Hätävara (1939)

Ensimmäinen kirjailija Hilja Valtosen (1897–1988) teoksista tehty filmatisointi, Valentin Vaalan ohjaama Vaimoke (1936), oli niin loistava yleisömenestys, että Suomi-Filmi Oy tuotti 1940-luvun loppuun mennessä vielä kuusi Valtos-filmatisointia. Valtosen teoksista on valmistunut kaikkiaan yhdeksän elokuvaa, niistä kahdeksan Suomi-Filmin tuotantoina ja viisi Vaalan ohjaamina.

Vuonna 1938 ilmestyneen Hätävaran Suomi-Filmi filmasi heti tuoreeltaan. Elokuvakäsikirjoituksen laati Nisse Hirn, joka uransa alkupuolella kunnostautui nimenomaan romaanisovitusten laatijana. Hätävaran käsikirjoituksen hän on laatinut uskollisena alkuperäisteokselle.

1930-luvun alusta alkavassa elokuvassa kuudesluokkalainen Vappu (Helena Kara), punatukkainen, nopeaälyinen ja kaunis nuori nainen tekee selväksi, ettei hän erityisemmin pidä samaa lyseota käyvästä Jalista (Kullervo Kalske), abiturientista ja seinänaapuristaan. Salskea Jali on ylpeä ja itserakas ihminen, joka yrittää muita väheksyvällä käytöksellään piilotella todellista minäänsä: hän on köyhän yksinhuoltajaäidin epävarma poika. Vappu suostuu auttamaan rikkaisiin naimisiin tavoittelevaa Jalia hurmaamaan erään neidon, mutta siitä ei lopulta synny avioliittoa.

Viisi vuotta myöhemmin pankissa työskentelevä Vappu ja metsänvartijaksi itsensä lukenut Jali tapaavat toisensa jälleen. Tällä kertaa heidän välilleen syntyy avioliitto, joka osoittautuu melko onnettomaksi: Jali haaveilee etenemisestä urallaan liehittelemällä uuden työnantajansa kultalusikka suussa syntynyttä tytärtä. Vappu tuntee itsensä riittämättömäksi, mutta itkemisen ja märehtimisen sijaan alkaa elää omaa elämäänsä ryhtyen uuden tiilitehtaan osakkaaksi, tietysti mieheltään salaa. Jalin ikäväksi lähistöllä pyörii Timo (Hannes Häyrinen), Vapun serkku.

Hätävara ei ole kaikkein tavallisin rakkaustarina: se ei pyrikään olemaan erityisen romanttinen, vaan katsojan tehtävänä on seurata, miten Vappu ja Jali tahoillaan hitaasti ymmärtävät, miksi toisistaan pitävät. Tämän lisäksi elokuvassa seurataan huolella kummankin toimia omilla tahoillaan, pääpainon ollessa Vapun elämässä, joka onkin paljon mielekkäämpää katseltavaa.

Valtosen romaani ja Hirnin käsikirjoitus luovat hyvän pohjan elokuvalle, jonka lopullinen onnistuminen on ollut ohjaaja Orvo Saarikiven ja päänäyttelijöiden varassa. Kalske näyttelee harvinaisen realistista versiota tämän ajan elokuvien nuoresta sankarista: miestä, jolla on komeutta, mutta ei hienoja arvoja. Kalskeen roolisuoritus on kyllä hyvä, mutta se jää auttamatta Karan oman varjoon. Kara kun saa näytellä täysin toisenlaista roolihahmoa, täysin fiktiivistä ihmistä, kaikkia ihanteita vastaavaa nuorta naista, jollaisia löytyy vain elokuvista ja romaaneista.

Saarikivelle Hätävara oli vasta kolmas ohjaustyö – myös kaksi edeltäjää olivat komedioita, joissa Kara näytteli päärooleja. Nimenomaan komediaohjaajana lahjakas, rytmityksen päälle ymmärtävä Saarikivi osasi tehdä elokuvia huolellisesti ymmärtäen niin näyttelijäsuoritusten kuin elokuvan teknisen ja taiteellisen puolen päälle. Ville Salmisen laatimat lavastukset ovat tukevia ja päteviä. Saarikiven ja kuvaaja Uno Pihlströmin yhteistyön jälki on sellaista, että elokuvassa ei studiomaisuus tunnu kuin niissä kohtauksissa, joissa ulkokuvatkin on lavastettu studioon. Niissä kamera on usein sijoitettu luonnottoman korkealle, mutta vielä luonnottomampaa on äänimaailma. Muutamissa muissakin sisäkuvissa äänitys on epäonnistunut.

Äänitystä lukuun ottamatta Hätävara onkin teknisesti erittäin korkeatasoinen teos ja kuvaa hyvin kahta asiaa: niitä laatuvaatimuksia, mitä Suomi-Filmillä oli ja jotka muilta kilpailijoilta puuttuivat, sekä tekijöiden lahjakkuutta. Suomi-Filmin 1930-luvun elokuvat ovat toteutukseltaan aivan toista luokkaa kuin Suomen Filmiteollisuuden tuon ajan elokuvat, joita elokuvantekijöinä joko täysin kokemattomat tai vailla varsinaista lahjakkuutta olevat ohjasivat.

 
LISÄMATERIAALI

Elokuvan traileri ja video, jossa elokuvan leikkaaja Kari Uusitalo esittelee elokuvan sekä lyhytelokuvat Hämeenlinna, ensi kerran... (1958) ja Espoo (1971).

DVD-JULKAISU

Moitteeton kuvanlaatu ja puhdas ääniraita, joskin jälkimmäinen on paikoitellen auttamattoman hiljainen.