Tuttuja sokeroituja suruja – arvostelussa Pikku naisia (2019)

Mainiolla Lady Birdillä (2016) elokuvaohjaajana debytoinut Greta Gerwig on tarttunut nyt Louisa May Alcottin Pikku naisiin, 150 vuotta vanhaan klassikkoromaaniin, jonka edellinen suurfilmatisointi on Gillian Armstrongin versio vuodelta 1994. Alcottin romaanin ja Armstrongin elokuvasovituksen tapaan myös Gerwigin Pikku naisissa elämä on hattara, jonka ympärillä on sokeroituja suruja pitämässä tylsyyden loitolla.

Gerwigin ei ole tehnyt suuria muutoksia Alcottin tekstin sisältöön, mutta muoto on toisenlainen. Nyt tarina etenee kahdessa aikatasossa, menneessä ja nykyisyydessä, ja välillä on vaikea pysyä perillä siitä, missä ajassa oikein liikutaankaan, kun ihmiset näyttävät täsmälleen samoilta. Alkuperäistarinan tunteminen auttaa siinäkin, vaikka eihän tämä mikään vaikeaselkoinen juttu ole muutenkaan.

Saoirse Ronan, joka näytteli pääosan myös Lady Birdissä, on parikymppinen poikatyttö Jo March, jonka elämä pyörii opiskelun, kirjoittamisen ja siskonsa Amyn (Florence Pugh) kanssa kilpaillessa. Amy ja Jo ovat kummatkin naapuritalossa asuvan rikkaan nuorukaisen (Timothée Chalamet) mieleen ja tämä puolestaan pitää molemmista siskoksista, joten luvassa on kolmiodraamaa. Siinä ohessa Pikku naisia kertoo varakkaan, mutta ei upporikkaan yhdysvaltalaisen perheen elämästä 1800-luvun maaseudulla. Jon isä (Bob Odenkirk) on työssä muualla ja hänen läsnäolonsa tai sen puuttuminen on täysin merkityksetön asia koko elokuvassa. Hieman tärkeämmässä roolissa on Jon äiti (Laura Dern), joka muutamien muiden roolihahmojen tapaan on hyvin yksiulotteinen. Jo ja Amy ovat ainoat, joissa on jotain muutakin kuin romaanihahmon tuntu. Siinäkin suuressa roolissa ovat Ronanin ja Pughin mainiot roolisuoritukset, joiden rinnalla Emma Watsonin rämpiminen vanhimman sisaren osassa on sitäkin epäuskottavampaa.

Gerwig on kerännyt neljän sisaruksen näyttelijät Irlannista, Englannista ja Australiasta. Watson puhuukin välillä aivan selvää brittienglantia, vaikka hänen pitäisi olla 1800-luvun paljasjalkainen amerikkalainen.

Komean, filmille kuvatun ja tunnelmallisesti valaistun elokuvan loppuun Gerwig on kirjoittanut pätkän, jossa Jo juttelee keplottelevan kustantajan kanssa tekijänoikeuksista ja tekijänpalkkioista. Tämä tuntuu väkinäiseltä yritykseltä tuoda mukaan ripaus nykypäivän todellisuutta muuten niin ilmiselvään kirjafilmatisointiin, jossa roolihahmot elävät omassa maailmassaan ja kaikki on erittäin mustavalkoista. Jon perhe elää niin onnellisessa maailmassa, etteivät he koskaan kohtaa ketään ilkeäsanaista tai julmaa ihmistä. Ja sittenkin Pikku naisia on hyvä elokuva, siirappinen epookki muka viattomimmilta ajoilta.

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: Universal Sony Kuvasuhde: 1,85:1 Ääni: DTS-HD MA 5.1 Tekstitys: suomi, ym. Ikäraja: S Lisämateriaali: useita dokumentteja elokuvan teosta.