Kaksi Vihtoria (1939)
|
KAKSI VIHTORIA Ohjaus: Nyrki Tapiovaara 1 tunti 43 minuuttia |
Nyrki Tapiovaaran (1911–1940) viiteen pitkän elokuvan ohjaustyöhön mahtuu myös kaksi komediaa, vuonna 1939 ensi-iltansa saaneet Herra Lahtinen lähtee lipettiin ja Kaksi Vihtoria. Niistä ensimmäisenä mainittu on säilynyt vain epätäydellisenä kopiona, eikä sitä ole tästä syystä enää esitetty juuri missään. Kaksi Vihtoria sen sijaan on säilynyt, mutta televisiossa ja nyt myös DVD:llä se nähdään ikivanhana tv-masterina, jossa ensimmäisten minuuttien ajan suuri osa kuvasta on jäänyt kuvan ulkopuolelle. Sitten kun enemmän tai vähemmän koko kuva näkyy, ei senkään teknisessä laadussa ole kehumista.
Annie Mörk Klaarana ja Eino Jurkka Vihtorina elokuvassa Kaksi Vihtoria.
Yhdysvaltalaisen George McManusin sarjakuva Bringing Up Father muuttui 1920-luvun lopulla suomalaisissa sanomalehdissä Vihtoriksi ja Klaaraksi. Sarjakuvan idea upporikkaasta ja hieman hölmöstä pohatasta ja tämän justiinamaisesta vaimosta oli hyvä ja se kelpasi myös suomalaisille tekijöille. Syntyi varsinainen plagiaattien sarja, joista pysyvimpinä elämään ovat jääneet ne (laskutavasta riippuen) neljä tai viisi elokuvaa, jotka aiheesta on tehty. Vuonna 1939 elokuvia tuli peräti kaksi, Teuvo Tulion Vihtori ja Klaara ja Tapiovaaran Kaksi Vihtoria, joista molemmissa Eino Jurkka näytteli Vihtoria. Oikeastaan Jurkka oli näytellyt Vihtoria jo Valentin Vaalan Kun isä tahtoo… -elokuvassa (1935), ja vuonna 1940 hän näytteli Aukustiksi nimettyä Vihtoria itse ohjaamassaan Herra johtajan ”harha-askeleessa”.
Tapiovaaran Kahdessa Vihtorissa johtaja Vihtori Rantamon (Jurkka) vaimo Klaara (Annie Mörk) lähtee kesällä maalle sukulaisiin ja jättää Vihtorin kaupunkiin. Vihtori päättää ottaa ilot irti ja lähteä ryyppyreissulle yhdessä ystävänsä, asianajaja Vihtori Hiltusen (Arvi Tuomi), kanssa. Kaikki menee hyvin, kunnes Klaara saa tietää miehensä ryyppyreissusta ja hän ilmaantuu takaisin kaupunkiin. Syntyy väärinkäsityksiä johtuen kahdesta eri Vihtorista, yhdestä uskollisesta ja yhdestä uskottomasta. Kaiken lisäksi nuorempi polvi (Sointu Kouvo ja Helmer Kaski) on sekin omassa väärinkäsitysvaiheessaan.
Mörk, Jurkka ja Sointu Kouvo, Rantamon iloinen perhe.
Tulion Vihtoriin ja Klaaraan verrattuna Tapiovaaran elokuva on hyvin vaatimaton teos. Tulion elokuvan käsikirjoitus lainattiin Vaalan Kun isä tahtoo… -elokuvasta (1935), joka sekin oli aika suora Vihtori ja Klaara -juttu, mutta eri nimillä. Vaalan ohjaustyö oli paljon klassisempi ja suorastaan hurmaava musikaalinen kaupunkielämän kuvaus, kun taas Tulion elokuva oli sarjakuvamainen hulluttelu unijaksoineen päivineen. Tapiovaaran elokuvassa ei ole tällaista leikittelyä sen enempää juonessa kuin toteutuksessakaan. Pikemminkin Kaksi Vihtoria on hyvin kömpelösti toteutettu: siinä on paljon yhden kuvan ja kuvakulman kohtauksia, minkä lisäksi liki kaikissa interiööreissä tapahtumia on kuvattu varhaisten mykkäelokuvien tapaan kuin teatterin katsomosta käsin, yhdestä perspektiivistä. Studiotilat ovat olleet ilmeisen ahtaat ja budjetti pieni, mikä näkyy myös ulkokuvien olemattomana määränä.
Tapiovaaran ansiot ovat näyttelijäohjauksessa: pienempää, aidompaa ilmaisua ja aidompia tyyppejä. Se pelastaa erittäin paljon. Mutta kyllä elokuvan edetessä siitä löytyy myös hurmaavia hetkiä, kiitos juuri hyvien näyttelijöiden ja huvittavan viattoman ja yksinkertaisen juonen. Oman mainintansa ansaitsevat seksiä koskevat vitsit, jollaiset olivat 1930-luvun kotimaisessa elokuvassa varsin harvinaisia – kiitos tiukan sensuurin.
LISÄMATERIAALI:
Ei lisämateriaalia.
DVD-JULKAISU:
Julkaisija: | VLMedia |
Tekstitys: | ei tekstitystä |
Ääni: | Dolby Digital 1.0 |
Kuva: | 1,33:1 (mv) |
Levyjä: | 1 |
TALLENNEFORMAATIT:
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |