4K UHD -arvostelu: Lahjomattomat (1987) on yksi Brian De Palman upeimmista töistä

Vuosikymmenten varrella olen nähnyt Brian De Palman komean uran hienoimpiin saavutuksiin kuuluvan Lahjomattomat (1987) kymmenkunta kertaa – DVD:ltä, Blu-rayltä ja nyt 4K UHD -tallenteena. Viimeisestä katselukerrasta on jo kymmenkunta vuotta aikaa, joten nyt Paramountin tuoretta 4K-restaurointia katsellessa elokuvaa katsellessa huomio kiinnityi sellaisiin heikkouksiin, joita ei nuorempana huomannut. Elokuva kärsii ajoittaisesta kömpelyydestä ja siirappisuudesta, mutta hienoimmillaan se on raju, intensiivinen ja vangitseva gangsterielokuva, joka teki pääosaa näytelleestä Kevin Costnerista kuolemattoman tähden.

Lahjomattomien pohjana on Elliot Nessin 1950-luvulla kirjoittama muistelmateos, mutta ei sen pohjalta heti kohta tuoreeltaan tehty suosittu televisiosarja, johon elokuvan tekijät halusivat tehdä pesäeron. Ness johti uutta, vain kieltolakirikoksien selvittämiseen keskittyvää poliisiyksikköä, johon kuului toistatuhatta miestä. De Palman elokuvassa Nessin karaktääriä samoin kuin hänen johtamansa yksikön toimintaa on yksinkertaistettu. Kolmikymppisen Kevin Costnerin näyttelemä Ness on jäykkyyteen saakka suoraselkäinen kunnon amerikkalainen, mallikansalainen, joka joutuu uudessa tehtävässään muutaman alaisensa – iäkkään passipoliisin (Sean Connery), kirjanpitäjästä haulikkoa kantavaksi poliisimieheksi ylenevän rillipään (Charles Martin Smith) ja poliisikoulusta napatun ampujamestarin (Andy Garcia) – kanssa vastakkain Al Caponen (Robert De Niro) ja tämän kätyreiden kanssa. Nessin joukon tavoitteena on saattaa Capone oikeuden eteen ja telkien taakse sekä pitää laiton viina pois markkinoilta.

Al Capone on elokuvassa vain sivuhenkilö, elävä legenda ja kieltolain rikkojien symboli, jonka ajoittainen läsnäolo on hyvin tärkeää vastapuolen kuvaamiseksi, mutta jonka näkökulmasta asioita nähdään vain muutamassa lyhyessä kohtauksessa. Muilta osin tapahtumia katsellaan protagonistien ja etenkin Nessin vinkkelistä.

Stephen H. Burumin kuvaamassa, komeasti lavastetussa ja puvustetussa elokuvassa näkyy resurssien rajallisuus. Tapahtumapaikkoja on verrattain vähän ja useimmiten ollaan joko helposti lavastettavissa sisätiloissa tai ulkona sellaisissa paikoissa, joissa 1930-luvun lavastaminen ei vaadi suuriakaan muutostöitä. Elokuvan legendaarisin kohtaus, jossa lastenvaunut laskeutuvat hidastetussa kuvassa itsekseen pitkiä portaita alas kaaoksen keskellä, on lainattu suoraan Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinista (1925). Tätä jaksoa edeltää samaan kohtaukseen kuuluva osuus, jossa nuori äiti kuljettaa yksinään kahta matkalaukkua ja lastenrattaita portaita ylös. Kohtaus tuntuu loputtoman pitkältä, ja nainen voivottelee ja hyssyttelee vauvaansa jatkuvasti. Dramaturgisesti se on kuin ala-asteen koulunäytelmästä repäisty. Sattumalta myös toinen elokuvan hyvin harvoista naisrooleista, Patricia Clarksonin näyttelemä Nessin vaimo, on kävelevä klisee, 1950-luvun Yhdysvalloissa kasvaneen ohjaajan käsitys sen ajan ihannevaimosta täynnä hyvyyttä ja vailla persoonallisuutta. Clarksonin rooli on tosin sen verran pieni muutenkin, ettei sen voi katsoa pilaavan kovinkaan paljon.

Brian De Palmalle ominaisesti Lahjomattomat on voimakkaasti painottunut visuaalisuuteen – räväköihin kuvakulmiin, näyttävään valaistukseen, kamera-ajoihin – joka kuitenkin toimii tarinankerronnan ja tapahtumien ehdoilla. De Palma on myös aina osannut tunnelman luomisen ja tarinoittensa protagonistien ja antagonistien kuvauksen yhtä ihailevalla tyylillä.