Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988)

Mestariohjaaja Matti Kassilan (s. 1924) teki ensimmäisen F. E. Sillanpää -filmatisointinsa vuonna 1956 hyvällä menestyksellä: Elokuu sai liudan Jusseja ja Kultainen palmu -ehdokkuuden Cannesin filmifestivaaleilta. Toivo Mäkelän tähdittämästä tragikoomisesta alkoholistidraamasta tuli klassikko ja yksi erinomainen esimerkki oman aikakautensa suvereenista elokuvataiteesta. Sillanpään tuotanto on Kassilalle itselleen rakasta, eikä varmasti vähiten hänen ja Sillanpään yhtäläisyyksien takia: molemmat maaseudun kasvatteja, joista tuli omien alojensa tunnettuja ja tunnustettuja mestareita. Molempia riivasi alkoholismi ja – kuten liki kaikkia ihmisiä – romanssit. 

Kassila palasi Sillanpään pariin vasta uransa ehtoopuolella, toiseksi viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988). Sillanpään vuonna 1945 ilmestyneen romaanin filmatisointiin on haettu samanlainen tunnelma ja ote kuin Elokuun filmatisointiin: eletään lyhyt ajanjakso kuumana kesänä, seesteinen maalaismaisema on täynnä tukahdetettuja intohimoja, erotiikkaa, alkoholismia ja vihaa. Lasse Pöystin näyttelemä maailmankuulu kirjailija Martti Hongisto päättää lähteä käymään nuoruudenrakastettunsa (Liisamaija Laaksonen) luona, mikä ei yllätä nykyistä vaimoa ja lasten äitiä (Tuula Nyman), jos tämä ei kohta asiaan ihastukaan. Vaimo lähettää viinaanmenevän veljensä (Antti Litja) hakemaan Hongistoa pois lähikaupungin hotellin ravintolasta grogilasin ääreltä, mutta unohtuukin sinne itse. Hongisto sen sijaan käy entisen heilansa kanssa läpi menetettyjä mahdollisuuksia ja sitä, mitä olisi voinut olla, jos olisi käynyt toisin.

Lasse Pöysti Martti Hongistona. Kuva: Neofilmi

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus oli Kassilan ja kuvaaja Kari Sohlbergin toinen yhteistyö, heti Jäähyväiset presidentille -elokuvan (1987) perään. Ensio Suomisen lavastamassa elokuvassa epookki ja miljöö luodaan pienistä aineksista, suuria lavastekokonaisuuksia ei käytännössä ole lainkaan, eikä mitään ole ylilavastettu: Sillanpään talo on aidon ja asutun näköinen, ei museomainen ja yksityiskohdilla täytetty. Visuaalisesti Ihmiselon ihanuus ja kurjuus on välillä jopa koruton, mutta toisaalta, suomalaisen tulevan Nobel-kirjailijan yltäkylläinen elämä ei ollut mitään verrattuna hänen ulkomaalaisten kollegoidensa yltäkylläisyyteen. DVD:llä väärällä kuvasuhteella oleva ja lisäksi videonauhatasoinen master ei tee oikeutta tekijöiden työlle.

Antti Litja Hongiston lankona. Kuva: Neofilmi

Pöysti tekee roolinsa pienellä pensselillä ja jättää Hongiston sopivan etäiseksi, mystiseksi hahmoksi. Sen sijaan hänen ympäriltään löytyy ihmisiä, joiden elämä juuri nyt on perin värikästä ja täynnä tunteenpurkauksia; sen edessä Hongisto voi vain myhäillä ja olla kuin ei olisikaan. 

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus olisi muodostanut kauniimman lopun Kassilan ohjaajauralle kuin vielä sen jälkeen valmistunut Kaikki pelissä (1994). Ihmiselossa on nimittäin läsnä niin moni Kassilan teoksille ominainen teema ja piirre, että ympyrä olisi kauniisti sulkeutunut siihen: ihmisen kaipuu (monessakin mielessä), lopullisuuden tunne ja rakkaus luontoon, jotka kaikki näkyvät niin sisällössä kuin muodossakin.

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU:

Melkoisen mielenkiintoista, että elokuvan pääosassa nähtävä Pöysti ei ole päässyt DVD-julkaisun etukanteen: häntä ei nähdä kuvissa eikä nimeäkään mainita.