Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (2016)

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! on melko yllättäen suurimpia saavutuksia suomalaisen lastenelokuvan saralla, missä ei tähän mennessä ole liiemmin ollut hurraamisen aihetta. Aino Havukaisen lastenkirjasarjaan pohjautuva hittielokuva osoittaa, että televisiontekijänä kokenut Rike Jokela olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten valjastaa elokuvan palvelukseen. Filmi on myös selvä osoitus siitä, että Dionysos Films Oy on maan tämän hetken tärkeimpiä tuotantoyhtiöitä.

Loistava Eedit Patrakka näyttelee ala-asteikäistä Veeraa, joka asuu Helsingin Käpylän kauniilla puutaloalueella yhdessä äitinsä Mirkun (Mari Lehtonen) kanssa. Mirkku ja ystävänsä Lissu (Pirjo Lonka) hössöttävät jouluvalmisteluiden kanssa, kun Veera puolestaan odottaa mielikuvitusystäviään Tatua (Antti Holma) ja Patua (Riku Nieminen) kylään – tai ainakin Mirkku ja Lissu luulevat Tatua ja Patua vain mielikuvituksen tuotteiksi. Sitä nämä kaksi Outolasta Helsinkiin matkaavaa hölmöä ja hyväntahtoista miestä eivät olet. Erilaisin keksinnöin ja laajoin, mutta väärin käytetyin sanavarastoin varustetut pojat eksyvät heti rautatieasemalla seikkailemaan jouluisen Helsingin houkutuksiin. Veera ja mielikuvitusystäviin kyllästynyt Mirkku lähtevät poikia etsimään.

Yksi elokuvan hauskimmista jaksoista liittyy Kiasmaan näyttelyä pystyttävään taiteilijaan, jota Tommi Korpela erinomaisesti näyttelee.

Veeran kotitiellä on kaunis valkoinen joulu, mutta samaan aikaan Helsingin keskustassa ei ole milliäkään lunta. Se on pikkuseikka, kun lumeton Helsinki muuten näyttäytyy kauniissa joulutunnelmassa koristevaloineen. Tatu ja Patu on kuvaaja Rauno Ronkaisen riemuvoitto, missä on sitä samaa klassista ja sokeroitua lastenelokuvan estetiikkaa, mitkä ovat merkittävä osa lajityypin klassikoita. Tatuun ja Patuun onkin löytynyt sellainen perinteisen yhdysvaltalaisen ja uuden brittiläisen lastenelokuvan ihastuttava tunnelma ja ote, jota harvoin edes yhdysvaltalaiset ja brittiläiset elokuvissaan tavoittavat. Viimeisimpiä onnistuneita teoksia tässä mielessä lienee Paul Kingin Paddington (2014), joka toteutuksena ja tunnelmansa puolesta näyttäisi olleen selkeä esikuva Tatun ja Patun tekijöille. Kun puhutaan lasten- ja nuortenelokuvista, ei suomalaisten tekijöiden halukkuutta matkia ja tavoitella yhdysvaltalaisten ja brittien tasoa voi moittia, sillä missään ei ole tehdä niin hyviä lastenfilmejä kuin noissa maissa.

Havukaisen tekstistä on syntynyt räväkkä elokuva, jonka tekijät ovat pyrkineet totuttua parempaan ja sen myös saavuttaneet. Television komediasarjojen veteraanina Jokela tietää, miten vitsit rakennetaan ja mitä rytmi komiikalle merkitsee. Hänen tarinankerrontakykyjään, vauhtiaan ja yhteistyötään sekä Ronkaisen että leikkaaja Jussi Lehdon kanssa ei voi kuin ihailla. Kokeneen komedianikkarin palkkaaminen huumoripainotteisen lastenelokuvan ohjaajaksi on kaikilta osin tuottanut mitä parhaimman lopputuloksen.

Tuntuu siltä, että jokaisessa nykypäivän kotimaisessa komediassa täytyy olla mukana vähintään kaksi Putous-sarjan näyttelijää, mutta Holma ja Nieminen kyllä lunastavat paikkansa hienolla heittäytymisellään. He suoriutuvat vaikeista rooleistaan esimerkillisen hyvin. Sittenkin vielä suuremman vaikutuksen tekee Eedit Patrakka, Äkkilähtö-elokuvan nuori tähti, joka lienee luontevin ja lahjakkain suomalainen lapsinäyttelijä sitten Lasse Pöystin. Yleisesti ottaen on helppo vähätellä lapsinäyttelijöitä ja väittää, että näyttelemine on lapsille leikkiä ja siksi luontaista, mutta ei lapsellisuus yksistään tee kenestäkään luontevaa kameran edessä.

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! on eittämättä tuleva suomalaisen lastenelokuvan klassikko, jollaisista ei yleensä paljon puhuta, koska aihetta ei liiemmin ole ollut.

 
LISÄMATERIAALI:

Elokuvan traileri sekä Tatun ja Patun Outo laulu.

BLU-RAY-JULKAISU: