4K UHD -arvostelussa Poltergeistin (1982) upea hiljattain restauroitu versio

Tobe Hooperin ohjaaman Poltergeistin (1982) ensi-illasta tuli kesäkuussa kuluneeksi pyöreät 40 vuotta, ja merkkipäivän kanssa samaan aikaan kauppoihin ilmestyi elokuvan hiljattain restauroitu versio 4K UHD -tallenteena. Warner Bros. on tehnyt esimerkillistä jälkeä: 4K-tallenne ja siinä maltilla käytetyt HDR-värit tarjoavat poikkeuksellisen hyvännäköisen, filmiesitystä muistuttavan katseluelämyksen.

Steven Spielberg ei toiminut Poltergeistissa ainoastaan tuottajana vaan myös yhtenä käsikirjoittajista – ja se näkyy kaikessa. Kyseessä on spielbergiläisittäin tyypillinen teos, jonka keskiössä on 1950-luvun amerikkalaista ihannetta muistuttava perheidylli, joka joutuu vaaraan. Spielbergin elokuvissa on ikävät tunteet yleensä ohitettu nopeasti ja jos niiden parissa on vähänkään pidempään viivytty, on ohjaaja tavalla tai toisella pitänyt katsojaa kädestä ja tarjonnut lohtua. Siksi on helppo ymmärtää, miksi jotkin kokevat Spielbergin roolin olleen Poltergeistin teossa vielä suurempi kuin se todellisuudessa olikaan.

Elokuva on Tobe Hooperin ohjaama, se on selvää. Hänen uransa huipentui heti alkuunsa Teksasin moottorisahamurhaajaan (1974), jonka jälkeisistä teoksista ainoastaan Poltergeist on jollakin tavalla merkittävä. Hooperilla oli silmää visuaalisuudelle, ja myös Poltergeistin kuvasto on kelvannut monille jäljittelijöille. Televisioruudussa vilisevää lumisadetta tuijottava pikkutyttö on kuvana ikoninen – mutta ei pelottava. Poltergeistissa ei mikään muukaan ole pelottavaa tai jännittävää. Pitkän aikaa se on pikemminkin draamakomedia, ja vasta elokuvan loppua kohden mukaan tulee kohtauksia, jotka asettavat sen kauhuelokuvan lajityyppiin.

Poltergeist kertoo kahden elämänsä voimissaan olevasta vanhemmasta ja näiden kolmesta lapsesta, eritoten viisivuotiaasta Carol Annesta (Heather O’Rourke), joka alkaa kommunikoida kuolleiden kanssa. Eräänä iltana isä (Craig T. Nelson) on nukahtanut alakerran olohuoneen television ääreen. Lähetys on jo loppunut, ja ruudusta tulee vain lumisadetta. Carol Anne herää, menee portaat alas olohuoneeseen ja asettuu television ääreen, katselee herkeämättä lumisateeseen ja vastaa kysymyksiin, joita ei kukaan muu kuule. Äiti (JoBeth Williams) uskoo tyttärensä vain kävelevän unissaan, aivan kuten hän itsekin teki pikkutyttönä. Pikkuhiljaa vanhempien on pakko uskoa, että kyseessä onkin jokin manan majoilta yhteyttä ottava henkiolento. Syykin paljastuu ennen pitkää.

Poltergeistissa on paljon huumoria – kenties hauskimpana hyppyleikkaus kohtauksessa, jossa äiti alkaa kertoa isälle, mitä kotona on oikein tapahtunut tämän ollessa töissä. Elokuvassa on myös hauskoja alleviivauksia: vanhempien avomielisyyttä pohjustetaan näyttämällä äiti, joka on nuori ja seksikäs mutta muuten pullantuoksuinen kotirouva, tavallisena arki-iltana sängyssään polttamassa marijuanaa. Koska vanhemmat ovat näin rentoja ja nykyaikaisia, voivat he sitten välittömästi hyväksyä sen, että talossa kummittelee sen sijaan, että vähintään muutaman kohtauksen ajan etsisivät asialle jotain muuta selitystä.

Kummituksien metsästykseen ja niiden kanssa kommunikointiin erikoistuneet tiedemiehet ja -nainen sekä piipittävä meedio ovat koomisia hahmoja jo sellaisenaan, mutta näin jälkikäteen vieläkin hauskempia, koska porukka tuo vempaimineen ja käytökseltään mieleen pari vuotta myöhemmin valmistuneen Ghostbusters – haamujengin (1984).

Tobe Hooper on turvautunut Jerry Goldsmithin musiikkiin, joka soi elokuvassa melkein koko ajan. Mukana on sävelkulkuja, jotka muistuttavat Jack Nitzschen Manaajaan (1973) säveltämää musiikkia. Hooper on käyttänyt surutta myös välkkyviä valoja. Ne kohtaukset ovat vaikuttavia – ehkä monessakin mielessä. Ei tarvitse ihmetellä, miksi 4K-tallenteen kotelossa on paperi, joka varoittaa epileptikkoja elokuvassa esiintyvistä välkkyvistä valoista.

4K-tallenteen mukana tuleva Blu-ray on tehty uudesta restauroidusta versiosta.