Salakuljettajan laulu (1952)

Seikkailu- ja salapoliisiromaaneja liukuhihnalta kirjoittanut Kaarlo Nuorvala aloitti elokuvakäsikirjoittajan uransa jo 1940-luvulla, tietysti rikosfilmeillä, mutta tultuaan 1950-luvulla Fennada-Filmin leipiin alkoi hän kirjoittaa kaikkea maan ja studion katon väliltä. Yksi ensimmäisistä sepityksistä oli Salakuljettajan laulu, joka on lopullisessa muodossaan niin sekava, että voisi kuvitella kyseessä olevan tyypillinen esimerkki siitä, miten tuottaja on antanut ”hyviä” ehdotuksiaan sisällön suhteen.

Lasse Pöystin ohjaama filmi alkaa mahdollisimman vakavana ja mahdollisimman vähällä replikoinnilla. Kuvassa nähdään hämärämiehiä tekemässä hämäriä bisneksiään valoisassa Helsingissä. Tapio Rautavaara näyttelee tullietsivää, joka soluttautuu autonkuljettajan ominaisuudessa näiden miesten joukkoon. Onnekas sattuma on, että nämä roistot salakuljettavat kahvia (hui kamalaa) ja kulissina osallistuvat iltamakiertueeseen. Hieman epäselväksi jää, mikä on näiden miesten tehtävä kiertueella, mutta kun Rautavaaran näyttelemä etsivä pääsee joukkoon mukaan, on tällä sattumalta rautavaaramainen lauluääni ja hänestä tulee osa iltamien ohjelmaa.

Tornioon lähtevä poppoo joutuu siellä monenlaisiin seikkailuihin. Kamalat salakuljettavat puuhaavat omiaan, Rautavaaran näyttelemä Tapsa laulaa ja rakastuu Assi Nortian näyttelemään neitiin, kun taas Marjatta ja Martti Pokela ovat mukana esittämässä mitä erikoisempia kansanlauluja. Miten hyvin tällaiset humoristiset kansanlaulut tai Tapio Rautavaara esittämässä Tapio-nimistä laulavaa, peitetehtävissä olevaa etsivää, sitten sopivat monilta osin vakavin mielin ja vakavahenkisenä toteutettuun rikoselokuvaan? Erittäin huonosti. Yhdistelmä on järjetön ja niin on lopputuloskin.

Nuorvala on lisännyt mukaan pienen kansanvalistustehtävässä toimivan kohtauksen, jossa salakuljetukseen syyllistyneet merimiehet kuulevat kunniansa tullimestarilta, joka kertoo tällaisen toiminnan haitoista maan taloudelle.

Näillä eväillä syntyneen lopputuloksen perusteella voi todeta, että jos Salakuljettajan laulu olisi alusta loppuun saakka tehty vakavana rikosfilminä, Pöysti ei ehkä silloinkaan olisi ollut paras mahdollinen ohjaajavalinta. Paremmin komedioiden parissa menestyneen Pöystin puolustukseksi on sanottava, että hän oli ohjaajauransa alkumetreillä, eikä tällaisesta käsikirjoituksesta olisi kukaan voinut tehdä hyvää elokuvaa.

Puuduttavan tylsän elokuvan ainoa positiivinen puoli on George de Godzinskyn säveltämä ja Rautavaaran hienosti esittämä Pohjolan yö. Kauniissa kesäillassa veden äärellä kuvattu laulunumero ei sovi tarinaan yhtään sen paremmin kuin Marjatta ja Martti Pokelan laulunumerot, mutta Pohjolan yö on se syy, miksi Salakuljettajan laulu vielä muistetaan, jos muistetaan.

LISÄMATERIAALI

Traileri ja dokumentti Tunne maasi.

DVD-JULKAISU

Kuvanlaadun suhteen DVD-julkaisu edustaa samaa linjaa muiden Fennada-Filmin DVD-ensi-iltojen kanssa: ei restaurointia, vaan TV-esityksissä käytetyistä melko kehnoista mastereista tehty.