Arvostelu: Tim Burtonin Big Fish on tunteilua kauneimmillaan | 4K UHD

a

BIG FISH
Yhdysvallat 2003

Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: John August
Tuotanto: Richard D. Zanuck, Bruce Cohen, Dan Jinks
Pääosissa: Ewan McGregor, Albert Finney, Billy Crudup, Jessica Lange

2 tuntia 5 minuuttia

Sentimentaalisuus ja poikamaisuus eivät ole vieraita piirteitä Tim Burtonin elokuville, mutta ehkäpä ne ovat hänen töistään eniten läsnä Daniel Wallacen romaaniin pohjautuvassa fantasiaelokuvassa Big Fish (2003). Wallacen romaanin antamien lähtökohtien imelyydestä kertoo jo se, että Steven Spielberg oli alkujaan aikeissa tehdä tämän elokuvan – Spielberg, joka on vielä monta kertaa sentimentaalisempi kuin Burton.

Big Fishin tapauksessa sokerointi ja siirappisuus ovat jo lähtökohtia ja siis erittäin keskeinen osa koko juttua. Tapahtumat kulkevat nykyajan ja kaukaisen menneisyyden väliä. Will Bloom (Billy Crudup) viettää häitään ja riitaantuu iäkkään isänsä Edwardin (Albert Finney) kanssa tämän ajauduttua maljapuheessaan sivuraiteille kertomaan jälleen kerran omista sepitetyistä elämänvaiheistaan. Will on lapsena kuunnellut isänsä tarinoita suurella innolla, ja yhtä suurella innolla hän vihaa niitä nyt. Isän jorinoissa ei ole perää, ei voi olla, sen verran uskomattomia ovat hänen seikkailunsa olleet jättiläisten, pahasilmäisten noitien ja siamilaisten kaksosten maailmassa.

Kun Edwardin oma tarina alkaa olla viimeisillä lehdillä, Will saapuu vaimonsa kanssa katsomaan isäänsä ja äitiään. Omaa lastaan odottava Will haluaa vihdoinkin puhua asiat selväksi ja kuulla totuudenmukaisen version isänsä elämänvaiheista. Isä on valmis kertomaan – mutta onko se totuudenmukainen kertomus vai ei, se selviää kuuntelemalla.

Tim Burtonin Big Fish on aikuisille ja lapsille tehty satuelokuva, jossa Edwardin kertomat tarinat edustavat lapsenomaista iloa ja onnea, uskomattomien seikkailuiden jännitystä, siis kaikkea sitä, mitä kirjat ja elokuvat voivat ihmiselle tarjota, täydellistä irtiottoa ja matkaa jonnekin mielikuvituksen taakse. Big Fishissä todellisuus on harmaa ja täynnä kaikkea sitä ikävää, mitä oikeaan elämään kuuluu. Todellisuuden puolella melkeinpä ainoat lämpimät ja ihanat asiat ovat naiset, äidit ja vaimot, jotka ovat pullantuoksuisia, pehmeitä ja lämpimiä. Tällaisia naisia, Willin vaimoa ja äitiä, näyttelevät Marion Cotillard ja Jessica Lange, joissa lämpöä riittää.

Big Fish on täynnä hienoutta: Burtonin tarinankerronta on vaivatonta ja mukaansa tempaavaa, kuvallinen ilmaisu on rikasta, värikästä ja elävää. Kaikkia ”teknisiä” osa-alueita myöten Big Fish on korkeinta mahdollista laatua. Koko jutun sydämenä sykkii silti Albert Finney, yksi kaikkien aikojen hienoimmista näyttelijöistä, joka ei milloinkaan, ei huonoimmissakaan töissään, näytellyt vaan oli ja eli roolihahmonaan. Nuorena Edwardina nähdään Ewan McGregor, joka sopii suorastaan hämmästyttävän hyvin Finneyn nuoremmaksi versioksi. Kumpikaan heistä ei ole sillä tavalla estoinen, että he eivät uskaltaisi heittäytyä rooleihinsa varpaita myöten. Tähän elokuvaan on menty täysillä ja välittämättä siitä, miten siirappinen se on.

1tahtea1tahtea1tahtea1tahtea1tahtea


Big Fish on jälleen yksi moitteeton, erittäin filmillinen 4K-restaurointi Sonylta.

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: SF Studios / Columbia Pictures / Sony Pictures
Kuvasuhde: 1,851, 2160 p 4K UHD
Ääni: Dolby Atmos
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ikäraja: 12
Levyjä: 2 (4K UHD + Blu-ray)

Katsottu ilman tekstitystä.

Lisämateriaali: Ohjaajan kommenttiraita ja useita dokumentteja ja haastatteluja.


  dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).