MUTAPAININ YSTÄVÄT
Suomi 1984–1985

Ohjaus: Kari Kyrönseppä
Käsikirjoitus: Useita eri käsikirjoittajia
Tuotanto: YLE
Pääosissa: Kari Heiskanen, Pirkka-Pekka Petelius

3 tuntia 23 minuuttia

Velipuolikuun (1983-1984) menestyksen myötä vuonna 1984 YLE:llä esitettiin Mutapainin ystävät -sketsisarja, jonka teossa olivat mukana edellisen menestyssarjan tutut nimet, Pirkka-Pekka Petelius, Kari Heiskanen, Eeva Litmanen ja ohjaaja Kari Kyrönseppä, joka kokeili siipiään myös pitkän elokuvan ohjaajana V.Y. Vihdoinkin yhdessä -flopilla vuonna 1986. Mutapainin ystävät -sarjaa tehtiin kahdeksan noin puolituntisen jakson verran. Pääasiassa sarjan tapahtumat sijoittuvat studioon rakennettuun tavarataloon, jossa Peteliuksen, Heiskasen, Litmasen ja Kati Bergmanin esittämät mitä erikoisemmat työntekijät palvelevat vähäisiä asiakkaita mitä pelleilyltään ja laulunumeroiltaan ehtivät. Mukana on myös studion ulkopuolella kuvattuja sketsejä, jotka ovat huomattavasti parempia.

Pirkka-Pekka Peteliuksella yhä tänäkin päivänä markkinoitavan sarjan todellinen tähti on kuitenkin Jussi-palkittu Kari Heiskanen, jolla riittää lahjakkuutta ja pokkakin pitää. Aki Kaurismäen Calamari Unionissa ja muutamissa Mika Kaurismäen filmeissä näytellyt Heiskanen nähdään sarjassa myös Kaurismäki-parodiassa, jossa hän esittää Mikaa Peteliuksen ollessa Aki. Sarjan ehdottomasti paras sketsi on kuitenkin parturikampaamoon sijoittuva lyhyt pätkä, jossa Heiskanen tekee täydellisen Mikko Niskanen -imitaation. Heiskanen ehtikin työskennellä omalaatuisella tavalla puhuneen mestarin opissa Syksyllä kaikki on toisin -filmissä (1978) ja näytellä hänen kanssaan Kalle Holmbergin televisiolle ohjaamassa Rauta-aika-suurtuotannossa (1982). Mutapainin ystävät -sarjan ohjannut Kari Kyrönseppä puolestaan toimi käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana Niskasen Asfalttilampaissa vuonna 1968.

Mutapainin ystävät on ajoittain varsin hauska sketsisarja, jonka hauskuudesta pääasiassa vastaa Kari Heiskanen, mutta myös Peteliuksen huumorin ystäville se lienee tervetullut lisä DVD-kokoelmiin.



LISÄMATERIAALI

Mutapainin ystävien laulut -ohjelmakooste, jossa on mukana muutamia sketsejä sekä laulunumeroita, jotka voi katsoa myös sarjan muista jaksoista.

DVD-JULKAISU

Julkaisija:
PAN Vision
Tekstitys:
Ei tekstitystä
Ääni:
Stereo
Kuva:
4:3
Levyjä:
1
Ikäraja:
7

Kiitokset arvostelukappaleesta PAN Visionille!

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Perjantai 22.11.

kolmesekuntiajuliste systemcrasherjuliste

corgijuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

poissajuliste jouluiloaukrainaanjuliste helenejuliste2

Lisää kotimaisia ensi-iltoja