Sampo (1959)

SAMPO / Сампо
Neuvostoliitto / Suomi 1959

Ohjaus: Aleksandr Ptushko
Käsikirjoitus: Viktor Viktovitsch, Grigori Jageld
Tuotanto: Georgi Kuznetsov / Mosfilm, Risto Orko / Suomi-Filmi
Pääosissa: Urho Somersalmi, Anna Orotshko, Ivan Voronov

1 tunti 26 minuuttia

Kun Mosfilmin johtaja eräässä tilaisuudessa juhlallisesti ilmoitti yhtiönsä tuottavan suurelokuvan Elias Lönnrotin Kalevalan pohjalta, totesi Suomen Filmiteollisuuden johtaja Toivo Särkkä, ettei sellaista saa tehdä kukaan muu kuin suomalainen. Mosfilmin suomalaiseksi yhteistuottajaksi tulikin sitten Risto Orkon johtama Suomi-Filmi, joka resurssipulassaan sai opetusministeriöltä lupauksen siitä, että elokuvan mahdolliset tappiot katetaan valtion varoilla. Kun Suomi-Filmi sai elokuvalla tuntuvasti takkiinsa, ei tappioiden korvaajaa enää löytynytkään.

Huomattavasti enemmän neuvostoliittolaisena kuin suomalaisena tuotantona valmistunut Sampo käsittelee nimenmukaisia runoja, eikä suinkaan ole filmatisointi koko Kalevalasta. Juoni on yksinkertainen. Pohjolan emäntä tahtoo Ilmarisen takovan Sammon, mutta punapartaisella Ilmarisella ei ole aikaa sellaisiin joutavuuksiin. Niinpä Pohjolan emäntä vangitsee Ilmarisen Annikki-siskon, jonka oli tarkoitus naida nuori, pellavapäinen Lemminkäinen. Lemminkäinen ja Ilmarinen lähtevät Pohjolaan hakemaan takaisin rakasta tyttölasta, mutta tehtävä ei ole niin helppo.

Kalevalan runoihin pohjautuvalta filmiltä sopiikin odottaa runollista dialogia, suuria mysteerisiä puheita, joissa on vinha perä, mutta jonka kaltaista puhetapaa ei kukaan harrasta. Jo pelkästään tämä riittää etäännyttämään katsojan filmin tarinasta ja eritoten henkilöhahmoista. Mukaansatempaavuutta ja kosketuspintaa vähentävät entisestään ohjaaja Aleksandr Ptushkon kyvyttömyys saada filmiinsä minkäänlaista tunnetta. Sisältö on kuollutta käsikirjoituksen tapahtumien traagisuudesta ja mahtipontisuudestakin huolimatta, mutta kuvat ovat kauniita. Jumalauta, että ne ovat kauniita.

Dyaliscopen väreissä ja laajakangasformaatissa kuvattu elokuva on visuaalista juhlaa heti alkutekstijaksosta lähtien, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan mykistävän komeaa katseltavaa; vaihtuvat nimet on liitetty palavan päreen viereen.

Suomessa ja ympäri Neuvostoliittoa kuvatussa elokuvassa on suomalaisia maisemia kuvattu kauniimmin kuin ehkä yhdessäkään toisessa elokuvassa koskaan. Niin komea, jylhä ja kaukainen ei ole Suomen luonto filmillä koskaan ollut. Nämä luontokuvat Kuusamosta ja muualtapäin Suomea tuovat mieleen 1950-luvun suuret, väreissä kuvatut hollywoodilaiset lännenfilmit, joissa jylhä luonto oli oma karaktäärinsä. Ikävä kyllä Sammossa on komeiden postikorttimaisemien vastapainona hyvin halvannäköisesti lavastettu Pohjola, jonka ulkokuvat otettiin Ukrainassa. Elokuvan kaikki studiokuvaukset tehtiin Neuvostoliitossa.

Sampoa – jonka komeutta ei voi liikaa esille tuoda – katsellessa on hyvin helppo uskoa arvioon siitä, että sen budjetti kohosi miljardiin vanhaan markkaan. Samanaikaisesti tehtyjen kotimaisten filmien budjetti oli keskimäärin viisitoista miljoonaa. Sammon suunnitteluvaiheessa Suomi-Filmin osuus tuotantokustannuksista olisi vastannut peräti kymmentä kotimaista filmiä. Rahaa on käytetty paljon kaikkeen, varmasti myöskin trikkikuviin, joista osa on erinomaisen hyviä ja monet taas hyvin huonoja.

Mutta lavastuksia ja puvustuksiakin komeampia ovat sekä ne luontokuvat, mitä elokuva on pullollaan, kuin erittäin tunnelmalliset talvijaksotkin. Erityisen komeaa katseltavaa laajakuvaformaatissa on kuva, joka esittelee puun ääressä istuvan Väinämöisen. Väinämöisen rooliin mahtipontista ääntään myöten kuin nyrkki silmään sopiva Urho Somersalmi on elokuvan päänäyttelijöistä ainoa suomalainen. Pakkohan se on jälleen mainita, että muutama vuosi Sammon valmistumisen jälkeen Somersalmi tappoi kirveellä vaimonsa ja hirtti itsensä.

Sammon maine maailmalla on erittäin huono johtuen siitä, että se leikattiin torsoksi Yhdysvaltain teattereita varten ja mukaan kuvattiin vielä uutta materiaalikin, tietysti amerikkalaisten toimesta. Alkuperäisessä muodossaankaan Sampo ei tunnetasolla tarjoa juuri yhtään mitään, vaan sen suuret kuvat tekevät ihmisistä vieläkin pienempiä. Ikävä kyllä filmillinen toteutus ja inhimillisyys eivät siis tällä kertaa kohtaa. Suomeksi dubattuna stereoäänisenä (saatavilla nyt myös 5.1-ääniraidalla), restauroituna laajakangaskuvana Sampo on kuitenkin suuri elokuvallinen elämys.

KAVI:n ihmiset ovat elokuvaa restauroidessaan tehneet esimerkillisen hyvää työtä. Toivoa sopii, että sama työ jatkuu ja restauroituja elokuvia saadaan jatkossakin DVD-levitykseen. 

LISÄMATERIAALI

Väreissä kuvattu Suomi-Filmi 40 vuotta -dokumentti (1959), kokoelma Sammon teosta kertovia Finlandia-katsauksia, Nummisuutarien (1957) traileri sekä Auran pöytäjuomat- ja Onnen kahvi -mainokset (1959). Suomi-Filmi 40 vuotta on vanhasta kotimaisesta elokuvasta kiinnostuneiden pakko nähdä.

DVD:n kansien sisältä löytyy myös 32-sivuinen sarjakuvaliite Sammosta, tekijöinä Petteri Tikkanen ja Timo Raita.

DVD-JULKAISU