Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955)

Martti Katajisto ja Hillevi Lagerstam, Nukkekauppias ja kaunis Lilith.

Vuonna 1955 Suomen Filmiteollisuus Oy:n johtaja T. J. Särkkä teki harvinaisen päätöksen: hän tiesi Walentin Chorellin radiokuunnelmaan pohjautuvan Nukkekauppiaan ja kauniin Lilithin olevan taatusti tappiollinen tuotanto, mutta näytti silti ohjaaja Jack Witikalle vihreää valoa. Tappiota ei tullut, mutta sen sijaan tuli parhaan tuottajan ja musiikin Jussi-palkinnot sekä pääsy Berliinin filmifestivaalien pääkilpasarjaan.

Särkkä kiinnostui suomenruotsalaisen Walentin Chorellin teksteistä sen jälkeen, kun Hampe Faustman oli ohjannut ruotsalaisen filmatisoinnin eräästä Chorellin näytelmästä vuonna 1952. Chorell laati SF:lle alkuperäiskäsikirjoituksia, ja sen lisäksi Särkkä pani tuotantoon Chorellin aiempiin teksteihin pohjautuvia elokuvia.

Witikan ja Chorellin käsikirjoittama Nukkekauppias ja kaunis Lilith oli täysin poikkeuksellinen suomalainen elokuva ilmestyessään – eikä sen kaltaisia ole sittemminkään juuri tehty. Silloiseen nykypäivään sijoittuvassa elokuvassa Helsinki esittää nimettömäksi jäävän totalitaarisen diktatuurivaltion pääkaupunkia, missä ihmiset ovat onnettomia. Pystyynkuolleet ihmiset ja idiootit virkamiehet kärsivät, kun laki kieltää kaiken ”turhan”, eli lapsilta leikkimisen ja aikuisilta taiteet. Seksi sentään on vielä sallittua, joten kenraalijohtaja (Tauno Palo) harrastaakin sitä rakastajattarensa Lilithin (Hillevi Lagerstam) kanssa.

Martti Katajisto Nukkekauppiaana.

Muutosta vallitsevaan tilanteeseen kaipaavat anarkistit eivät saa sanomaansa perille. Näiden merkittävien ja akuuttien tapahtumien keskelle joutuu omissa maailmoissaan elelevä nukkekauppias (Martti Katajisto), jota diktatuuri ei ole nujertanut. Siitä aikovat tavalliset kansalaiset pitää huolta, sillä eihän nukkekauppa voi tässä tilanteessa käydä. Nukkekauppiaan katse kirkastuu, kun hän osuu Lilithin oven taakse. Anarkisti (Heikki Savolainen) puolestaan kokeilee pommien sijaan toisenlaista viestitystapaa tavattuaan nukkekauppiasta etsivän pikkutytön (Leena Kaprio).

Nukkekauppiaassa ja kauniissa Lilithissä on paljon hyvää. Sen aihe on erinomainen ja käsikirjoituskin onnistunut, päänäyttelijät ovat erinomaisia ja ohjaaja Witikan ote tarinaan yhtä romanttinen ja hyväntahtoinen kuin myöhemmin Pikku Pietarin pihan (1961) kohdalla. Vaikka sisällöltään tämä tarina ei koskaan mestariteoksen tasolle olisi voinut noustakaan, on elokuvan suurin ongelma resurssien vähäisyys. Kaikesta päätellen Särkkä on pitänyt elokuvan tuotantokustannukset mahdollisimman alhaisina, vielä Puupää-filmejäkin alempana. Sisäkuvien kolkko studiomaisuus korostuu kuvauspaikan paljastavassa äänityksessä, mutta onneksi niiden vastapainona on huomattava määrä ulkokuvia.

Witikan ja Raichin tyylittelyä.

Epäsuomalaiseen tarinaan on haettu kansainvälistä otetta niillä keinoilla, mitä SF:llä oli tuolloin käytettävissään. Ohjaajaksi ja toiseksi käsikirjoittajaksi on palkattu Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa elokuvaa opiskellut Jack Witikka, kuvaajaksi Ranskasta Suomeen jo 1930-luvulla muuttanut Marius Raichi ja elokuvan Jussi-palkitun musiikin säveltäjäksi suomenjuutalainen Simon Parmet. Raichi oli kuvannut jo Witikan kaksi edellistä elokuvaa, Pessi ja lllusia -satubaletin (1954) ja säveltäjäelämäkerran Mä oksalla ylimmällä (1954), mutta kummatkin pääsivät toteuttamaan itseään kunnolla vasta Nukkekauppiaan fantasiamaailmassa. Elokuvan onnistumisen kannalta Raichin värikäs ja tehokas kuvaus on erityisen tärkeä. Raichin kuvaus on varjojen ja valon leikkiä, jossa kamera on usein asetettu jonnekin aivan muualle kuin silmien tasolle. Voimakkaita kuvakulmia suosiva kuvaaja on erityisen mieltynyt auton kiiltävään ja heijastavaan konepeltiin, jolla hän kikkailee useammassakin kuvassa.

Ulkokuvien ja joidenkin sisäkuvien kauneuden lisäksi Witikka on pitänyt kauneudesta huolta myös näyttelijöitä valitessaan. Erittäin valokuvauksellinen Martti Katajisto on jälkikäteen ajateltuna ainoa mahdollinen vaihtoehto nukkekauppiaan esittäjäksi. Yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista tekevä Katajisto katkoi elokuvan jälkeen jalkansa, mitä seurannut sairausloma ajoi hänet unholaan muutamaksi vuodeksi. Kun Katajisto palasi kameroiden eteen, liukuhihnatuotanto oli alkanut, elokuvien yleinen taso laskenut ja Katajistonkin aktiivinen filmiura päättyi, kun mies oli vasta 33:n vuoden ikäinen.

 
LISÄMATERIAALI

Vuokrasääntelystä kertova lyhytelokuva Miksi emme saa asuntoa? (1957, ohjaus Harry Lewing, pääosassa Heikki Savolainen), kaupunkirakentamisesta kertova Uudistuva Kallio -dokumentti (1962) sekä Nukkekauppias ja kaunis Lilith -elokuvan traileri.

DVD-JULKAISU

Teknisesti korkealuokkainen julkaisu.