Niskavuoren naiset (1938)

Pieneen hämäläiseen maalaispitäjään saapuu uusi opettajatar, neiti Ilona Ahlgren (Sirkka Sari), jolla on opettajaseminaari takanaan ja elämä edessään. Ensimmäisen opettajanpaikkansa saanut Ahlgren on pian kylän suurtilallisen, Aarne Niskavuoren (Tauno Palo), ilona. Aarnea odottavat kotona niin työt, suvun perinteet, vaimo ja lapset kuin vanha äitikin (Olga Tainio), joka on hennolla, mutta henkisesti rautaisella otteella pitänyt Niskavuoren tilan pinnalla ja saattanut sen nykyiseen kukoistukseen.

Loviisa-äidin suruksi hänen ainoa poikansa alkaa vaan pahasti muistuttaa isäänsä, joka sukutilansa tähden nai rikkaan Loviisan ja hylkäsi elämänsä rakkauden. Nyt, kun Aarne on iskenyt silmänsä kaikin puolin moitteettomalta vaikuttavaan, mutta nuoreen ja vieteltävissä olevaan Ilonaan, yrittää Loviisa korjata tilanteen, pitää poikansa ja tämän hermoraunion vaimon aisoissa sekä välttää skandaalia, jollainen avioliiton ulkopuolinen suhde pienessä maalaispitäjässä 1930-luvun Suomessa kieltämättä olisi ollut – äveriäiden silmissä. Kyllä köyhät tunsivat herrojen ja köyhienkin metkut. Kulisseja ja sukutilaa on pidettävä yllä, vaikka sitten oman onnen kustannuksella.

Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmien ja niistä tehtyjen filmien maailmankuva taitaa olla tänä päivänä äärimmäisen kaukana siitä, mitä nuoret ajattelevat vastaavista perinteistä, pakotteista ja velvollisuuksista. Vaalan elokuvan valmistuessa sen tarina oli kuitenkin vielä totisinta totta. Monellakaan ei ollut varaa valita, mitä hän tulisi isona tekemään, järkiavioliittoja solmittiin ja kulisseja pidettiin yllä. Loviisan kaltaisia naispuolisia patriarkkoja on yhä edelleen, mutta vähenevissä määrin.

Aarnen houkutuksia on helppo ymmärtää. Hänen vaimonsa Martta (Irja Elstelä) on rasittava ja huomionkipeä, ja silloin kun hän pääsee näistä piirteistä eroon, hän on tylsä. Ilona sen sijaan on kaunis nuori nainen, joka katselee maailmaa kirkkain silmin, ei ole vakiintunut, kahlehdittu minnekään, ei edusta muuta kuin vapautta ja nuoruutta – nuoruutta, jota Aarnellakin vielä on. Avioliitto Ilonan kanssa tarkoittaisi Aarnelle vapautumista kaikista hänen nykyisen elämänsä velvollisuuksista. Ilonan motiiveja on vähän vaikeampi ymmärtää, mutta ehkä kokematon tyttö rakastuu komeaan, häntä hieman enemmän elämää nähneeseen mieheen – ja onhan heidän suhteensa erittäin salainen ja arkaluontoinen, siis jännittävä. Kauan se ei kuitenkaan salaisena pysy.

Puhelinkeskusta pyörittävät ikäneidot Serefiina (Elli Ylimaa) ja Salli (Anni Hämäläinen) ovat tietenkin äärimmäisen uteliaita kuulemaan, mitä ihmiset telefooneihinsa puhuvat. Kun heidän sentraalinsa sattuu vielä sijaitsemaan kansakoulua vastapäätä, voivat he illan hämärässä katsella, kun koulun pihalle hiihtää salaperäinen mies ja Ilonan huoneeseen syttyy valo. He eivät myöskään pidä näkemäänsä omana tietonaan.

Kaksikymmentä vuotta tämän elokuvan valmistumisen jälkeen Vaala ohjasi samasta aiheesta uuden, väreissä kuvatun elokuvan, joka on vähemmän vaikuttavampi, mutta viihdyttävämpi kuin alkuperäinen. Jotakin ensimmäisen filmatisoinnin rytmistä ja käsikirjoituksesta kertoo se, että kaksikymmentä vuotta vanhempana ja kolmisenkymmentä elokuvaa kokeneempana Vaala teki uuden filmatisoinnin lähes identtiseksi ensimmäisen kanssa. Molempien esityspituuskin on täsmälleen sama, DVD:n 25 kuvan sekuntinopeudella 80 minuuttia. Alkuperäistä filmatisointia katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miksei Vaala tehnyt oleellisia muutoksia käsikirjoitukseen tai rytmiin – siihen ei ollut mitään syytä. Niskavuoren naiset toimii erinomaisesti.

Tarinankerronnan lisäksi Vaala on tuttuun tapaansa onnistunut kuvapuolessa sekä tunnerikkaissa kohtauksissa, jotka tuovat esiin Palon ja Sarin parhaimmat puolet. Kuvakomposiot hyvin ymmärtänyt Vaala tuntuu oikein korostaneen Niskavuoren päärakennuksen väljyyttä, kolkkoutta ja tyhjyyttä, mutta ei pelkästään tahallisesti. Ossi Elstelän lavastaman elokuvan sisäkuvien akustiikasta kuulee, missä kohtaus on kuvattu. Äänimaailma ja liiallinen väljyys sisätiloissa pitävät huolen siitä, ettei katsoja voi unohtaa kyseisen huoneen olevan studioon lavastettu.

Aarnen sisarena nähtävä Lea Joutseno debytoi valkokankaalla Vaalan Juurakon Huldassa (1937). Jo seuraavana vuonna Niskavuoren naisten jälkeen Vaala otti Joutsenosta elokuvilleen vakiotähden; he tekivät yhdessä kaikkiaan kaksitoista elokuvaa.

Vaalan parhaimmistoon lukeutuva Niskavuoren naiset tekee vielä lähes kahdeksankymmentä vuotta valmistumisensa jälkeenkin vaikutuksen hyvän tarinan ja ennen kaikkea ohjaajan kykyjen ansiosta. Se on väkevä tarina rakkaudesta niin äidin ja pojan kuin miehen ja naisenkin välillä, suvusta ja perinteistä kuin peruuttamattomien valintojen tekemisestä – ja kertoo tästä kaikesta vieläpä elävästi.

 
LISÄMATERIAALI

Vaalan kamerat pyörivät (1937), lyhyt aikalaisdokumenttielokuva Juurakon Huldan ja Niskavuoren naisten kuvauksista, Olavi Puusaaren värifilmi Hauho – Sydänhämeen rintapitäjä (1963) ja Lea Joutsenon "tähdittämä" mainosfilmi Five O'Clock Tea (1935) sekä kuvia elokuvan filmauksista.

DVD-JULKAISU

Tekniseltä tasoltaan korkealuokkainen julkaisu. Elokuva on leikkaamaton versio, jossa on mukana ne muutamat sekunnit Aarnen ja Ilonan sängyssäolosta, jotka aikalaissensuuri poisti.