LENTÄVÄ KALAKUKKO
Suomi 1953

Ohjaus: Ville Salminen
Käsikirjoitus: Reino Helismaa
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Esa Pakarinen, Masa Niemi

1 tunti 6 minuuttia

Reino Helismaan ja Toivo Kärjen vuonna 1951 Esa Pakariselle kirjoittamasta kupletista päätettiin Suomen Filmiteollisuus -yhtiössä tehdä elokuva, olivathan Helismaan kirjoittamat Rovaniemen markkinoilla mennyt kuin kuumille kiville. Tällä kertaa ohjaajana ei toiminut Rovaniemen markkinoiden Jorma Nortimo, vaan Helismaan kirjoittaman Pekka Puupään ja kaikkiaan neljä elokuvaa vuonna 1953 ohjannut Ville Salminen.

Yleisön maun tuntenut Salminen on tehnyt hyvin yksinkertaisen elokuvan, jonka yksinkertaisuus on alunperin peräisin Helismaan käsikirjoituksesta. Tarina kertoo Lentävästä kalakukosta eli Kuopioon vievästä junasta, johon laitetaan Pakarisen näyttelemä konduktööri Samuli Saastamoinen pitämään silmällä matkustajia. Helsingistä on nimittäin lähdössä pakoon pieni konnakopla (Leo Lähteenmäki, Masa Niemi, Irja Rannikko, Mai-Brit Heljo), jonka uskotaan matkaavan junalla. Saastamoinen on nokkela ja helposti laulun lurauttava savolaismies, jota yksikään konna ei pane halvalla – ehkä tosin romanimies (Armas Jokio) vaimoineen (Siiri Angerkoski).

Jokion ja Angerkosken näyttelemä romanipariskunta lienee elokuvan kaikkein vähiten miellyttävä lisä, vaikka tarpeeksi kauan jatkettuna vitsi siitä, kuinka he aina vain ”löytävät” esineitä eivätkä suinkaan varasta niitä. Kullervo Kalske nähdään jälleen yhdessä hänelle tyypillisessä reilun ja suoran miehen roolissa kauniiseen varkaaseen (Heljo) rakastuvana tukkijätkänä. Muutoinkin näyttelijäkaarti on SF-elokuville tyypillisellä tavalla filmin tasoa huomattavasti parempi, mutta eipä hahmoissa ole juuri mitään, mistä jotain irti puristaa. Helismaan mielestä kun erityisesti se oli hyvin hauskaa, kun lihava mies (tässä filmissä Matti Aulos ja Puupää-filmeistä tuttu Nestori Lampi) syö.

On Lentävällä kalakukolla toki ansiosakin, jotka jäävätkin paremmin mieleen kuin sen lukuisat puutteet. Nimittäin se on Helismaan muiden filmien tapaan tehty viihteeksi ja sellaisena sen ei ole tarkoituskaan olla johdonmukainen ja uskottava. Sanonnoista ja muunlaisista verbaalisista vitseistä sekä Niemen kaatuilusta, hemmetin huonon ja hyvän välillä liikkuvista lukuisista lauluntyngistä ja huolettomasta tunnelmasta jaksaa kyllä nauttia kerran jos toisenkin – siinä lienee menestyksen syy.



LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Julkaisija:
Finnkino (27.02.2004)
Tekstitys:
Suomi heikkokuuloisille, ruotsi
Ääni:
Mono
Kuva:
4:3 (1.33:1), mv
Levyjä:
1
Ikäraja:
3

Ilmeisesti esityskopiosta tehty DVD-julkaisu, sillä alkupuolella filmistä puuttuu sekunnin pari kestäviä pätkiä ja tekninen laatu on kautta linjan kaikkea muuta kuin mitä sen pitäisi olla.

Elokuva on julkaistu osana SF Elokuvaklassikot 7 -boxia (15.06.2007) yhdessä elokuvien Rovaniemen markkinoilla, Rantasalmen sulttaani ja Hei, rillumarei! kanssa sekä omana julkaisunaan (27.02.2004).


Ilmoituksia