Arvostelu: Näkemiin Neuvostoliitto (2020) on lämminsydäminen komedia ikävästä valtiosta

Inkeriläisen, lapsena Suomeen muuttaneen Lauri Randlan esikoiselokuva Näkemiin Neuvostoliitto on lämminsydämine ja kaikkea muuta kuin katkera, vaikka se kuvaa aikaa yhdessä maailmanhistorian ikävimmistä valtioista. Näkemiin Neuvostoliitto ei myöskään ole sellainen yksipuolinen ja varaukseton länsimaisen vapauden ja kulutusyhteiskunnan ylistys kuin Neuvostoliiton köyhyyttä ajatteleva saattaisi odottaa.

1980-luvulle sijoittuvassa elokuvassa inkeriläinen Johanna (Nika Savolainen) synnyttää aviottoman pojan, Johanneksen, joka jää asumaan äitinsä vanhempien luokse äidin lähtiessä milloin opiskelemaan, milloin työhön Tallinnaan. Ennen pitkää äiti päätyy töihin Suomeen ja pääsee kunnolla tienaamaan, mutta samaan aikaan Johannes (Niklas Kouzmitchev) varttuu yhä pidempään ilman äitiään. Perheen muuttaessa Tallinnaan Johannes saa ensimmäisen kerran kokea olevansa ulkopuolinen, mutta löytää tovereita tšetšeenisisaruksista, joista tulee hänen parhaat ja ainoat kaverinsa, tytöstä myös ensimmäinen ihastus.

Randla kertoo komedian keinoin ja Johanneksen kautta arvatenkin oman lapsuutensa ulkopuolisuuden tuntemuksista sekä jännittävästä vaiheesta maailmanhistoriassa. Neuvostoliiton tarina oli lopussa ja Suomen presidentti sanoi radiossa, että inkeriläisiä pitäisi kohdella paluumuutajien tapaan. Yhtäkkiä uudenlainen elämä alkoi näyttää mahdolliselta neuvostoliittolaisillekin ja etenkin inkeriläisille, vaikkakaan ei sikäläisen valtiollisen tiedonvälityksen ansiosta. Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan perhe kuuntelee salaa Suomen radiota ja katselee lautasantennilla Suomen televisiolähetyksiä, pysyen siten perillä maailman oikeista tapahtumista.

Näkemiin Neuvostoliitto on kaiken kaikkiaan varsin tavanomainen lapsuudenkuvaus, sillä senkin pääosassa ovat ihmiset eivätkä miljööt, historiallinen ajanjakso tai maailmanpoliittiset viritykset, vaikka ne ohjailevatkin näidenkin ihmisten elämää. Neuvostoliiton asteittainen hajoaminen, ihmisten köyhyys, virkamiesten loputon epärehellisyys, ilmiantamisen palkitseva selkäänpuukottajien kulttuuri ja valtion tapa syöttää kansalaisilleen pajunköyttä ja kytätä näiden elämää jopa salakuuntelemalla ovat osa elämää, eivät koko elämä.

Randlan elokuvan päätekijät ovat virolaisia, myös kuvaaja Elen Lotman, lavastaja Jaana Jüris ja puvustaja Mare Raidma. Ulkokuvauspaikkoja on vähän ja valtaosa kohtauksista sijoittuu harvoihin sisätiloihin, mikä alkaa ennen pitkää näkyä ja tuntua. Nykypäivän kepeitten suomalaisten elokuvien ärsyttävin ominaisuus on läsnä tässäkin, nimittäin värimäärittelyssä kuvaan lisätty keltainen tekoauringonpaiste, joka alkaa olla jo vitsi itsessään.