Rakkautta etsimässä (2012)
FREE SAMPLES
Yhdysvallat 2012
Ohjaus: Jay Gammill
Käsikirjoitus: Jim Beggarly
Tuotanto: Eben Kostbar, Joseph McKelheer
Pääosissa: Jess Weixler, Jesse Eisenberg, Jason Ritter
1 tunti 20 minuuttia
Rakkautta etsimässä -elokuvan kaltaiset filmit tuovat vaihtelua tarjontaan kertomalla tarinansa naispäähenkilön näkökulmasta. Yleensähän päähenkilöt ovat miehiä, jonka lisäksi käsikirjoittajat ja ohjaajatkin ovat miehiä. Rakkautta etsimässä -elokuvan tapauksessakin ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat molemmat miehiä, joka ehkä selittää sen, että päähenkilö on sukupuolestaan huolimatta pitkän aikaa hyvin neutraali – roolin voisi näytellä yhtä hyvin mies kuin nainenkin. Suurin poikkeama on se, että tietyt Jess Weixlerin näyttelemän Jillianin tekemät valinnat elämänsä ja ihmissuhteidensa osalta eivät toteutuisi joko lainkaan miehen kohdalla tai eivät ainakaan saisi osakseen vastaavaa reaktiota. Mitä nainen haluaa, sitä ei tiedä Jillian itsekään.
Pääroolissa nähtävä 32-vuotias Weixler lienee uusi tuttavuus hyvin monille suomalaisillekin. Hän on tähän mennessä tehnyt vain independent-elokuvia, sekä näyttelijänä että kirjoittajana, siis hieman samaan tapaan kuin Greta Gerwig. Toinen yhteinen tekijä näillä kahdella täysin eri näyttelijällä näyttää olevan se, että he näyttelevät samantyyppisiä roolihahmoja: itsenäisiä, itsepäisiä ja omaan ajatustoimintaan kykeneviä nuoria naisia. Sellainen nainen on myös Jillian, jonka elämää elokuva kuvaa yhden päivän ajan tämän tuuratessa ystäväänsä jäätelöauton tiskillä. Eilisillalta on tallessa krapula ja kahvinhimo, illan tapahtumien suhteen muisti on menetetty.
Weixlerin lisäksi elokuvassa nähdään Jason Ritter, isänsä poika, sekä Jesse Eisenberg ja Tippi Hedren. Lintujen ja Marnien Hedreniä ei ole kovin usein elokuvissa totuttu näkemään, ja Rakkautta etsimässä taitaa olla ensimmäinen hänen elokuvistaan lähes kymmeneen vuoteen, joka on päässyt levitykseen Suomessa.
Elokuva on saatettu kuvata kronologisessa järjestyksessä, sillä Weixler paranee roolissaan elokuvan edetessä, joskin tähän voi osaltaan vaikuttaa se, että hänen hahmonsa kokee pikkuhiljaa muitakin tunteita kuin vain pelkkää tylsistymistä. Elokuvan sijoittuu lähes kokonaan vain yhteen paikkaan ja Weixler on mukana joka kuvassa, usein joko kokonaan yksin tai korkeintaan kahden muun ihmisen kanssa, joten kronologisessa järjestyksessä kuvaaminen olisi sikälikin ollut mahdollista ja helposti toteutettavissa. Kuten tuosta päätellä saattaa, koko elokuvan toimivuus on Weixlerin varassa. Ei hän yksinään onnistu siitä tekemään mitään muuta kuin helposti unohdettavan, mutta kestonsa ajan viihdyttävän, toisinaan ehkä jopa koskettavankin elokuvan, joka käsittelee mm. orastavaa syrjäytymistäkin. Ohjaaja Jay Gammill ei ole antanut erityisen paljon painoarvoa visuaaliselle puolelle; vaikka elokuva ei kuvausilmeeltään ole suinkaan ruma, on se tylsästi ja mahdollisimman helposti kuvattu.
LISÄMATERIAALI
Ei lisämateriaalia.
DVD-JULKAISU
Julkaisija: | Atlantic Film | |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi | |
Ääni: | Dolby Digital 5.1 | |
Kuva: | 16:9 (2.35:1) | |
Levyjä: | 1 |