Ryysyrannan Jooseppi (1955)

Korpikirjailija Ilmari Kiannon (1874–1970) teoksista valkokankaalle ovat päätyneet vain kaksi tunnetuinta, Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924). Molempien elokuvien tuotannosta vastasi Fennada-Filmi, Ryysyrannan Joosepin (1955) ohjasi Roland af Hällström ja Punaisen viivan (1959) Matti Kassila. Vaikka af Hällström ei elokuvantekijänä ollut lähelläkään Kassilan tasoa, on hänen Ryysyrannan Jooseppinsa läpeensä vahva elokuva.

1920-luvulle kieltolain aikaan sijoittuvan filmin päähenkilö on Ryysyrannan Joosepiksi kutsuttu Jooseppi Kenkkunen (Heimo Lepistö), köyhä torppari, joka asuu perheensä kanssa pienessä torpassa heinien ja lian keskellä. Niin isäntä itse kuin vaimonsa Kaisa-Reetta (Hilkka Helinä) ja monipäinen lapsikatras kuljeskelevat ympäriinsä risaisissa vaatteissa, mutta lapsille sentään saadaan uusia vaatteita, kunhan Joosepin pontikankeittobisnes alkaa kukoistaa. Asiakkaita kieltolain aikaan kyllä löytyy, niin muista köyhistä torppareista kuin kaukana sijaitsevan lähimmän kirkonkylän silmäätekeville. Kirkkaasta nauttii eritoten nimismies (Leif Wager), vaikka ei pappikaan lasiin sylje.

Yhtään enempää Ryysyrannan Joosepin sisällöstä ei parane kertoa, koska silloin tulee jo kertoneeksi liikaa. Af Hällströmin elokuva ei hurmaa sisältörikkaudella, vaan kaunistelemattomalla kuvauksella menneiden aikojen rutiköyhistä ja sivistymättömistä, mutta silti viisaista suomalaisista ihmisistä, joilla oli sitä sydämen sivistystä. Elokuvan pääosan esittäjäksi on nostettu Heimo Lepistö, monien sivuosien tulkki, jolle tämä päärooli jäi ainoaksi, aivan kuten Holger Salinille Punaisessa viivassa. Se on ollut fiksua toimintaa: molemmat sopivat rooleihinsa kuin nyrkki silmään, olivat toki tuttuja kasvoja pienemmistä rooleista, mutta ehkä eivät yksistään olisi vetäneet kansaa elokuvateattereiden penkkejä kuluttamaan. Sen sijaan näin tunnettujen romaanien filmatisointien pääosiin heidät uskalsi panna.

Lepistöä suuremman vaikutuksen tekee toki Hilkka Helinä, joka vielä muutama vuosi aiemmin hurmasi kauneudellaan ja tyylikkyydellään hienohelmoina monissa kehnoissa elokuvissa, mutta nyt mahdollisimman räjähtäneen näköisenä hän vakuuttaa näyttelijänkyvyillään rutiköyhänä akkana hyvässä elokuvassa.

Af Hällström ohjasi parikymmentä elokuvaa, myös useita komedioita, mutta hänen päätöitään olivat klassikkokirjallisuuden filmatisoinnit. Niistä ensimmäinen, Putkinotko (1954), oli lähempänä Ryysyrannan Jooseppia kuin tämän kanssa samana vuonna valmistunut Poika eli kesäänsä, jossa on eräskin hyvin selvä yhtäläisyys Joosepin kanssa: molempien filmien alussa alkuperäisteosten kynäilijät esiintyvät omana itsenään ja alkavat lukea kirjaansa. Tämä on ehkä turhankin suora viittaus siihen, että luvassa on filmattua kirjallisuutta, mutta Ryysyrannan Jooseppi on myös elokuvallinen ja ohjaaja on käyttänyt kekseliäisyyttä visuaalisen toteutuksen suhteen enemmän kuin muissa filmeissään.

Itse filminsä myös käsikirjoittanut af Hällström on onnistunut tekemään kestävän klassikon, joka yhtäkkiä hyppää kömpelösti hauskasta satiirista traagiseksi ja jälleen kepeäksi filmiksi, jossa kouluja käymätön torppari onnistuu toisinaan vetämään viisaampiaan nenästä.

 
LISÄMATERIAALI

Traileri ja lyhytelokuva Maidon tarina (1961).

DVD-JULKAISU

Restauroimaton.