Akaton mies (1983)

akatonmies

AKATON MIES
Suomi 1983

Ohjaus: Edvin Laine
Käsikirjoitus: Seppo Lappalainen
Tuotanto: Jukka Mäkelä / Kinosto Oy
Pääosissa: Martti Järvinen, Elisabeth Haavisto, Ahti Kuoppala

2 tuntia 2 minuuttia


Kirjailija Seppo Lappalaisen romaanimaiseen elokuvakäsikirjoitukseen (eikä siitä tehtyyn romaaniin) pohjautuva Akaton mies osui pieneen kultasuoneen 1980-luvun alun Suomessa. Maaseutu hiljeni entisestään, eikä sinne jääneille nuorille isännille ollut emäntäehdokkaita juurikaan tarjolla. Kun näistä morsiamittomista maajusseista tehtiin komedia ja vieläpä Edvin Laineen ohjaamana, ei ollut mikään ihme, että yli 320 000 suomalaista kävi filmin katsomassa.

Kameratyöskentelyn osalta voisi luulla kahdeksaakymmentä ikävuotta lähennelleen Laineen ohjanneen elokuvan kiikkustuolissa istuen, sillä varsinkin elokuvan sisäkuvat ovat erittäin staattisia ja leikkauksissakin on säästelty. Onneksi koko elokuva nojaakin nasevaan replikointiin, todellisesta elämästä tuttuihin henkilöhahmoihin, maaseutuyhteisön kuvaamiseen ja ennen kaikkea hyvään näyttelijätyöhön. Toki elokuvallisempi toteutuskin olisi tehnyt poikaa jos ei tyttöäkin, varsinkin kun elokuvan rytmi on laahaavaa ja siksi parituntisenakin elokuva tuntuu melkeinpä tuntia pidemmältä.

Hauska elokuva Akaton mies joka tapauksessa on. Eletään pienessä kyläpahasessa murteesta päätellen jossakinpäin Savoa. Viitaniemen kylässä on – kuten Laine kertojaäänenä toteaa – pankin konttori ja osuuskauppa, joiden molempien pyörittäjät ovat yksinäisiä naisia. Osuuskauppaa ja asiamiespostia pyörittävä Hellä (Maija-Liisa Peuhu) on jo ikääntymässä, eikä vuosia kestänyt suhde Jukan (Ahti Kuoppala), entisen pientilallisen ja nykyisen pontikankeittäjän, kanssa ota edetäkseen oikeastaan mihinkään suuntaan.

akatonmies1t akatonmies2t

 Hellä on kaupungista kylään muuttanut, aivan kuten osuuskaupan uusi virkailija Liisakin (Elisabeth Haavisto), joka on vielä nuori ja nättikin, mutta silti kylän akattoman miehet eivät hänen perässään juokse – paitsi jo eläkkeelle jäänyt Ovaskaisen isäntä (Kauko Helovirta), joka yrittää saada Liisan liikekannalle ja etsimään itselleen miehen kylän aikamiespojista. Yksi varteenotettava ehdokas on Puumalaisen Unto (Martti Järvinen), tavallisen mukava mies, jonka ainoa lähisukulainen on pienessä pirtissä asuva tomera täti (Pia Hattara).

Niin on akatta myös Ovaskaisen isännän oma poika, Lassi (Ahti Jokinen), joka on Untoa huomattavasti epävarmempi ja yrittää hoitaa tätä epävarmuuttaan viinalla. Lassi on hyvää vauhtia menossa samaan jamaan kuin Jukka – puuttuu vain parikymmentä vuotta ja kiloa, pappatunturi ja lätsä.

Elokuvan aikana niin Unto kuin Lassikin yrittävät parhaansa mukaan ensin löytää sopivat emäntäehdokkaat, sitten saada nämä ja lopulta vielä pitääkin heidät. Hellän ja Jukan suhde junnaa paikoillaan myös elokuvassa nähtävänä aikana, kuten sitä ennenkin. Ovaskaisen isäntä puolestaan joutuu jatkuvasti sanaharkkaan vaimonsa (Raili Tiensuu) kanssa, joka on omasta mielestään jäänyt liian vähäiselle huomiolle tässä kaiken kiireettömyyden keskellä.

Akattoman miehen henkilöhahmoista ja heidän tarinoistaan on kirjoitettava melkoisen paljon, jos haluaa filmiä esitellä, sillä kuten todettua, se on vain ja ainoastaan toimivien henkilöhahmojen ja näyttelijöiden varassa. Edvin Laine valitsi elokuviinsa harvoin huonoja näyttelijöitä, eikä niitä tässäkään filmissä juuri ole, vaikka osa erottuukin massasta edukseen. Jokainen päärooli on roolitettu hyvin, vaikkakin Järvisen roolisuoritusta tuntuu oppivan arvostamaan vasta nähtyään elokuvan useampaan otteeseen. Haavistolla on edullinen ulkomuoto, joka sopii hänen keimailevaan roolisuoritukseensa. Kuoppala puolestaan tyypittelee Simpauttajaa, jälleen kerran.

Helovirran ja Hattaran lisäksi mukana vanhoista mestareista on Veijo Pasanen, joka tekee muutaman kohtauksen suuruisen roolin metsäkaupoista haaveilevana, vähän itseään muiden ylitse nostavana miehenä, jonka maalaiset pudottavat takaisin maan pinnalle.

Tämäntyyppiset maalaiselämää kuvaavat kansankomediat Hilmanpäivien (1954) tyyliin olivat poissa muodista jo silloin, kun Akaton mies valmistui. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa niitä saattoikin tehdä vain Edvin Laine, jonka kädenjälki on sekä hyvässä että pahassa tunnistettavissa jo elokuvan alkukuvista lähtien. Kameratyöskentelyltään Akaton mies on silti Laineen laiskimpia elokuvia, eikä siitä missään nimessä voi syyttää kuvaaja Olavi Tuomea, joka on varmasti joutunut tekemään vain niin kuin on käsketty.

Edes Maajussille morsiamen kaltaisten ilmeisen typerien ”realityohjelmien” aikakaudella kukaan ei ole keksinyt filmata Akatonta miestä uudelleen. Olisi kieltämättä mielenkiintoista nähdä, olisiko nykynäyttelijöistä tällaisiin rooleihin.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Finnkino / MTV3
  Tekstitys: Ei tekstitystä
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.66:1), väri
  Levyjä: 1

s

komediaklassikotedvinlaine

Julkaistu myös osana Komediaklassikot – Edvin Laine -kokoelmaa yhdessä elokuvien Akallinen mies (1986), Ruma Elsa (1949) ja Opri (1954) kanssa. Ilmestyy 18.5.2015. VLMedia.