Lauri Nurkse ja 10 kysymystä kotimaisista komedioista
Vuosi 2010 oli hieno kotimaiselle elokuville, joista erityisesti komediat upposivat yleisöön. Dome Karukosken Napapiirin sankarien ja Jalmari Helanderin Rare Exportsia seurasi muutama päivä ennen vuodenvaihdetta Lauri Nurksen toinen pitkä ohjaustyö, Katri Mannisen (FC Venus) käsikirjoittama Veijarit. Parhaillaan myös uudessa Vareksessa nähtävän Mikko Leppilammen ja Timo Koivusalon Pohjantähti-elokuvien Antti Luusuaniemen yhdessä Pihla Viitalan ja Malla Malmivaaran kanssa tähdittämä "buddy-komedia" oli meille hyvä tekosyy kysyä ohjaaja Nurkselta kymmenen enemmän tai vähemmän helppoa kysymystä kotimaisista komediaelokuvista sekä toinen mokoma hänen omasta työstään ja elokuvamaustaan. Sähköpostitse toteutetun haastattelun tulokset on luettavissa alapuolelta, Veijarit taas on katsottavissa elokuvateattereissa kautta maan.
10 kysymystä kotimaisista komedioista
1. Ensimmäinen suomalainen elokuva oli Salaviinanpolttajat ja vieläpä komedia – minä vuonna se julkaistiin?
Nurkse: Esikoisleffani Sooloilua oli 100-vuotiaan kotimaisen elokuvan juhlavuoden viimeinen ensi-iltaelokuva ilmestyessään jouluna 2007, joten Salaviinanpolttajat ilmestyi 1907.
Vastaus: Oikein, 1907.
2. Ansa Ikonen ja Tauno Palo tekivät yhdessä yhteensä kaksitoista elokuvaa. Niistä ensimmäinen oli Kaikki rakastavat -komedia vuonna 1935 – kuka ohjasi?
Nurkse: Veikkaan pokkana Valentin Vaala.
Vastaus: Oikein, Valentin Vaala.
3. Tilauksesta tämä kirjailija kirjoitti menestyksekkään Rakas lurjus -kiertuenäytelmän Edvin Laineelle, Joel Rinteelle ja Ansa Ikoselle, jota he esittivät kesästä toiseen ja vuonna 1955 se filmattiin Toivo Särkän ohjauksessa – kuka oli tämä kirjailija?
Nurkse: Ei hajuakaan... En uskalla edes arvata.
Vastaus: Mika Waltari.
4. Kuinka monta Uuno Turhapuro -elokuvaa kaikkiaan valmistui?
Nurkse: Jaiks -- ööh -- koitin laskea kaikki jotka muistin, ja niitä oli 12. Mutta Uunoja on varmasti enemmän, joten veikkaan This is My Lifen olleen 15. Uuno-elokuva.
Vastaus: Oikea vastaus on 20, johon sisältyy yksi Loiriton Turhapuro eli Uuno Turhapuron veli, jonka pääosaa Esko Salminen näytteli.
5. Vuosina 1953–1960 valmistui yhteensä 13 Pekka Puupää -elokuvaa, joista 11 olivat saman ohjaajan käsialaa, mutta ensimmäinen ja viimeinen osa eri henkilöiden – mainitse edes yksi näistä kolmesta ohjaajasta?
Nurkse: Tänään tuli sattumalta tv:stä Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä ja huomasin Armand Lohikosken olleen ohjaaja.
Vastaus: Oikein. Muut ohjaajat olivat Ville Salminen ja Aarne Tarkas.
6. Melodraaman mestari Teuvo Tulio ohjasi vuonna 1939 ainoan komediansa, Vihtorin ja Klaaran – mistä elokuvan idea oli lainattu?
Nurkse: En tiedä, veikkaan Tulion omasta elämästä.
Vastaus: Väärin (toivottavasti). Unissaankin kerrostalojen katoilla äkkipikaista vaimoaan karkuun juoksevan liikemiehen tarina on peräisin George McManusin amerikkalaisesta sarjakuvasta, josta Tulion kanssa samana vuonna filmin ohjasi myös Nyrki Tapiovaara. Tulion filmi oli lisäksi lähes identtinen uudelleenfilmatisointi Valentin Vaalan vuoden 1935 Kun isä tahtoo... -komediasta.
7. Näyttelit Åke Lindmanin ohjauksessa hänen viimeiseksi jääneessä Tali-Ihantala 1944 -elokuvassa. Kuinka monessa Pekka Puupää -elokuvassa Lindman näytteli?
Nurkse: Ainakin Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä -filmissä!
Vastaus: Oikein. Lisäksi Lindman nähtiin sarjan ensimmäisessä osassa eli Pekka Puupäässä sekä elokuvassa Kiinni on ja pysyy – Pekan ja Pätkän uusia seikkailuja.
8. Pääasiassa komediagenressä työskennelleen Aarne Tarkaksen elokuvaura kesti vain noin 15 vuotta. Kuinka monta elokuvaa hän sekä ohjasi että käsikirjoitti tuona aikana?
Nurkse: Hän oli tuottelias mies, joten sanon että huikeat 30 elokuvaa.
Vastaus: Oikein. Yhteensä 33 ohjausta, joista tasan 30 Tarkaksen itsensä myös kirjoittamia.
9. Näyttelit tänä vuonna Pekka Karjalaisen elokuvassa Vähän kunnioitusta. Mikä komediaelokuva oli Karjalaisen edellinen ohjaustyö?
Nurkse: Kummelin Jackpot.
Vastaus: Oikein. Kolmas Kummeli-elokuva tuli teattereihin vuonna 2006.
10. Olet ohjannut myös television Uutishuone-sarjaa, mutta kuka ohjasi ensimmäisen suomalaisen televisiolähetyksen vuonna 1955?
Nurkse: Jaa-a, en tiedä. En osaa edes sanoa, mikä oli ensimmäinen suomalainen tv-lähetys.
Vastaus: Oikea vastaus on näyttelijä-ohjaaja Lasse Pöysti. Noin tunnin mittaiseen lähetykseen sisältyi mm. sketsi, säätiedotus ja lyhytelokuva.
10 kysymystä työstä ja taiteesta
1. Kerro jotakin suhteestasi kotimaiseen elokuvaan?
Nurkse: Suhde on intohimoinen. 1970-luvun lopulla syntyneenä tuli tietysti nuoruudessa imettyä varsinkin Speden laajaa tuotantoa, joten hänen huumorinsa on varmasti muokannut myös minun huumorintajuani.
Ammatillisesti näen mielelläni kaikki uudet kotimaiset elokuvat – jos en teatterissa niin viimeistään dvd:ltä – ja olen innoissani, että kotimaisten elokuvien lajityypit ovat vuosikymmenten jälkeen saamassa joukkoon "uusia" genrejä kuten kauhu-, musikaali- ja fantasiaelokuvaa.
2. Esikoisohjauksesi Sooloilua oli romanttinen komedia – mitä mieltä olet nimenomaan suomalaisista romanttisista komedioista; onko jotakin suosikkia?
Nurkse: Britit ja amerikkalaiset ovat rom-comin mestareita. Meillä niitä ei hirveän paljon tule ehkä johtuen lajityypin haasteellisuudesta. Sooloilua-leffan jälkeen mulle tarjottiin muutamia romcom-käsikirjoituksia, mutta en pitänyt niitä kovin hauskoina enkä romanttisina. Suosikkina on Dome Karukosken mahtava Tyttö sinä olet tähti.
3. Mika Waltari sanoi osuvasti vuoden 1953 tienoilla, että kriitikoiden mielestä ”mitä raskaammin ja ikävämmin jokin asia on kirjoitettu, sitä arvokkaampi sen täytyy olla”. Tämä tuntuu pätevän myös kotimaiseen elokuvaan, jossa komediaohjaajia ei juurikaan ole arvostettu. Sinä olet kuitenkin ohjannut vain komediafilmejä, joten etkö kaipaa kriitikoiden selkääntaputtelua?
Nurkse: Hah! En tarvitse kriitikoiden selkääntaputtelua vaikealla ja raskaalla filmillä. Ylipäätään "miellyttämällä katsojaa" ei voi tulla hyvää elokuvaa. Pitää tietää kenelle elokuvaa tekee, mutta en usko että kukaan voi miellyttämisellä tai mielistelyllä tehdä onnistunutta teosta. Mitä tulee komedioiden ohjaamiseen ja arvostuksen saamiseen, niin tekijänä voin sanoa komedian olevan erittäin vaikea lajityyppi. Mutta onnistuessaan se on parasta! Tarinan oikeassa kohdassa tuleva spontaani nauru on parasta palautetta sekä selkään taputtelua tekijöille – ja niitä olen ilokseni saanut kokea Sooloilun ja Veijareiden näytöksissä, Veijareissa varsinkin.
4. Kysyimme samanlaisen kysymyksen Hella W -elokuvan ohjaajalta kuin nyt sinulta: mitkä ovat mielestäsi tällä hetkellä suomalaisen elokuvan hyvät ja huonot puolet ohjaajan näkökulmasta katsottuna?
Nurkse: Hyvät puolet ovat loistavat kameranäyttelijät. Sekä tekninen ja taiteellinen ryhmä, joka osaa ottaa jokaisesta eurosta kaiken irti. Tokikin, jos kotimaisen elokuvan rahoitusta saataisiin nostettua, myös (teknisessä mielessä) vaativammat tarinat ja lajityypit olisivat mahdollisia.
5. Sooloilua tuli ensi-iltaan vain muutama vuosi sitten, loppuvuodesta 2007, mutta oletko huomannut jonkin muuttuneen Suomen elokuva-alalla tuon jälkeen?
Nurkse: Elokuva-ala on digitalisoitumassa kovaa vauhtia. Kuvasimme Veijarit vielä klassisesti 16-mm filmille anamorfisin linssein, mutta luulen seuraavan elokuvan olevan täysin digitaalisesti tehty. Digikamerat ovat nykyään niin hyviä kuvanlaadullisesti ja teknisesti, että elokuvaa katsottaessa ei osaa sanoa, mille formaatille elokuva on kuvattu.
6. Miten sekä televisio- että elokuvafiktiota tekevä ohjaaja pitää nämä kaksi erillään toisistaan vai pitääkö mitenkään? Onko Veijareiden kaltaisen elokuvan ohjaaminen nimenomaan rytmin ja kerronnan, kuvauksen, kuvakulmien ja -kokojen suhteen erilaista kuin mitä se olisi televisiolle ohjattaessa, jos käytössä olisi samat resurssit?
Nurkse: Perusasiat eivät eroa oikeastaan mitenkään, teen sitten televisioon tai valkokankaalle. Kyseessä on kuitenkin aina tarinan kertomisesta.
Itse koitan tv-töissäkin käyttää mahdollisimman "elokuvallista kerrontaa" sekä tarinallisesti että kuvallisesti. Mutta toki, tv-töissä resurssit ja aikataulut ovat tiukemmat sekä tarinoiden kaaret yleensä paljon, paljon laajempia kuin puolitoistatuntisessa elokuvassa. Elokuvissa "hieromiseen" on enemmän varmaa, mutta iso valkokangas myös vaatii erityistä tarkkuutta.
Kerronnallisesti leikittelin Veijareissa "elokuvan formaatilla" ja kerronnalla sekoittamalla erilaisia kuvaformaatteja ja medioita sekä rikkomalla tarinankerrontaa. Siinä on mm. yksi sekvenssi, joka kerrontaan pelkästään digipokkarilla otetuin still-kuvin. Halusin kokeilla miten vastaanottavaisia katsojat ovat elokuvan kohdalla erilaisista tavoista kertoa tarinaa; onko tarina edelleen yhtenäinen ja illuusio "vuoristoradassa olemisesta" yhtenäinen vaikka kerrontaa rikotaan.
7. Näyttelijänä aloitit ja niitä hommia teet edelleen, mutta missä vaiheessa tiesit haluavasi ohjaajaksi? Kiinnostaako sinua ohjaamisessa erityisesti näyttelijätyö vai onko ”kuvapuoli” yhtä tärkeä?
Nurkse: Näytteleminen ja ohjaaminen ovat aina olleet mulle yhden ja saman kolikon eri puolia. Mulle toista ei ole ilman toista. Pidän itseäni ohjaajana, koska olen sen koulutuksen saanut ja sitä ammattia enemmän harjoittanut. Mutta mitä enemmän ohjaan, sitä enemmän opin näyttelemisestä. Ja toisin päin.
Pidän myös ohjaajuudessa siitä, että saan olla mukana tarinan kehittelystä aina ensiesitykseen saakka. Ohjaajana saan nähdä ja vaikuttaa siihen miten teos kehittyy eri vaiheissa. Näyttelijänä pääsen tekemään tärkeän ja näkyvän vaiheen, mutta lopputulos on aina ensisijaisesti ohjaajan käsissä.
8. Olet päässyt työskentelemään legendaaristen suomalaisten ohjaajien kanssa, Lindmanin ja Jörn Donnerin. Seurasitko heidän työskentelytapojaan ja jos, niin mitä voit niistä meille kertoa?
Nurkse: Ohjaaja ei koskaan tarvitse toista ohjaajaa vierelleen kertomaan miten työtä tulisi tehdä. Siksi meillä ei oikein ole "mestari-kisälli" -perinnettä. Näyttelijänä olen nimenomaan päässyt seuraamaan toisten ohjaajien työtapoja, miten he näyttelijää ohjaavat, minkälaisia ohjeet ovat hyviä ja mitkä huonoja, minkälaista ilmapiiriä ohjaaja haluaa ylläpitää kuvaspaikalla, mitkä asiat ovat eri ohjaajille tärkeitä ja mitkä tarpeettomia. Näin olen voinut poimia itselle sopivia työtapoja ohjaamiseeni.
Esimerkiksi Donnerin kanssa Kuulustelu-elokuvassa käytimme poikkeuksellisen paljon aikaa harjoitteluun. Kuukausia ennen kuvauksia harjoittelimme tekstiä ja kohtauksia, juttelimme tekstistä ja sen tasoista. Näin kuvauspaikalle saavuttaessa meillä oli hyvin selvät sävelet (sen suhteen), miten kohtaus tehdään. Tämä etukäteen käyty tarkka keskustelu tuntui hyvältä.
9. Veijarit on parhaillaan teattereissa; mitä seuraavaksi?
Nurkse: Seuraavaksi mulla alkaa Maikkarilla pyöriä helmikuun 6. päivä jännärisarja Tappajan näköinen mies, joka perustuu Matti Röngän Viktor Kärppä -kirjoihin. Olin hakenut jo jonkin aikaa projektia puhtaan draaman tai komedian ulkopuolelta, jotta voisin kehittyä ohjaajana ja tarinankertojana. Siksi oli mahtavaa päästä seikkailemaan maailmaan, jossa on jännitys- sekä toimintaelementtejä.
10. Lopuksi: jos voisit filmata uudelleen jonkin kotimaisen elokuvan, mikä se olisi ja miksi?
Nurkse: Syntipukki-elokuva on jo tehty muutamaankin otteeseen, mutta se on erittäin hauska tarina joka olisi herkullista tuoda tähän päivään.
Toimituksen huomio: Agapetuksen vuoden 1930 näytelmä on filmattu Erkki Karun ohjauksessa vuonna 1935 ja Matti Kassilan ohjaamana sekä haastattelussa jo aiemmin mainitun Lasse Pöystin tähdittämänä vuonna 1957. Kumpikaan filmatisointi ei ole saatavilla DVD:llä.
Veijarit elokuvateattereissa kautta maan. Tutustu elokuvan kotisivuihin.
Haastattelun kuvat: Bronson Club/Nordisk Film, kuva Vihtori ja Klaara -elokuvasta: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto