4K UHD -arvostelu: Alien – kahdeksas matkustaja (1979) kukoistaa aitona, Aliens – paluu (1986) joutui tekoälyn raiskaamaksi

Käsikirjoittaja Dan O’Bannon teki John Carpenterin kanssa pienen budjetin komediallisen scifi-elokuvan Dark Star (1974), jonka tematiikka kiehtoi häntä vielä sen jälkeenkin. O’Bannon alkoi kirjoittaa Ronald Shusettin kanssa tarinaa, jonka pohjalta hän laati lopulta käsikirjoituksen yhteen modernin elokuvahistorian suurimmista merkkiteoksista, Alien – kahdeksanteen matkustajaan (1979).

Alien – kahdeksas matkustaja olisi ollut varsin toisenlainen elokuva, jos elokuvan tuottajiin lukeutunut Walter Hill olisi ehtinyt ohjaamaan sen, kuten hän alkujaan suunnitteli. Vielä erilaisempi lopputulos olisi ollut, jos Hill ja kumppanit olisivat tarttuneet tuottaja Roger Cormanin tarjoukseen rahoittaa elokuva pienellä budjetilla ja käsikirjoittaja O’Bannonin ohjauksessa.

Kaikkien onneksi projekti päätyi lopulta 20th Century Foxin johtajalle Alan Ladd Jr:lle, joka näytti hankkeelle vihreää valoa ja keksi muiden kiireidensä takia ohjaustehtävästä luopuneelle Hillille erinomaisen korvaajan: Cannesin Kultaisesta palmusta kilpailleen epookkielokuvan Kaksintaistelijat (1977) ohjanneen Ridley Scottin.

Nelikymppinen Scott oli kokenut mainoselokuvien ohjaaja ja visuaalisesti erittäin lahjakas, mutta Laddin vakuuttamiseen riitti yksistään Kaksintaistelijat. Scott tarttui työtarjoukseen ja teki sanan kaikissa merkityksissä upeimman tieteiselokuvan sitten Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailun (1968). Kubrickin elokuvan vaikutus näkyy varsinkin Alienin upeissa lavasteissa, jotka muodostavat uskottavan ja jännittävän tapahtumaympäristön.

Alien – kahdeksas matkustaja sijoittuu rahtikäyttöön rakennetulle avaruusalukselle, joka on matkalla kohti Maata mukanaan 20 miljoonaa tonnia mineraaleja. Kyydissä on seitsemänhenkinen miehistö, jota Dallas (Tom Skerritt) johtaa. Pienessä miehistössä jokainen yksilö on tärkeä: Ripley (Sigourney Weaver), Brett (Harry Dean Stanton), Kane (John Hurt), Parker (Yaphet Kotto), Ash (Ian Holm) ja Lambert (Veronica Cartwright) tulevat kaikki tutuiksi vajaan parituntisen elokuvan aikana.

Nokkela, mutta vain elokuvan nähneille aukeava suomenkielinen nimi kertoo, mistä on kyse: seitsemänhenkisen miehistön lisäksi aluksella on mukana yksi kutsumaton vieras, eräältä planeetalta mukaan tullut vieras olio, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä lähempää tuttavuutta. Iljettävältä merenelävältä näyttävä örkki käy Kanen kimppuun. Siitä alkaa koko miehistön painajainen, joka ei päästä katsojaakaan helpolla.

Alien – kahdeksas matkustaja on mestariteos. Tummasävyinen, paljon pimeyttä hyödyntävä kuvaus ja pahaenteisen hiljainen äänimaailma luovat tunnelmaa. Ikimuistoisia kuvia on useita. Vaikka mukana on myös toiminnallisia kohtauksia, ei huolella rakennetusta jännityksestä luovuta missään vaiheessa. Kokonaisuus on hämmästyttävän varmaa työtä ottaen huomioon, että ohjaaja teki vasta toista pitkää elokuvaansa. Näyttelijöiden yhteispeli on hienoa katsottavaa, ja Weaverin hahmo on monestakin syystä ikoninen.

Tällaiset elokuvahistorian suuret mestariteokset kestävät aikaa, ne ovat aina tuoreita ja tempaavat mukaansa jokaisella uusintakatselukerralla.

Suuren yleisön elokuvana Alien – kahdeksas matkustaja on saatu nähdä kaikissa eri tallenneformaateissa. Viimeisin on muutaman vuoden takainen UHD-formaatissa julkaistu 4K-restaurointi, joka on Scottin itsensä hyväksymä – ja miksipä hän ei olisi sitä hyväksynyt, sillä entisöity versio näyttää aidolta ja alkuperäiseltä, siinä ei ole mitään keinotekoista eikä filmimateriaalin heikkouksia ole yritettykään ”korjata” jälkikäteen. Toisin sanoen vähässä valaistuksessa tapahtuva tummasävyinen elokuva on rakeinen ja rosoinen, ja sellainen kyseisen elokuvan kuuluu ollakin.

Ridley Scottin sijasta jatko-osan ohjasi James Cameron, joka oli juuri tehnyt läpimurtonsa Terminator – tuhoajalla (1984). Aliens – paluun suurin heikkous on sen käsikirjoitus, jonka Cameron itse laati. Tapahtumat jatkuvat siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, mutta heti alkuun Cameron on pannut jo tuolloin kliseisen ja kuluneen ”se olikin vain unta” -painajaisjakson. Kun siitä päästään yli, edessä on yksiulotteisia machosotilaita, joiden näyttelijät ovat varsin heikkoja – erityisesti Jenette Goldstein ja Bill Paxton, jonka pitäisi eräässä kohtauksessa olla peloissaan, mutta suoritus on niin tragikoominen, ettei naurulta voi välttyä. Sigourney Weaver sen sijaan on loistovedossa.

Cameronin elokuvassa kauhu vaihtui toiminnaksi. Sisältö on oikeastaan ensimmäisen osan toisintoa: alien riehuu aluksessa ja miehistö yrittää hankkiutua siitä eroon sekä pitää oman henkikultansa. Tällä kertaa tosin aseistus on parempaa.

Koko elokuvasarjan erikoistehosteista parhaimmat löytyvät Aliens – paluusta. Lavastuksessa on päästy samalle tasolle kuin ensimmäisessä osassa.

Myös Aliens – paluu on tummasävyinen, pimeässä tapahtuva elokuva. Sen vanha Blu-ray-tallenne yli kymmenen vuoden takaa on kuvaltaan hyvin rakeinen, mutta alkuperäisen ja aidon oloinen. Samaa ei voi sanoa tuoreesta 4K-restauroinnista, joka on tehty tekoälyä hyödyntäen, vaikka työssä olisi tarvittu aitoa älyä. Tekoäly on nussinut Aliensin kuvan kuolleeksi, siloiseksi sekä rakeettomaksi, ja värimäärittelykin on oudon kirkas. Lopputulos on videomainen ja karmea.

Musiikkivideoistaan tunnettu David Fincher teki debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana Alien 3:lla (1992), jossa on vielä edeltäjäänsäkin vähemmän kauhua ja vielä enemmän toimintaa. Tapahtumat sijoittuvat vankialukselle, joka on massiivinen, mutta kuljettaa vain pientä vankijoukkoa. Ripley (Weaver) joutuu taas tekemisiin alienin kanssa.

Alien 3:ssa on käytetty runsaasti sen ajan visuaalisia tehosteita, jotka eivät niin sanottujen käytännön tehosteiden tapaan ole kestäneet aikaa lainkaan. Surkeimmillaan elokuva on silloin, kun tapahtumat nähdään alienin silmin.

Alien – ylösnousemus (1997) tuntuu olevan pelkkää toistoa, vaikka se alkaakin jossakin määrin lupaavasti, kun mukana on pari uutta kiinnostavaa hahmoa, Charles Dancen näyttelemä tohtori ja Winona Ryderin tulkitsema robotti. Sigourney Weaver on jälleen matkassa, vaikka Alien 3:n lopun jälkeen sen ei olisi pitänyt olla mahdollista. Tällä kertaa Ripley todella toivoo, että olisi jo kuollut.

Joss Whedonin laatima käsikirjoitus on yhdentekevä, joka ei hyvästä alusta huolimatta johda mihinkään. Ohjaajaksi palkattiin ranskalainen Jean-Pierre Jeunet, joka oli tehnyt kaksi mielikuvitusrikasta ja värikästä elokuvaa Marc Caron kanssa. Alien – ylösnousemus oli Jeunet’n soolo-ohjausdebyytti. Hänen omintakeinen tyylinsä näkyy aina silloin tällöin, mutta valmiiseen pöytään istuneella ohjaajalla ei tietenkään ole ollut kovin paljon valtaa vaikuttaa tarjoiluihin. Myös Alien – ylösnousemuksen tietokoneella tehdyt visuaaliset tehosteet ovat kehnoja.

Alien – kahdeksas matkustaja
Aliens – paluu
Alien 3
Alien – ylösnousemus