Perhosen uni (1986)

PERHOSEN UNI
Suomi 1986

Ohjaus: Maunu Kurkvaara
Käsikirjoitus: Maunu Kurkvaara
Tuotanto: Maunu Kurkvaara
Pääosissa: Eeva Eloranta, Pehr-Olof Sirén, Vappu Jurkka

56 minuuttia

Maunu Kurkvaara yritti elokuvauransa alkupuolella 1950-luvun puolivälissä tehdä ensimmäisen pitkän suomalaisen värielokuvan Arktisen rakkauden, jota kuvattiin Huippuvuorilla Unto Salmisen, Vappu Jurkan ja Pehr-Olof Sirénin näytellessä päärooleja. Ulkomaisen yhteistuottajan konkurssin takia elokuva ei koskaan valmistunut, mutta yli 30 vuotta myöhemmin Kurkvaara rakensi käyttämättä jääneen filmimateriaalin ympärille puolipitkän Perhosen unen, joka sai elokuvateattereista 157 katsojaa.

Kurkvaaran tyylilleen uskollisesti niin ohjaaman, käsikirjoittaman, tuottaman, kuvaaman, leikkaaman kuin lavastamankin elokuvan alussa Eeva Elorannan näyttelemä nuori nainen tapaa vanhan ystävänsä (Eero Melasniemi) helsinkiläisessä kahvilassa. Eeva alkaa kertoa kesän tapahtumista, sillä hän sai loman aikana – alastomana oleskelun ohella – tietää äitinsä (Jurkka) salatusta suhteesta naapurihuvilassa asuneeseen entiseen toimittajaan (Sirén). Kun harrastelevaksi taidemaalariksi ryhtynyt toimittaja kuolee, Eeva lähtee tutkimaan tämän huvilaa ja löytää sieltä filminpätkiä kolmenkymmenen vuoden takaa.

Niistä otteista, mitä 1950-luvulla kuvatusta filmimateriaalista Perhosen unessa nähdään, ei erityisen paljon voi päätellä Arktisen rakkauden juonesta, mutta erityisen hyvältä se ei näytä. Mukana on paljon taiteellisia kuvia erilaisista eläimistä, eikä materiaali yksinkertaisesti herätä sen erikoisempaa mielenkiintoa. Perhosen unessa materiaali nähdään siis jonkun matkaseurueeseen kuuluneen kuvaamana filminpätkänä, jollaisena ne vähäisetkään mukana olevat lähikuvat eivät käy järkeen. Miksi tuskailevan isoisän (Unto Salminen) kasvoista olisi välissä otettu lähikuva tämän huomaamatta, jos kyseessä olisi ollut kaverin filmaama ”matkamuisto”?

Perhosen unen kuvausjälki on elokuvan alkupuolella huvilalle ja sen lähimaastoon sijoittuvissa kohtauksissa komeampaa kuin monessa muussa 1980-luvun kotimaisessa elokuvassa. Nykypäivään sijoittuvien kohtauten välissä vietetään kuitenkin paljon aikaa näyttäen niitä vanhoja filminpätkiä, joiden merkitystä Eeva ääneen pohtii. Elokuvan lopussa Melasniemen näyttele ystäväkin kiinnostuu tapauksesta ja lähtee tutkimaan asiaa. Kun hänelle selviää jotakin merkityksellistä, Melasniemen kasvot kääntyvät kameraa kohti ja hänen ilmeensä kertoo juuri sen, mitä katsojakin ajattelee: miten harvinaisen typerä loppu. Kurkvaarakin on selvästi lopun huonouden tiennyt; ehkä hän ei parempaa keksinyt.

58-minuuttisena Perhosen uni on yksi lyhimmistä ”pitkistä” suomalaisista näytelmäelokuvista. Jotta edes tähän esityspituuteen on päästy, on mukana mm. ilman mitään syytä ja merkitystä venytettyjä kohtauksia, eritoten Melasniemen roolihahmon automatka Eevan huvilalle.

Perhosen unen jälkeen Kurkvaara on tehnyt vain muutaman (vieläkin lyhyemmän) lyhytelokuvan. Elokuva jäi myös Sirénin viimeiseksi, kun taas pienessä roolissa kahvilassa tyttönsä kanssa istuvana poikana nähtävälle Samuli Edelmannille Perhosen uni oli ensimmäinen elokuvatehtävä.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU