.0.

Blu-raylta löytyy itse elokuvan lisäksi yksi poistettu kohtaus, elokuvasta pois jäänyt Otto Donnerin esittämä Pääskytorni-laulu ja traileri, Olaf Möllerin kommenttiraita, Antti Peipon tv-dokumentti Risto Jarva, työtoverini, Jarvan ohjaamat lyhytelokuvat Pakasteet (1969) ja Tietokoneet palvelevat (1968), Risto Jarva -seuran puheenjohtaja Ville Suhosen essee sekä uudelleen englanniksi käännettyinä Jarvan omia kirjoituksia.

Risto Jarvan elokuvien mahdollisten suomalaisten Blu-ray-tallenteiden suhteen ei ole mitään uutisoivaa. Ruusujen ajan lisäksi Jarvan elokuvista Mies, joka ei osannut sanoa EI (1975), Loma (1976) ja Jäniksen vuosi (1977) on digitoitu 2K- tai 4K-tasoisina. Suomen elokuvasäätiö ei enää myönnä erikseen tallennelevitystukea. Sitä on mahdollista saada ainoastaan osana markkinointitukea, joka edellyttää myös teatterilevitystä.

Yhdysvalloissa Blu-ray-tallenteina julkaistut suomalaiselokuvat

Maailmat kohtaavat [100 Years of Olympic Films -kokoelmassa] 1952 Hannu Leminen Criterion Collection
Kultaa ja kunniaa [100 Years of Olympic Films -kokoelmassa] 1953 Hannu Leminen Criterion Collection
Sampo 1959 Aleksandr Ptuško
Deaf Crocodile Films
Ruusujen aika 1969 Risto Jarva Deaf Crocodile Films
Napapiirin sankarit 2010 Dome Karukoski Artsploitation Films
Rare Exports 2010 Jalmari Helander Oscilloscope Pictures
Le Havre 2011 Aki Kaurismäki Criterion Collection
Iron Sky 2012 Timo Vuorensola Entertainment One
Big Game 2014 Jalmari Helander Anchor Bay Entertainment
Angry Birds -elokuva 2016 Clay Kaytis
Fergal Reilly
Sony Pictures
Toivon tuolla puolen 2017 Aki Kaurismäki Criterion Collection
Tuntematon sotilas 2017 Aku Louhimies Kino Lorber
Tom of Finland 2017 Dome Karukoski KIno Lorber
Hevi reissu 2018 Jukka Vidgren
Juuso Laatio
Music Box Films
Iron Sky: The Coming Race 2019 Timo Vuorensola Lionsgate Films
Angry Birds -elokuva 2 2019 Thurop Van Orman
John Rice
Sony Pictures
Hytti nro 6 2021 Juho Kuosmanen Sony Pictures
The Twin – paha kaksonen 2022 Taneli Mustonen RLJ Entertainment
Pahanhautoja 2022 Hanna Bergholm IFC Films

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).