Kertokaa se hänelle... (1961)
|
KERTOKAA SE HÄNELLE… Ohjaus: Åke Lindman 1 tunti 35 minuuttia |
Nuori Helena (Katriina Helkesalo) ja Mauno Kataja (Mauno Kuusisto). Kuva: KAVI
Italialaislähtöisellä Kertokaa se hänelle -käännösiskelmällä koko Suomen kansan tietoisuuteen tullut Mauno Kuusisto oli viimeisiä miesnäyttelijöitä, joista tuottaja T. J. Särkkä lähti määrätietoisesti rakentamaan elokuvatähteä. Kuusistolla ei ollut näyttelijäkokemusta, mutta se ei estänyt häntä pääsemästä kahden elokuvan pääosaan.
Lauri Jauhiaisen ja Olavi Karun käsikirjoittama Kertokaa se hänelle… on nimetty Kuusiston hittisinglen mukaan ja itse tarinan pääpiirteet on lainattu laulajan omasta elämästä. 1920-luvun Etelä-Pohjanmaalta alkava elokuva kertoo orvoksi jääneestä Mauno-pojasta (Matti Hyvönen), jolla on kaunis lauluääni ja lempeä luonne. Oltuaan jonkin aikaa huutolaispoikana, joskin hyvin kohdeltuna, Mauno lähtee eläkeikää lähestyvän Eeron (Eino Hyyrynen) mukana Tampereelle ja muuttaa asumaan Eeron ja tämän kihlatun (Siiri Angerkoski) luokse. Tästä hypätään sotavuosiin, josta aikuisen Maunon tarina alkaa.
Helena Lehtelä ja Mauno Kuusisto. Kuva: KAVI
Elokuvan todenpohjaisuus on Kuusiston perhetaustassa ja laulajanuran alun yksityiskohdissa, kun taas esimerkiksi elokuvan suureksi tarkoitettu rakkaustarina on kokonaan sepitetty. Maunon sodassa pelastama pikkutyttö kasvaa aikuiseksi viulunsoittajaksi (Helena Lehtelä), johon Mauno vielä myöhemmin törmää, vaikka ei osaakaan yhdistää pikkutyttöä ja aikuista naista.
Kuusisto ei ollut mikään näyttelijä, mutta hän oli komea, karismaattinen ja niin kaunisääninen laulaja, että hän on kyllä kiinnostava päänäyttelijänä tällaisessa ajanviete-elokuvassa. Myöskään Lehtelä ei ollut näyttelijä, mutta hän oli jo televisiosta tuttu viulisti, jonka roolisuoritus on huomattavasti Kuusiston omaa luontevampi. Kaiken kaikkiaan Åke Lindman on ottanut ensimmäiseen ohjaustyöhönsä harvinaisen paljon valkokankaan ensikertalaisia.
Kertokaa se hänelle… alkaa kevyenä draamana ja sen elokuvallinen toteutus on silloin parhaimmillaan. Lindman ja kuvaaja Olavi Tuomi maalailevat maalaismaisemista komeita, eläviä kuvia, mutta alun jälkeen valtaosa kohtauksista on kuvattu studiossa huolimattomasti tehdyissä lavasteissa, eikä kameratyöskentelyssä ole mitään erityistä kehuttavaa. Jauhiaisen ja Karun käsikirjoitustakaan ei voi liiemmin ryhtyä kehumaan. Juoni ja tarina ovat köyhiä ja loppuunkaluttuja, tuoden mieleen varsinkin Särkän itsensä ohjaaman Pikku pelimannin (1939), Heimo Haiton "elämäkerran". Tämäkin vähäinen tarina on vain tekosyy saada soittaa Kuusiston lauluja, joista lähes jokainen tulee alkuperäiseltä äänilevyltä. Siitäkin on luontevuus kaukana.
Elokuva muuttuu edetessään hetkeksi sota-ajan draamaksi, siitä jälleen kepeämmäksi tarinaksi nuoresta rakkaudesta ja musiikista, kunnes lopulta mennään silkkaan farssimaiseen komediaan saakka. Alun kohtauksen jälkeen parasta antia onkin elokuvan loppu, jossa Leo Jokela nähdään viinaanmenevänä potilas Kankkusena.
LISÄMATERIAALI
Ei lisämateriaalia.
DVD-JULKAISU
Julkaisija: | VLMedia, 2016 | |
Tekstitys: | Ei tekstitystä | |
Ääni: | Dolby Digital 1.0 | |
Kuva: | 4:3 (1.66:1), mv | |
Levyjä: | 1 |
Julkaistu vain osana Suomen Filmiteollisuus -kokoelmaa.