Nummisuutarit (1957)

NUMMISUUTARIT
Suomi 1957

Ohjaus: Valentin Vaala
Käsikirjoitus: Valentin Vaala, Ilmari Unho, Usko Kemppi
Tuotanto: Risto Orko / Suomi-Filmi Oy
Pääosissa: Martti Kuningas, Lauri Leino, Alice Lyly

1 tunti 29 minuuttia

 
Suomalainen värielokuva syntyi juuri sellaisilla aiheilla kuin kuvitella saattoi. Kalliimman filmin tekemisen riskit yritettiin saada mahdollisimman pieniksi tarttumalla klassikkoteoksiin. Ensimmäinen pitkä suomalainen värifilmi oli Toivo Särkän omalle Suomen Filmiteollisuus -yhtiölleen ohjaama Juha (1956), Juhani Ahon kuuluisasta romaanista. Suomi-Filmin ensimmäinen värituotanto oli taasen Valentin Vaalan ohjaama Nummisuutarit (1957), joka häviää kyllä Särkän filmille.

Aleksis Kiven klassikkonäytelmä oli filmattu mykkänä vuonna 1923, ääniversiona 1938 ja nyt vuorossa oli värifilmatisointi. Ilmiselvästi värifilmiä lähdettiin tekemään ainoastaan siitä syystä, että sellainen oli tehtävä. Vaalan, ohjaajakollega Ilmari Unhon sekä Usko Kempin laatima käsikirjoitus on astetta filmaattisempi kuin Wilho Ilmarin vuoden 1938 filmatisoinnin, vaikka päähenkilön replikoinnit ovat edelleen pääosassa. Pääosaan Vaala valitsi pellavapäisen Martti Kuninkaan, joka ei ollut näyttelijänä läheskään samaa luokkaa kuin edellisen filmatisoinnin Unto Salminen.

Nummisuutarit on tarinaltaan kaikkien suomalaisten tie-elokuvien ja kansankomedioiden innoittaja. Eletään 1800-lukua keskellä Suomen kesäisintä ja kauneinta luontoa. Nummisuutarien perheen poika Esko (Kuningas) on lähdössä naapurikylään naimaan Kreetan (Eila Auer), kun tämän isä oli kerran sopinut naimakaupoista Eskon isän (Lauri Leino) kanssa. Matkaseurakseen ja puhemiehekseen Esko ottaa Mikko Vilkastuksen (Helge Herala), joka haluaa aina pitää hieman hauskaa Eskon kustannuksella. No, naimakaupoista ei lopulta tulekaan mitään ja siitä Eskon koettelemukset vasta alkavatkin.

Ainakin Vaalan filmin Eskoa voisi kuvata heikkolahjaiseksi, mutta toisinaan hänellä on nerokkaitakin ajatuksia ja pohdintoja. Viaton hän on, monessakin mielessä, mutta tappelukaverinkin hänestä saa hyvin helposti. Selvästi Seitsemän veljeksen sukua.

Nummisuutareita tehdessä Vaala oli väsynyt, joka näkyi vielä suuremmassa määrin hänen myöhemmissä teoksissaan. Tarina on epäfilmaattinen ja perustuu lähes täysin yhteen henkilöön ja hänen repliikkeihinsä, mutta vaikka roolisuoritukset – varsinkin Kuninkaan – ovat suurieleisiä ja teatraalisia, on Vaalan versio Nummisuutareista huomattavasti elokuvamaisempi kuin Wilho Ilmarin filmatisointi. Siinä mielessä Vaalan Nummisuutarit on tärkeä elokuva; värikuvauksen ja kokeneen ohjaajan varman tarinankuljetuksen ansiosta se pystyy tarjoamaan suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteoksesta sellaisen version, jonka nykynuorikin jaksaa katsoa. Äidinkielen opettajat varmasti kiittelevät Vaalaa ja KAVA:a tästä hyvästä. Minä kiitän tavattoman korkeatasoisesta restaurointityöstä.

LISÄMATERIAALI

Harry Lewingin Turku-lyhytelokuva väreissä (1957), värillinen Prinsessa Margariini -mainos (1957), näytteitä Nummisuutarien eri versioista sisältävä Kolme Eskoa (2013), Nuoren myllärin ja Nummisuutarien trailerit.

DVD-JULKAISU