Kulkurin masurkka (1958)

kulkurinmasurkka

KULKURIN MASURKKA
Suomi 1958

Ohjaus: Aarne Tarkas
Käsikirjoitus: Aarne Tarkas
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi Oy
Pääosissa: Sakari Jurkka, Elina Pohjanpää, Leena Häkinen

1 tunti 17 minuuttia

Pitkien kotimaisten värielokuvien tarina alkoi samaan tapaan kuin koko suomalaisen elokuvan: kansallisilla aiheilla. T. J. Särkän johtama Suomen Filmiteollisuus tuotti hänen itsensä ohjaaman Juhan (1956), Suomi-Filmi Valentin Vaalan Nummisuutarit (1957) ja Fennada-Filmi Aarne Tarkaksen alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuvan Kulkurin masurkan (1958), joka on käytännössä toisinto Tarkaksen kynäilemästä Kuningas kulkureitten -filmistä (1953), joka taasen oli häpeilemätön kopio Särkän Kulkurin valssista (1941) ja Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -romaanista.

Erityisen jännittävästi Tarkaksen filmi ei ala. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin ei puhuta yhtään mitään, vaan tanssitaan värikkäissä kansallispuvuissa sinisen järven rannalla ja vihreän metsän laidalla. Sakari Jurkan näyttelemä kulkuri Paulihan se siinä tanssittaa Elina Saloa, josta Leo Jokelan ja Pentti Viljasen näyttelemän paikalliset miehet eivät erityisemmin pidä. Ennen kymmenen ensimmäisen minuutin täyttymistä on jo ehditty tanssia, laulaa ja soittaa haitaria monen minuutin ajan.

kulkurinmasurkka1t kulkurinmasurkka2t

Hyvin yksinkertainen tarina jatkuu samanlaisena kuin alkaakin. Paul kiertelee 1800-luvun kesäistä Suomea ja iskee milloin minkäkin tytön Tulipunakukan tapaan. Erään venäläisnaisen kanssa lirkuttelu johtaa selkäsaunaan naisen upseeripuolison alaisilta, ja Paul päätyy 1500-luvun ortodoksiseen nunnaluostariin hoitamaan haavojaan. Siellä häntä palvelee Mirja Manen näyttelemä nunna, joka alle kymmenen minuutin päästä on jo Paulin kanssa rannalla valmiina naimaan viimeistä kertaa. Tukkaansakaan hän ei ole leikannut, mutta se lienee pienin epäkohta 1800-luvun Suomeen sijoittuvassa rainassa, jossa on 1500-luvun ortodoksinen nunnaluostari.

Luostarissa ollessaan Paul saa uusia tietoja mahdollisesta isästään, jota hän ei ole koskaan tavannut. Sattumalta hän tapaa nirppanokaisen kreivittären (Elina Pohjanpää), joka saattaakin uusien tietojen valossa olla hänelle sukua.

Kulkurin masurkkaa katsellessa ei ole epäilystäkään siitä, että Tarkas on nukkunut koulun historiantunneilla. Vakavaa yrittäessään hän on jälleen onnistunut tekemään tahattoman koomista, surkuhupaisaa katseltavaa, ja tahatonta koomisuutta lisää entisestään se, ettei tahallista komiikkaa ole mukana juurikaan. Ehkä ortodoksisuuden osuus tarinassa on peruja siitä, että elokuva kuvattiin Neuvostoliitosta saadulle värifilmille ja tästä vastineeksi Fennada-Filmi luovutti sikäläiset levitysoikeudet Neuvostoliittoon. Tosin, ei siinä hirvittävästi järkeä ole tehdä tarinaa miellyttääkseen sellaista suurta yleisöä, josta tuottajat eivät saa penniäkään.

kulkurinmasurkka3t kulkurinmasurkka4t

Filminsä pääosaan Tarkas on ottanut Sakari Jurkan, jota koko touhu ei näytä hirveämmin kiinnostavan. Kaiken lisäksi kaikki Jurkan laulut on dubattu (äänessä Ami Lovén), ja ainakin valtaosa elleivät kaikki ulkokuvat ole nekin kuvattu mykkänä ja myöhemmin äänitetty studiossa.

Kuvaaja Esko Töyri on selvästi ensimmäistä kertaa tekemässä pitkää värifilmiä, mutta osittain vaihtelevan laadun selittänee myös elokuvan restauroimattomuus. Ristikuvaleikkausten jälkeen kuva on hetken aikaa hyvin terävä, mutta sitten alkaa heiketä. Samoin värit ovat haaleita monissa kuvissa, eikä suurta kontrastia yhtään auta se, että Jurkalla on päällään kirkkaanpunainen paita ja jaloissaan tummansiniset housut. Kun vielä Mirja Manen huulet on maalattu tulipunaisiksi, ovat näiden kahden kasvot yhtä kalpeita kuin heidän alla oleva hiekkaranta. Värikuvauksen kaikkein positiivisin puoli on se, että Elina Pohjanpää nähdään täysissä väreissä sinisissä silmissään ja punaisessa tukassaan. Pohjanpään takia Kulkurin masurkan jaksaa katsoa vaikka toisenkin kerran.

Huolimatta siitä, että Tarkas ohjasi Kulkurin masurkan jälkeen vielä parikymmentä elokuvaa, ei hän koskaan päässyt (tai joutunut) tekemään toista värifilmiä.

tahti2tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Traileri ja dokumenttielokuva Saimaa – järvimatkailun helmi.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / Yle
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.33:1), väri
  Levyjä: 1

s

Kuvanlaadun suhteen DVD-julkaisu edustaa samaa linjaa muiden Fennada-Filmin DVD-ensi-iltojen kanssa: ei restaurointia, vaan TV-esityksissä käytetyistä melko kehnoista mastereista tehty.