Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982)

Ilman kirjailijamestari Mika Waltaria meiltä puuttuisi monet rakkaimmista kotimaisista elokuvistakin, mutta onneksi suomalainen elokuvateollisuus ymmärsi Waltarin arvon tämän eläessä. Sen sijaan Waltarin kuoleman jälkeen hänen teoksistaan on valmistunut vain kaksi elokuvasovitusta ja niistäkin viimeinen yli 30 vuotta sitten. Toiseksi viimeinen Waltari-filmatisointi on Päivi Hartzellin ja Liisa Helmisen ohjaama Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982), joka pohjautuu Waltarin 13-sivuiseen satuun. Ohjaajakaksikko laati yhdessä Daniel Katzin kanssa Waltarin tarinasta laajennetun elokuvakäsikirjoituksen, eivätkä kadottaneet Waltarin alkuperäisteoksen henkeä.

Kuningas jolla ei ollut sydäntä on harvinaisuus suomalaisen elokuvan historiassa, sillä vaikka lastenelokuvia tehdään nykyään useampia kappaleita joka vuosi, varsinaisia satuelokuvia ei ole paljon tehty; ne harvat ovat usein olleet sitä suurempia ja usein menestyksekkäämpiä teoksia. Hartzellia ja Helmistä elokuvaa aiempana varsinaisena satuelokuvana voidaan pitää vain Edvin Laineen ohjaamaa Prinsessa Ruususta (1949).

Aino Seppo prinsessana.

Kuningas jolla ei ollut sydäntä kertoo nimensä mukaisesti erään kaukaisen valtakunnan hallitsijasta (Kari Franck), joka menetettyään vaimonsa antaa poistattaa sydämensä ja sen myötä surunsa ja ilonsa. Sydämen palauttaminen onnistuu vain seuraavien seitsemäntoista vuoden ajan. Kuudentoista vuoden jälkeen kuningas on tyytyväinen mies, kun kaikki on tasaista ja päätökset järkiperäisiä – tästä pitää myös ilkeä pääministeri (Heikki Kinnunen), joka ohjailee sydämetöntä kuningasta haluamaansa suuntaan. Mutta näiden kuudentoista vuoden aikana kuningattaren tytär (Aino Seppo) on kasvanut nuoreksi aikuiseksi naiseksi, joka kaipaa rinnalleen isäänsä ja prinssiä. Ennen pitkää kuningas lupaa prinsessan ja puoli valtakuntaa sille, joka voi tehdä hänet jälleen onnelliseksi – kuninkaan, ei prinsessaa.

Heikki Kinnunen ilkeänä pääministerinä.

Suomenlinnassa ja pääosin muutamilla muilla museoalueilla kuvattu elokuva toteutettiin aiheen suuruuteen nähden melko vaatimattomalla budjetilla, nykyrahassa vajaalla 1,3:lla miljoonalla eurolla. Linnaa esittävät ulkokuvat otettiin Saksassa Lauri Törhösen johdolla ja kotimaassa varsinaisista kuvauksista vastasivat Hartzell ja Helminen, edellinen henkilöohjaajana ja jälkimmäinen elokuvallisesta puolesta vastaavana.

1980-luku itsessään ja rajalliset, joskaan eivät täysin riittämättömät resurssit näkyvät lopputuloksessa hyvässä ja pahassa. Toisaalta se on jo nostalginen teos pelkästään 1980-lukulaisten lavastusmateriaaliensa ja satumaailmakäsityksensä ansiosta. Elokuvan kotikutoisuus lisää sen viehätystä ja tekee siitä helposti lähestyttävän, katsojan ja roolihahmojen välimatka on lyhyt. Kuningas jolla ei ollut sydäntä on monella tavalla helposti lähestetyttävä ja intiimi, viaton ja todellakin sadunomainen teos. Tällainen intiimiys on vuosikymmenten varrella vähentynyt kaikissa elokuvissa sitä mukaa, kun on menty kohti kliinistä ja mielikuvituksetonta teknillistaiteellista toteutusta.

Tom Pöysti ja Kari Franck.

Kuningas jolla ei ollut sydäntä -elokuva legendaarinen kuvaaja Esko Nevalainen kuvasi tämän jälkeen enää vain Kun Hunttalan Matti Suomen osti -satiirin (1984). Näiden kahden elokuvan perusteella voisi väittää, ettei värifilmin aikakaudella kukaan toinen suomalainen ole kuvannut vihreää maalaismaisemaa yhtä mahtipontisesti ja vaikuttavasti kuin Nevalainen. Muilta osin Kuningas jolla ei ollut sydäntä ei ole mahtipontinen, vaan kuvauksessakin intiimiys ja puolilähikuvat ovat suosiossa.

Kuningas jolla ei ollut sydäntä on kepeä kertomus sydämestä ja rakkaudesta – iloista ja suruista – ja niiden vastakohdasta, kylmästä järkiperäisyydestä ja siitä, mitä voi seurata, kun valtakunnan hallitsija on hukannut sydämensä. Waltari kirjoitti satunsa vuonna 1945, jolloin moiset hallitsijat eivät olleet lainkaan harvinaisia. Hauska ja hyvin näytelty elokuvasovitus on satu ja vähän lapsellinenkin, mutta typerä se ei ole milloinkaan.

LISÄMATERIAALI:

Traileri.

DVD-JULKAISU:

Kuvasuhde on pikemminkin 1,66:1:n ja 1,85:1:n välimuoto kuin kumpikaan niistä.