Itke, rakastettu maa – arvostelussa Ukrainan kansanmurhasta kertova Mr. Jones (2019)

Herra Jones totuuden jäljillä.

Puolalaisen Agnieszka Hollandin uusin elokuva Mr. Jones on harvinaislaatuinen tapaus, sillä se kuvaa kaunistelematta kansanmurhaa Neuvostoliitossa. Stalinin puhdistusten sijaan nyt kerrotaan holodomorista, Ukrainan kansanmurhasta, joka oli tietoinen seuraus kommunistijohtajien päätöksestä ryöstää kaikki maan siemenvilja.

Eletään 1930-luvun alkua. Walesilainen Gareth Jones (James Norton) on innokas nuori politiikasta kiinnostunut journalisti, joka on juuri päässyt haastattelemaan Saksan uutta valtakunnankansleria, erästä Hitleriä. Nyt Jonesin huomio kiinnittyy Neuvostoliittoon, johon hän haluaa päästä haastatellakseen Stalinia ja kysyäkseen tältä, pitävätkö huhut nälänhädästä paikkansa. Jones saa kuin saakin viisumin Moskovaan, mutta sinne päästyään hän huomaa olevansa jatkuvan tarkkailun alaisena. Hän päättää harhauttaa seuraajiaan ja keplotella itsensä Ukrainan maaseudulle vievään junaan nähdäkseen itse, mikä tilanne on.

Jones oli käytännössä ensimmäinen Neuvostoliiton nälänhädästä omalla nimellään kirjoittanut länsimainen journalisti. Hänen elämänsä oli todella tarua ihmeellisempää: haastattelu Hitlerin kanssa, täydellisen ja ehdottoman pahuuden todistaminen Ukrainassa ja ennenaikainen kuolema henkirikoksen uhrina 30-vuotispäivänsä aattona. Jonesin elämästä kertovaa elokuvaa tekevän ei tarvitsisi keksiä mitään, ainoastaan karsia uskomattomimmat tositapahtumat – ja silti Mr. Jonesin tekijät ovat lähteneet sepityksen linjalle.

Debytoivan Andrea Chalupan käsikirjoittama Mr. Jones on täpärästi lähempänä totuutta kuin fantasiaa, mutta koko jutun kannalta oleellisia seikkoja on yksinkertaistettu ja mukaan on otettu myös kovemman luokan sepitystä George Orwellin ja hahmoissa. Ilmiselvästi elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja eivät uskoneet todellisen Jonesin tarinan kantovoimaan, vaikka se olisi jonkun toisen mielestä kannatellut useampaakin elokuvaa.

Warren Beattyn Punaisten (1981) tuntua hakeva Holland on kertonut tarinan Jonesin silmin ja tämä on mukana liki jokaisessa kohtauksessa. Elämä 1930-luvun alun Neuvostoliitossa on juuri sellaista kuin voisi kuvitellakin, Moskovassa parempi väki juhlii, juonii ja nai, Ukrainassa köyhälistö kuolee nälkään ja molemmat todennäköisesti tietävät toistensa tilanteen. Hollandin elokuvan vahvuus ei ole Moskovan-jaksoissa, joissa niissäkin on toisinaan mahtavaa tunnelmaa tarjolla, vaan Ukrainan-matkassa. Nälänhädästä kerrotaan monien kliseiden ja tuttujen makaaberien juttujen kautta, mutta vaikutus on tehokas joka tapauksessa. Nämä kohtaukset ovat myös elokuvan näyttävimpiä, todella vahvalla tunnelmalla ladattuja kuvia rutiköyhästä, talven pakkasen ja viiman raiskaamasta maaseudusta, jossa vilja ja ihmiset kuolevat. Elämä ei ole vain helvettiä vaan se ei ole edes elämisen arvoista.

Liiallisen sepityksen ja turhien rakkausjuonikliseiden kierrätyksen ohella Mr. Jonesin näkyvimmät ongelmat ovat muutamissa kuvissa, joissa saippuaoopperaefekti lyö vasten kasvoja. Mahdollisesti näissä kuvissa ongelmia tuottaa liian tasainen valaistus, mutta onneksi häiritsevien kuvien osuus on vähäinen.

Hyvässä ja pahassa Mr. Jones on juuri sellainen elokuva Neuvostoliiton kansanmurhasta, minkälaista tänä päivänä osaa ja uskaltaa toivoakin. Se ei hysyttele vaan näyttää mahdollisimman rajun kuvan siitä, minkälaista elämää totalitaarinen yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen. Tottako toinenkin puoli?