Pohjalaisia (1925)

pohjalaisia

POHJALAISIA
Suomi 1925

Ohjaus: Jalmari Lahdensuo
Käsikirjoitus: Artturi Järviluoma
Tuotanto: Erkki Karu / Suomi-Filmi Oy
Pääosissa: Simo Kaario, Oiva Soini, Kaisa Leppänen

1 tunti 36 minuuttia


Artturi Järviluoman Pohjalaisia, yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisnäytelmistä, on filmattu tähän mennessä kahdesti: mykkänä vuonna 1925 ja äänifilminä vuonna 1936. Ensimmäisenä DVD:lle pääsee Kansallisen audiovisuaalisen instituutin muutama vuosi sitten restauroima mykkäversio, johon on tehty myös uusi musiikki. Tasokas musiikki kuljettaakin tarinaa silloin, kun ohjaaja Jalmari Lahdensuon kyvyt eivät siihen ole riittäneet.

Järviluoman Anton Kankaalta plagioiman näytelmän kantaesityksen ohjannut Lahdensuo ohjasi elokuvasovituksen ilman kokemusta filmityöstä. Monista näyttävistä kuvista ja kuvakulmista lienee kiittäminen kuvaaja Frans Ekebomia, joka on kuvannut pohjalaismaisemaa elävästi, mutta sisäkuvat ovat jääneet elottomiksi. Sisäkuvat on pääsääntöisesti kuvattu vain yhdestä kuvakulmasta, mahdollisimman laajana kokokuvana, joka oli mykkäelokuvan helmasyntejä. Teatterikappaleen filmaaminen teatteriohjaajan alaisuudessa muodostuu siten auttamattomasti  filmatuksi teatteriksi. Epäilemättä lopputulos olisi parempi, jos tuottaja Erkki Karu olisi päättänyt vastata myös Pohjalaisten ohjaamisesta.

Pohjalaisia-filmatisoinnin suurin ansio on sen pohjana oleva näytelmä, joka on yksinkertainen, mutta paljonpuhuva kuva pohjalaisista ja selkeä allegoria Suomen itsenäisyyspyrkimyksille. Tässä tapauksessa sortajia esivallan edustajat, jotka tulkitsevat lakia siten kuin se heille parhaiten sopii. Tämän saa huomata erityisesti Hangan Antti (Einar Rinne), joka puolustaessaan morsiamensa kunniaa ottaa ja heittää erään nahjuksen niska–perse-otteella tuvanlasista ulos. Seurauksena on yllättäen vankeustuomio, jonka pitkäkestoisuudesta kylän uusi vallesmanni (Thorild Bröderman) pitää huolen.

pohjalaisia1t pohjalaisia2t

Antin istuessa vankityrmässään, morsian Maija (Kaisa Leppänen) kokee uskonnollisen herätyksen ja hänen veljensä Jussi (Oiva Soini) puolestaan ottaa yhteen häjyjen kanssa ja liehittelee kirkassilmäistä Liisaansa (Aino Lohikoski). Ennen pitkää huomataan, että häjyt eivät olekaan niin häjyjä, vaan todellinen vihollinen on esivalta – sortajat, joita myös venäläisiksi saattaisi kutsua.

Lapualaissyntyisen Lahdensuon elokuvassa pohjalaiset ovat suoraselkäisiä, ”suuria hyvässä, mutta voimakkaita pahassa”, riskejä miesten miehiä, joiden työpanoksen ansiosta kasvoi itsenäinen ja ennen pitkää myöskin vauras Suomi. Näille miehille ja naisille mikään ei ole niin tärkeää kuin kotiseutu ja vapaus. Siinä mielessä Pohjalaisten sisältö ei ole lainkaan vanhentunutta; sen kuva pohjalaisista kärjistettynäkin osuu naulan kantaan.

pohjalaisia3t pohjalaisia4t

Lahdensuo on tehnyt monia hyviä näyttelijävalintoja. Jussin roolin näyttelevä Oiva Soini ja Anttia näyttelevä Einar Rinne ovat molemmat raamikkaita miehiä ja jo ulkomuotonsa ansiosta sopivat rooleihinsa kuin nenä päähän. Ohjaajan tavoin myös Soini oli syntynyt Lapualla.

Pohjalaisten suurimpia heikkouksia ovat jo mainitut teatraalisuudet sekä kehno rytmi, josta voi syyttää vain ja ainoastaan kokematonta ohjaajaa. Runsaasta sisällöstä ja vain 96-minuuttisesta kestostaan huolimatta Pohjalaisia etenee pahimmillaan kuin täi tervassa. Tuskin filmiä on 1920-luvullakaan pidetty erityisen nopeatempoisena, mutta tolkuttoman hidas se on ainakin nykykatsojan silmin.


LISÄMATERIAALI

5-minuuttiset pätkät Kuvia Vaasan kaupungista (1925), Nuijamiesten juhlat Ilmajoella (1926) ja kuvia elokuvan filmauksista.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: KAVA / Finnkino
  Tekstitys: Englanti
  Ääni: Mykkä; Dolby Digital 2.0 (musiikkiraita)
  Kuva: 4:3 (1.33:1), mv (värisävytetty)
  Levyjä: 1

12

Elokuvan ja lisämateriaalien kuvanlaatu on erinomainen, etenkin pääfilmin kohdalla ottaessa huomioon teoksen iän.