Valkoiset ruusut – Hannu Lemisen ja Helena Karan elämä ja elokuvat

Valkoiset ruusut – Hannu Lemisen ja Helena Karan elämä ja elokuvat
Suomen Kirjallisuuden Seura, Suomi 2008

Toimittaneet Kimmo Laine & Juha Seitajärvi
472 sivua
ISBN 978-952-222-001-1

Elokuvateatterin aulassa lipunmyyjäneiti näkee häntä hieman vanhemman herrasmiehen lähestyvän. ”Mikä on neidin nimi”, mies kysyy. ”Mikä se herran nimi sitten on?”, neiti vastaa. Siitä se alkoi, yksi viime vuosisadan suurimmista romansseista, mutta ei suinkaan näiden kahden ihmisen välillä vaan suomalaisen elokuvayleisön ja tämän lipunmyyjättären, joka opittiin tuntemaan nimellä Helena Kara. Herrasmies oli Risto Orko, Suomi-Filmin johtajahenkilö, joka koekuvausten jälkeen palkkasi nuoren neidin firmaansa näyttelijäksi ja oli mukana tekemässä tästä tähteä, yhdessä Karan puolison Hannu Lemisen kanssa, joka poikamiehenä oli tullut yhtiöön lehti-ilmoituksen johdosta. Valkoiset ruusut -teos kertoo heidän tarinansa.

Kahden tutkijan, Juha Seitajärven ja Kimmo Laineen toimittama teos on ilmestynyt jo vuonna 2008, mutta on luonnollisesti edelleen yhtä lukemisen arvoinen kuin ilmestyessään. Artikkelikokoelmaksikin kutsuttu kirja on 500 sivun mittainen tietokirjan ja analyysin yhdistelmä näyttelijätär Karasta ja ohjaaja-käsikirjoittaja-lavastaja-leikkaaja-tuottaja-tiesmikä Lemisestä, heidän elämästään ja erityisesti elokuvistaan, joista kenties arvostetuimman mukaan teos on nimettykin.

Teos siis jatkaa samalla linjalla kuin saman tekijäryhmän edeltävä teos Valentin Vaalasta (2004), mutta toisin kuin tuosta venäläissyntyisestä mestariohjaajasta, on Karan ja Lemisen yksityiselämästä ollut enemmän tietoa tarjolla. Maamme juorulehtien kaltainen skandaalinkäryinen tilitys se ei kuitenkaan ole, luojan kiitos. Likaisia yksityiskohtia parin elämästä ei löydy eikä siihen ole kirjassa tarvettakaan, vaikka toisaalta ehkä teoksesta jää lopulta puuttumaan sellainen pieni ”pakollinen” kurkistus Lemisten residenssin sisälle; miksi Hannu Leminen omasta mielestään teki sellaisia elokuvia kuin hän teki, oliko hän jonkin poliittisen aatteen kannattaja, mikä hän oikein oli miehiään. Kuva taiteilija Lemisestä on selkeä, kuva ihmisestä taiteilijan takana ei niinkään.

Jos DVD-julkaisua arvosteltaessa on aiheellista huomauttaa julkaisun erityisen heikosta tai hyvästä laadusta, lienee syytä tehdä niin myös kirjan kohdalla. Yhä enemmän uusiin kirjoihin perehtyneenä on saanut huomata, että niiden tähtitieteellisistä hinnoista huolimatta painotuotteeseen ei ole juurikaan rahaa uhrattu. Vaikka kirja kestää vähintään yhden ihmiselämän, on ne silti usein painettu kellertävälle uusiopaperille ja kannetkin ovat niin heikkoa tekoa, että ennen kuin kirjan saa hyllyyn ovat siitä jo kulmat rutussa. Valkoisten ruusujen kohdalla näin ei kuitenkaan ole: kirja on todellakin kovakantinen ja sivut puhtaanvalkeita. Myös taitossa ja kuvituksessa on onnistuttu, vaikka kuvia Lemisten yksityiselämästä ei nähdäkään.

En näe mitään syytä siihen, miksei Valkoisten ruusujen kaltaisia teoksia pitäisi tehdä jokaisesta merkittävästä suomalaisesta elokuvantekijästä. Siitä huolimatta, että eräs artikkeleista on elokuvaneuvos Kari Uusitalon kirjoittama, ei koko teos ole uusitalomainen pikkutarkka faktateos vaan eri kanteilta eri asioita tutkaileva kokoelma eri kirjoittajien tekstiä – ei pidä kuitenkaan käsittää väärin, pidän Uusitalon töistä erittäin paljon. Yhteistä artikkeleille on kunnioitus Karan ja Lemisen elämäntyötä kohtaan sekä kyky kirjoittaa ilman turhia sivistyssanoja. Lopulta siis teos jättää edelleen tilaa Lemisen ja Karan elämäkerralle, jonka vaikkapa Uusitalo voisi kirjoittaa ja mielellään mahdollisimman pian.

Eräs kirjoittajista tutkii Karan tähtikuvaa, toinen taas kertoo pariskunnan yksityiselämän kohokohdat, toisilla taas riittää kerrottavaa Lemisen elokuvien musiikista ja Lemisestä sekä sotien aikaisten uutiskatsausten ja olympiadokumentin tekijänä että YLE TV2:n johtajana. TV-urasta kynäillyt Kaarle Stewen kertoo myös eräästä toisesta erittäin mielenkiintoisesta episodista Lemisten elämässä, nimittäin vierailusta natsi-Saksaan toisen maailmansodan aikaan. Lemiset, Ilmari Unho, Irma Seikkula ja muutamat muut tutustuivat saksalaiseen elokuvateollisuuteen propagandaministeri Joseph Goebbelsin vieraana. Artikkelissa on mukana myös Lemisen omia muisteloita matkalta.

Teosta lukiessa jää harmittelemaan sitä, ettei kaikkia mainittuja elokuvia ole julkaistu DVD:llä – se ei tokikaan ole kirjan tekijöiden vika. Valtaosa Lemisen Suomen Filmiteollisuudelle ohjaamista elokuvista on saatavilla DVD:llä, kuten myös Adams Filmille tehdyt työt ja yksi Suomi-Filmin nimissä tehty ohjaus eli Kesäillan valssi, mutta muut Suomi-Filmi-kauden tuotokset sekä olympiadokumentit ovat ulottumattomissa.

Filmitähtien aika

Filmitähtien aika
Suomen Kirjallisuuden Seura, Suomen Elokuva-arkisto, Helsingin kaupungin taidemuseo, Suomi 2007
Toimittanut Kai Vase, esipuhe Sakari Toiviainen
141 sivua
ISBN 978-951-746-882-4

Helena Kara on päässyt myös erään toisen kirjan kansikuvatytöksi, nimittäin Filmitähtien ajaksi nimetyn kuvakirjan, joka on myös Valkoisia ruusuja -teoksessa mukana olevan kriitikko Sakari Toiviaisen esipuheella varustettu nostalginen matka aikaan, jolloin tähdeksi tultiin vain jos se ansaittiin.

Teoksena suomalaisista filmitähdistä ja elokuva- ja valokuvataiteesta Filmitähtien aika todistaa jälleen, että 1960-luvulle asti suomalaiset naiset olivat joko kauniita tai erittäin kauniita ja miehet joko ensirakastajia tai roistoja. Se, että kirja alkaa 1920-luvun kuvasta eräästä ilottomasta ja köyhästä naisihmisestä ja päättyy kuvaan, jossa Toivo Mäkelä puristaa Liana Kaarinan rintaa, saattaa olla sattumaa tai yksi mahdollinen tulkinta siitä, miksi Suomessakin filmitähtien aika loppui 1960-luvulla. Seksiin suhtauduttiin avoimemmin ja sallivammin, elokuvastudiot alkoivat menettää otettaan tähdistään ja lehdistö muuttui entistä uteliaammaksi ja tähdet entistä anteliaammiksi.

Laadukas painotuote sisältää 120 valokuvaa unohdetuista ja unohtumattomista elokuvaklassikoista ja -tähdistä aina Ester Toivosesta Jorma Nortimoon ja Tauno Paloon.