”Isi, pistä kortsut taskuun” – Hyvästi ennen aamua (1989) on kotimainen elokuva surkeimmasta päästä ja nyt sen voi katsoa 4K-laadulla Elonetistä

Sisältää juonipaljastuksia!


Renttuun rakastunut Tiina (Viivi Varesvuo) ja elämän syviä merkityksiä pohtiva Tommi (Jarkko Rantanen).

HYVÄSTI ENNEN AAMUA
Suomi 1989

Ohjaus: Jorma Kalliokoski
Käsikirjoitus: Jorma Kalliokoski
Tuotanto: Jorma Kalliokoski / Puisto-Kino Oy; Finnkino Oy
Pääosissa: Jarkko Rantanen, Anna Haaranen, Viivi Varesvuo

1 tunti 40 minuuttia

Farkkutakki, parransänki, krapula ja vittumainen luonne. Kaikki nämä kuuluvat Tommille (Jarkko Rantanen), nelikymppiselle helsinkiläiselle laulajalle, jolla ei ole riittävästi lahjoja menestyäkseen edes Suomen musiikkialalla. Silti Tommi on pärjännyt hämmästyttävän pitkään persaukisena, asuen isossa kaksiossa Helsingissä aikuisen tyttärensä Susanin (Anna Haaranen) kanssa.

Muotivalokuvaajana työskentelevä Susan taitaa vuokrat maksaa, sillä Tommi-isä on aina vaan kännissä, aukomassa päätään ihmisille sekä ajamassa tyttärensä raivon partaalle kerjätessään tältä kaljarahaa. Tässä on koko elokuvan sisältö, näistä lähtökohdista lähdetään, niissä pysytään ja niissä tarina myös päätetään. Onhan siinä – tylsyyttä sadaksi minuutiksi.

Jorma Kalliokosken elokuvaohjaajauran ensimmäiseksi ja viimeiseksi teokseksi jäänyt Hyvästi ennen aamua (1989) on käytännössä Finnkino Oy:n tuotantoa, vaikka toiseksi tuotantoyhtiöksi onkin merkitty sen tytäryhtiö Puisto-Kino Oy. Elokuvasäätiön tuotantotuki haettiin ja saatiin Puisto-Kinon nimissä. Kikkailu on vähintään yhtä outoa kuin se, että tukea tälle hankeelle ylipäätään myönnettiin.

 

"Isi, pistä kortsut taskuun." – Susan isälleen

Joku saattaa muistaa Kalliokosken Virpi Miettisen miesystävänä, samana miehenä, jonka väkivaltaisuudesta tämä kirjoittaa pitkät pätkät muistelmissaan. Vaikka muistelmateoksissa on aina vain yksi puoli asiasta ja yksi totuus, niin Hyvästi ennen aamua on naisiin kohdistuvan psyykkisen ja fyysisen väkivallan ylistyslaulu.

Jarkko Rantasen näyttelemä (Turmiolan) Tommi on lähes koko elokuvan ajan kännissä ja vähissä ovat kohtaukset, joissa Tommi ei olisi tuopin tai kaljapullon ääressä. Tapahtumia ei oikeastaan kerrota kenenkään näkökulmasta, on vain sarja kohtauksia, joiden keskipisteenä on tämä koulun näytelmäkerhon ensimmäisen vuoden tulkinta humalaisesta. Vika ei ole Rantasen, sillä hänen tilanteessaan kukaan näyttelijä ei olisi tehnyt hyvää roolisuoritusta.

Elokuvan kahdessa keskeisessä naisroolissa nähdään myöhemmästä Elämän suola -televisiosarjasta tuttu Anna Haaranen uransa ensimmäisessä elokuvaosassa ja elokuvatuottajasukuun kuuluva Viivi Varesvuo ainoassa elokuvaroolissaan. Haarasen rooli Susanina on melodramaattinen ja tätä korostetaan välillä lähikuvilla, joissa Teatterikorkeakoulussa opittu ilmaisu ei oikein tahdo mahtua raameihin. Sekin on ohjaajan vika, ei kokemattoman näyttelijän.

Varesvuolla ei ole teatteria taakkanaan ja se näkyy luontevampana roolisuorituksena, mutta tietysti Varesvuolla on elokuvan kahdesta naisroolista se vähäpätöisempi. Varesvuon näyttelemä Tiina on nuori, hyvännäköinen, ilmeisen hyvin toimeentuleva ja raitis nainen, joka auttaa mukiloitua Tommia pääsemään kotiin. Pari kohtausta tämän jälkeen Tiina ja Tommi ovat rakastavaisia, vaikka tämän suhteen syntymistä saati syvenemistä ei näytetä tai perustella mitenkään. Se on vain tapahtunut.

Tommin tytär Susan ei ole Tiinasta innoissaan. Ehkä se on mustasukkaisuutta, mutta joka tapauksessa Susan kutsuu Tiinaa aina pikkupilluksi, koska niinhän naiset tosielämässäkin puhuvat. Sama taso on muissakin repliikeissä ja ylipäätään koko dramaturgiassa. Hyvästi ennen aamua onkin kuin teini-ikäisen pojan harhainen käsitys siitä, kuinka siistiä rappio on ja miten umpitunnelissa sekoileminen ylevöittää.

Tarinan draamallinen huippu saavutetaan, kun Tommi istuu puhelinkopin vieressä ja kusee housuihinsa kuvassa, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Tommi on niin kamalan huppelissa, siksi häntä säälikäämme ja hänen tuskansa tuntekaamme. Tämän toimenpiteen jälkeen Tommi marssii kotiinsa ja sadistisella ilolla raiskaa tyttärensä lähetyssaarnaaja-asennossa ja siis vallan hyvin tietoisena siitä, että alla on oma tytär eikä vaikkapa pumpattava Barbara, joka sekin olisi kiinnostavampi päähenkilö tälle elokuvalle.

Elokuvassa on jo ennen tätä ollut useita kohtia, joiden perusteella Tommi ja Susan ovat kumpikin miettineet, miltä sukurutsa tuntuisi. On kohtaus, jossa kylpytakkiin pukeutunut Susan makaa sängyllään isä-Tommin istahtaessa viereen lukeakseen runoja tyttärelleen, kuten täysi-ikäisille lapsille on tapana tehdä. Susan panee päänsä isänsä syliin ja käskee rapsuttamaan. Tommi laskee kättensä tyttärensä takapuolen päälle ja jatkaa runoilua.

 

”Syö, poika, niin kikkeli kasvaa.” – Tommin muistelema elämänohje


Susan (Anna Haaranen) hetkeä ennen...

Vaikka sitä juonikuvauksen perusteella on mahdotonta uskoa, niin Kalliokosken esikuvana on ollut Adrian Lynen 9½ viikkoa (1986). Lynen elokuvassa erittäin rikas, musiikkivideomainen kuvakerronta on yhdistetty nuorten ja kauniitten ihmisten sekstailuun ja siten luotu teos, jossa ei ole mitään sisältöä tai syvyyttä, mutta jonka katsoo mielellään. Kalliokoski kopioi elokuvansa julisteen suoraan Lynen filmin brittijulisteesta, jota ei Suomessa aikanaan käytetty. Sama jäljittely jatkuu itse elokuvassa, jossa on tasaisin väliajoin kotimaisella englanninkielisellä rock-musiikilla säestettyjä montaaseja. Yhdessä lyhyemmässä musiikilla säestetyssä montaasissa nähdään, kuinka Tommi herää kerrostalon sisäpihan roskalaatikoiden takaa sanomalehtien alta. Tässä yhdessä pitkässä kamera-ajossa kuvaan tulee päätään puistelevia vanhuksia ja muutamia skeittarinuoria, jotka yrittävät parhaansa mukaan pysyä rullalautojensa päällä.

Ei näillä montaaseilla ole mitään tekemistä olemattoman tarinan kerronnan kannalta; ne ovat mukana, koska Lynenkin elokuvassa oli sellaisia. Kalliokosken kädenjäljelle lähempi vertailukohta on Levyraadin 1980-luvun kotimaiset musiikkivideot kuin Lynen filmi.

Suomessa pyritään välttämään tällaisten elokuvien synty sillä, että valtion tukea saadakseen elokuvan ohjaajalla on oltava jotain kokemusta elokuvanteosta. Kalliokoskella ei ollut kokemusta sen enempää ohjaamisesta kuin käsikirjoittamisestakaan, mutta hänellä oli sentään apunaan pitkän linjan kuvaajaveteraani Olavi Tuomi. Tuomenkin aseet näyttävät loppuneen, sillä hyvin useissa kuvissa, vastakuvissa ja leikkauksissa ylipäätään ei ole jatkuvuutta. Tätä töksähtävyyttä korostaa elokuvan sataprosenttisesti kuvauspaikalla otettu ääni, jossa jokainen nivelen naksahdus kuuluu ja sitten kuvaussuunnan vaihtuessa ja kameraryhmän vaihtaessa paikkaa myös tilan kaiku muuttuu. Tämän huomaa ehkä jopa helpommin kuin sen, että dialogikohtauksen kahden puhujan lähikuvat tai siirtymiset kokokuvasta tiukempaan rajaukseen eivät sovi yhteen.


Tiina (Viivi Varesvuo).

Näyttää siltä, että tiettyinä kuvauspäivinä on aloitettu master-kuvilla ja jätetty sitten päivän lopuksi tarpeelliset lähikuvat ottamatta. Ehkä aika on loppunut kesken tai kenties kuvauspaikan lähellä on ollut keskikaljakuppila. Selvimmin lähikuvat puuttuvat loppukohtauksesta, jossa raiskauksen jälkeen kotoa paennut Susan palaa tapaamaan isäänsä. Isäukko kertoo, ettei muista illasta mitään ja alkaa sitten lähennellä tytärtään. Koko kohtauksessa ei ole järkeä, koska Susan seisoo kaukana isästään ja vieläpä selkä ulko-oveen päin. Hän voisi hetkessä paeta, mutta sen sijaan Susan tunteekin nyt itsensä nurkkaan ajetuksi. Master-kuvassa nähdään, kuinka Susan vilkaisee nopeasti takan reunukselle isänsä lähestyessä. Puuttuu lähikuva, joka näyttäisi Susanin katsovan takan reunalla olevia saksia. Seuraavassa kuvassa Susan iskee nämä tyhjästä ilmestyneet sakset isänsä kurkkuun.

Sitten on elokuvan mukilointikohtaus, joka on otettu yhtenä kuvana ja niinpä siinä näkyy aivan selvästi, kuinka jokaisesta lyönnistä ja potkusta puuttuu voima. Se varmasti naurattaisi, ellei elokuvaa katsellessa jatkuvasti ajattelisi, miten tällaisen tekeleen tukeminen julkisista varoista on vienyt joltakin lahjakkaalta ihmiseltä mahdollisuuden tehdä elokuvaa. Omalla kustannuksella tällaisia saa tehdä – ja pitääkin.


1tahti

 

Tallennelevitys:

Hyvästi ennen aamua sai runsaat tuhat katsojaa teatterilevityksessä, mikä sekin oli hämmästyttävän paljon tällaiselle teokselle. Surkea menestys johti elokuvan nopeaan unohdukseen: televisiosta se on tullut vain kerran, tammikuussa 1991. Sen jälkeen Hyvästi ennen aamua on pysynyt visusti poissa ihmisten silmien edestä.

Vasta hiljattain kävi ilmi, että KAVI:n ja Finnkinon 2010-luvulla tekemät kaupat noin 400 elokuvan oikeuksista koskivat myös tätä teosta. Sen jälkeen Hyvästi ennen aamua on 4K-restauroitu ja nyt se on ilmaiseksi nähtävillä Elonetissä

Elokuvan digitoidussa versiossa on sattunut yksi moka: elokuvan alkutekstit, jotka on digitoitu omasta negatiivistaan ja liitetty kuvaan, näkyvät siinä nyt kahteen kertaan. Tämä vika on kuulemma jo korjauksessa. Muilta osin Hyvästi ennen aamua -elokuvan restaurointi näyttää turhankin hyvältä. Kaupallisella puolella tällaista elokuvaa ei olisi koskaan digitoitu negatiivista saakka saati sitten 4K-laadulla.

 

Katso elokuva:elon3lg

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).